Puheenvuoro-blogit
Luodessaan ”Aikamme sankarin” Lermontov ei luonut esikuvaa, vaan diagnoosin sairaasta yhteiskunnasta.
*
Joku minulle vähemmän tunnettu henkilö lähetti aamukahtipöytääni videopätkän, otsikolla: Geroi CBO. Translitteroituna Geroi SVO.
Siis Hero of Special Military Operation. Eli kotikielellä ilmastuna Sotilaallisen erikoisopoeraation sankari.
Liikkuvassa kuvassa uimahousumies keikkui kerrostalon ikkuanalla äännellen vaikeaselkoisia rykäisyjä, heittäytyi alas nurmiloo ja hetken elottomuuden jälkeen jatkoi sekavaa liiketimistä ja ääntelyä kameran seuratessa, ja ilmeisesti naapurin tarkkaillessa noin alle kolmikymmenvuotisen miehen menoa.
*
”Aikamme sankari”
Miten tulkitsemme itäsuunnasta tullutta kuvaa ja sen suhdetta lähtetteen otsakkeeseen ”Sotilaallisen erikoisoperaation sankari”?
Niin, miten tulkitsemme, vai tyydymmekö vain katsomaan kuvatun performanssin ja siirrymmekö seuraavaan? Ei, haluan olla vakava. Siksikin:
- Nykytulkinta: Kun jotakuta kutsutaan nykyään ”aikamme sankariksi”, se viittaa usein kyynistyneeseen yksilöön, joka on luopunut idealismin rippeistäkin. Hän keskittyy vain omaan etuunsa tai viihteeseen, koska kokee, ettei voi vaikuttaa yhteiskunnan suuntaan.
- Nykytulkinta: Ilmaisu on luonteeltaan sosiologinen syytös. Nykyhetken ”sankari” saattaa olla moraaliton opportunisti, somenarsisti, propagandisti tai oligarkki – henkilö, jonka menestys perustuu juuri niihin ominaisuuksiin, joita pidetään nyky-yhteiskunnan vioittuneisuuden merkkeinä. Tai ihminen, joka on, sodan hermeettiin heitetty, ja sodan satuttama, särkemä, pirstoma, ahdistama, pakattu täyteen sitä murskaa ja murrettua, mitä sota on täynnä, eikä ole sanoja, ei ilmaisua, on vain huohottava huuto.
- Nykytulkinta: Ironisena nykyilmauksena se kuvaa moraalista tyhjiötä. ”Aikamme sankari” voi olla henkilö, joka ratsastaa kriiseillä, kylvää apatiaa tai manipuloi totuutta pelkän henkilökohtaisen hyödyn tai huomion vuoksi, tuntematta syyllisyyttä. Mutta hän voi reaktiivisen subjektin ohella, olla onneton objektis, kohde johon yhteiskunta, kaikkine ristiriitaisuuksineen ja riisumuksineen, vain puskee kamaa päälle, ilmen että tuo heittopussiksi alennettu olento on ottava osapuoli, kykenemättä estämään, rajaamaan, torjumaan, hän vain ottaa mitä syöttö, julma syöttö, tuo ja tuhkaa häneen. Ruma on jälki, ihmisestä ei rahtua jäljellä, ei siitä lapsesta joka hän oli kun oli lapsi, mutta yksi sana tai käskykirje vie kaiken: hän – entinen ihminen, vain ruma kuori ja repeämä.
*
Taustakangasta katselen
- Mitalit ja kunnianosoitukset: Monille näistä sotilaista myönnetään Venäjän korkeimpia sotilaallisia kunniamerkkejä, kuten Venäjän federaation sankari (Герой Российской Федерации) -titteli. [1, 2] – NWO:n sankarit – Sankarit ja osallistujat Linkatun sivuston Mottona oleva venäjänkielinen teksti kuuluu suomeksi: ”Jos vaara kotiovelle tuodaan, jotta te saisitte nukkua – me emme nuku.” – Alkuperäinen teksti ja sen sanatarkka käännös: ”Если враг будет к дому выслан, Чтоб вы спали – не будем мы спать”. Suora käännös: ”Jos vihollinen lähetetään talolle, jotta te nukkuisitte – me emme tule nukkumaan”. Kääntyisikö se jotenkin: ”Jotta vihollinen ei tulisi kotiin ja häiritsisi teidän untanne, me valvomme” (?). – Se virallinen kuori, sitten on se muu, sisus, mash, mässä.
- Kulttuuri ja koulutus: Venäjällä käsitteestä on tehty keskeinen osa nuorison isänmaallista kasvatusta. ”CBO-sankareista” kirjoitetaan kirjoja, luodaan sarjakuvia, heidän kuviaan laitetaan kadunvarsien mainosbannereihin ja heitä kutsutaan puhumaan kouluihin. [1]
- Kuten yleisesti Venäjän kulttuurissa, tälläkin motolla on yleisesti tunnettu historiallinen ja kulttuurinen taustansa:
Tämä koskettava säe on peräisin neuvostoliittolaisen runoilijan ja kirjailijan Aleksandr Tvardovskin pitkästä runoelmasta ”Dom u dorogi” (Talo tien vieressä). Teos on kirjoitettu toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen (vuosina 1942–1946).Konteksti ja runon tausta:
- Sotilaan lupaus kotirintamalle: Lause kuvaa neuvostosotilaiden periaatetta ja uhrautumista. Siinä ilmaistaan, että niin kauan kuin vihollinen uhkaa maata ja koteja, sotilaat pysyvät valveilla ja taistelevat, jotta siviilit ja perheet kotona saisivat nukkua rauhassa.
- Talo tien vieressä: Runoelma kertoo traagisen tarinan tavallisesta talonpoikaisperheestä – Andreista, hänen vaimostaan Annasta ja heidän lapsistaan –, joiden kodin ja elämän sota tuhoaa. Andrei lähtee rintamalle, ja koti jää vihollisen hyökkäyksen jalkoihin.
- Yleisinhimillinen teema: Vaikka kyseessä on neuvostoliittolainen sota-ajan teos, säkeen viesti kantaa vahvaa yleismaailmallista teemaa: sotilaan velvollisuutta suojella läheisiään ja omaa maataan hinnalla millä hyvänsä.
Alkuperäinen teksti: ”Если враг будет к дому выслан, Чтоб вы спали – не будем мы спать”.Suora käännös: ”Jos vihollinen lähetetään talolle, jotta te nukkuisitte – me emme tule nukkumaan”.
- Kielen manipulointi: Kriittinen tulkinta huomauttaa, että termi perustuu kaksoispuheeseen ja eufemismiin. Sanaa ”sota” vältetään tietoisesti, ja sen tilalle on luotu keinotekoinen lyhenne SVO laittoman hyökkäyssodan oikeuttamiseksi.
- Historian väärinkäyttö: Tulkinta näkee ilmaisun pyrkimyksenä kaapata ja manipuloida toisen maailmansodan (Venäjällä ”suuren isänmaallisen sodan”) aitoa muistoa. Nykyisiä hyökkääjiä yritetään keinotekoisesti rinnastaa natsismilta puolustautuneisiin esi-isiin.
- Todellisuuden peittely: ”Sankaruuden” korostaminen toimii savuverhona, jolla peitetään epäonnistunut strateginen suunnittelu, suuret miestappiot ja sodankäynnin brutaalius.
- Kertakäyttöinen valuutta: Kyynisestä näkökulmasta ”sankaruus” on valtion jakamaa halpaa kompensointia. Koska valtio ei pysty takaamaan sotilailleen turvallisuutta tai tulevaisuutta, se maksaa heille ja heidän perheilleen symbolisella statuksella – kunniamerkeillä ja tyhjillä titteleillä.
- Ura- ja imagotyökalu: Termi nähdään sosiaalisen nousun välineenä. Eliitille ja poliitikoille ”SVO-sankareiden” liehittely tai rintamalla käväisy on pelkkää teatteria, jolla varmistetaan oma asema Putinin hallinnossa ja osoitetaan absoluuttista lojaalisuutta.
- Rikollisten valkopesu: Kyyninen tulkinta nostaa esiin sen, miten ”sankarin” leima on annettu myös vankiloista värvätyille vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneille henkilöille. Sankaruus on prosessi, jossa rikollisista tehdään esikuvia pelkän sotilaallisen tarpeen vuoksi.
- Oksymoroni (itsestäänselvä ristiriita): Pasifismille käsite ”sodan sankari” on mahdoton konsepti. Aggressiiviseen hyökkäyssotaan, tappamiseen ja tuhoon osallistuminen ei voi koskaan olla sankaruutta, vaan se on inhimillinen tragedia.
- Uhraus institutiolle: Pasifistinen tulkinta ei näe sotilaita sankareina vaan hallinnon ja sotakoneiston uhreina – nuorina miehinä, jotka on aivopesty tai pakotettu kuolemaan ja tappamaan muiden poliittisten kunnianhimojen vuoksi.
- Sodan normalisointi: Ilmaisu tuomitaan, koska se romantisoi ja ihannoi väkivaltaa. Luomalla sankarikulttia valtio opettaa uusia sukupolvia hyväksymään sodan normaalina yhteiskunnallisena toimintana sen sijaan, että pyrittäisiin rauhanomaiseen rinnakkaineloon.
- Oikeutus elintilalle ja herruudelle: Natsistisesta näkökulmasta nämä ”sankarit” toteuttavat historiallisen ja biologisen välttämättömyyden mukaista tehtävää: vahvemman kansakunnan oikeutta alistaa heikompi (tässä tapauksessa Ukrainan valtio ja kansa, jotka nähdään alempiarvoisina tai olemassaolon oikeudetta olevina).
- Kansakunnan puhdistuminen veressä: Tulkinnassa sota nähdään positiivisena, puhdistavana voimana. ”SVO-sankarit” edustavat uutta, karkaistunutta ja kurinalaista ihmistyyppiä, joka korvaa rappioituneen liberaalin siviiliyhteiskunnan. Väkivalta ja uhrautuminen valtion puolesta ovat korkeimpia hyveitä.
- Johtajan tahdon välikappaleet: Sankaruus määritellään sokean tottelevaisuuden ja totalitaarisen valtion palvelemisen kautta. Sotilaat ovat työkaluja ”pyhässä sodassa” ulkoisia vihollisia ja sisäisiä pettureita vastaan, jolloin yksilöllä ei ole muuta arvoa kuin hänen kykynsä tuhota vihollinen.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Asialiittyttäväksi jos tuota pitkää pläjäystä veisi pikasilmäilyn jälkeen…
Rivien välistä hoksattavaan relevanttiin aihealueeseen voisi alustavasti viitata tieteenfilosofian kautta, mitenkä sijoittuu, osaksi tieteen arvioimista, tieteen osuuden sijoittamisessa.
Mitä on menetelmällisyyden puolesta se toimintana näkyvä, jota tuotetaan vähän laajemmasta pohjasta.
Mitä ovat mahdolliset tulkinnat tuosta heille, joita odottaa sijoittuvaksi varsin eri tavoin, tuollaisen toimijuuden yhteyteen, jopa tuota ulkopuolelta tarkastelemaan pyrkien.
R-elevantti vinkkeli, epä-ärrää, tai jotain muuta?
Miten yksilöitä tai kokonaisemman alle mahtuvia voi ennakoida sijoittumansa puolesta, jos ajattelee tällaista kokonaisuuden toimijuutta ja toimitapaa, mitä yhteisen vaikuttavasti toteutetaan, poikkeukset kun omalla tapaa etenkin alkuun jopa enemmän vahvistamassa sitä, mistä kyse.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos tästä mielenkiintoisesta ja pohtivasta kommentista!
On ilo huomata, miten tekstini herätti näinkin laajaa, teoreettista ja tieteenfilosofista pohdintaa. Viet pureskelun hienosti yksittäisestä tapauksesta kohti suurempia ilmiöitä ja rakenteita.
Nostat esiin todella olennaisia näkökulmia, joita voi peilata artikkelin teemoihin:
Tieteenfilosofinen sijoittuminen: Olet oikeassa siinä, että tällaisen ilmiön (ja sen ympärille luodun narratiivin) arviointi vaatii pohtimaan sitä, mistä käsin tietoa ja ”sankaruutta” tuotetaan. Se haastaa meidät miettimään, miten yhteiskunnalliset instituutiot määrittävät totuutta ja poikkeavuutta. Erityisesti Venäjällä, mutta myös yleensäkin.
Toiminta ja menetelmällisyys: Kuvailemasi ”laajempi pohja” ja näkyvä toiminta liittyvät mielestäni vahvasti siihen koneistoon ja niihin pakkotoimiin, jotka muovaavat yksilön todellisuutta. Se, mikä ulkopuoliselle näyttää täysin sekavalta tai traagiselta sutaroinnilta, saattaa järjestelmän sisällä olla looginen (tai sellaiseksi pakotettu) seuraus laajemmasta toimintatavasta.
Tulkinnat ja ennakointi: On kiinnostava kysymys, miten eri tavoin ihmiset sijoittuvat suhteessa tällaiseen kollektiiviseen toimijuuteen. Kuten toteat, poikkeukset usein vahvistavat sääntöä – etenkin alussa. Yksilön on vaikea ennakoida tai vastustaa paikkaansa osana näin massiivista, yhteisesti vaikuttavaa kokonaisuutta, jossa sankarimyyttiä ylläpidetään hinnalla millä hyvänsä.
Tämä ”R-elevantti vinkkeli” tarjoaa juuri sen tarvittavan etäisyyden, jolla voimme pyrkiä tarkastelemaan tilannetta myös järjestelmän ulkopuolelta, objektiivisemmin, ja huomioimaan siihen liittyvät vivahteet: Vakava pyrkimys pinnanalaisiin kerroksiin vie pohtimaan olennaisia pointteja (menetelmällisyys, tulkinnat, ennakointi) ja sitoo ne takaisin kontekstiin (koneisto, sankaruus, pakkotoimet).)
Hyvä, että liitit tämän analyyttisen tason mukaan keskusteluun. Se täydentää artikkelin kuvausta yksilön tragediasta kohti rakenteellista ymmärrystä.
Ilmoita asiaton viesti
Tvardkovski oli muuten Kannaksella talvisodan aikana. Muistan koulupoikana lukeneeni Suomen Kuvalehdestä artikkelin aiheesta. Myöhemmin hän oli Novyi Mirin päätoimittaja muistaakseni, ja sai aikaan sen, että Ivan Denisovitshin Päivä julkaistiin siinä v. 61. Rupesi ryyppäämään, ja taisi kuolla siihen. Tämähän on ollut venäläisten kulttuurihenkilöiden kohtalo Musogorskista alkaen. Terv. Dr. Besserwisser.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, Novy Mir -aikakauslehden päätoimittaja Aleksandr Tvardkovski esitti NKP:n yleiskokouksessa vaatimuksen, että neuvosotokirjialijoiden tulee esittää todellisuus siinä muodossa kuin se on havaittavissa, ja vaati samaan syssyyn Solzenitsynin varhaisteoksen Päivä Ivan Denisovitsin elämässä julkaisemista.
Helsingin Sanomien aikakoneessa 10.6.1972 s. 14, tästä jälkimaininta: https://nakoislehti.hs.fi/f6f31fa5-15e0-4b08-8c03-fa8f86f3fc28/14?T_ccs=sppd1-spcx1-spam1-spma1-spad1-spem1&q=Tvardovski%20Denisovitsin%3Fgtmshogun%3Dd5eaee880a2b0cb2951200046fc40794&from=signin
Ilmoita asiaton viesti