Skandaalilla se alkoi – itsenäisen Suomen tasapainoilu suvereniteetin, liittoutumisen ja puolueettomuuden koskivesissä

veikkohuuska Veikko Huuska 19.09.2026 13:18
Historia Sota Suomi Turvallisuuspolitiikka Venäjä
Helsingissä vietettiin Suomen itsenäisyyden kansainvälisen tunnustamisen juhlaa tammikuussa 1918. Suomalainen eliitti juhli sitä läheiseesti saksalaisten kanssa. Juhlassa laulettiin Die Wacht am Rhein. Silloin läsnä ollut – ensimmäisenä Suomen tunnustaneen Ranskan – edustaja poistui dramaattisesti kesken juhlasta. Kerro olennainen tarina tästä tapauksesta!

*
Kuvaus liittyy Suomen itsenäisyyden tunnustamisjuhlaan, joka järjestettiin Helsingin Kansallisteatterissa sunnuntaina 13. tammikuuta 1918. Tapaus on oppikirjaesimerkki siitä, miten nuoren Suomen sisäpolitiikka ja ensimmäisen maailmansodan suuret rintamalinjat törmäsivät dramaattisesti juhlasalissa. [1]
Juhlahumu ja raskaat poliittiset painolastit
Suomi oli julistautunut itsenäiseksi joulukuussa 1917, ja tammikuun alussa 1918 muun muassa Venäjä, Ruotsi, Ranska ja Saksa olivat tunnustaneet maan suvereniteetin. [Länsivallat, Britannia ja Yhdysvallat tekivät sen vasta paljon myöhemin, vh.] Tämän kunniaksi järjestettiin virallinen kansanjuhla. [1, 2]
Suomalainen sivistyneistö ja porvarillinen eliitti olivat tuolloin erittäin vahvasti saksalaismielisiä. Saksa nähtiin suurena suojelijana Venäjää vastaan. Samaan aikaan Euroopassa raivosi kuitenkin ensimmäinen maailmansota, jossa Saksa ja Ranska olivat verisessä sodassa keskenään. [1]
*
Skandaali Kansallisteatterissa
Juhlan tunnelma muuttui jännittyneeksi, kun ohjelma alkoi kallistua liikaa Saksan ylistämiseksi.
  1. Ranskan edustaja kunniapaikalla: Juhlassa oli läsnä Ranskan virallinen edustaja, konsuli Louis Raynaud, joka istui aitiossa kunniapaikalla. Ranska oli suuri länsivalta ja ensimmäinen, joka oli allekirjoittanut Suomen tunnustuksen ilman reunaehtoja. [1, 2, 3]
  2. Yksipuolinen Saksan ylistys: Juhlapuheen pitänyt professori Werner Söderhjelm kiitti puheessaan lämpimästi Saksaa. Vaikka hän mainitsi myös muut maat, oikeistolaisissa piireissä puhetta pidettiin jopa liian laimeana. Suurempi virhe tapahtui kuitenkin musiikkivalinnassa. [1]
  3. Provokaatio ja lähtö: Orkesteri kajahti soittamaan ”Die Wacht am Rhein” -kappaletta, joka oli Saksan keisarikunnan epävirallinen, äärimmäisen patrioottinen ja Ranskan-vastainen sotalaulu. Laulun symboliikka oli ranskalaiselle suora loukkaus keskellä maailmansotaa. [1, 2]
Tästä loukkaantuneena konsuli Raynaud nousi välittömästi seisomaan, keräsi tavaransa ja poistui näyttävästi aitiostaan kesken juhlan.
*
Seuraukset
Tapaus aiheutti valtavan diplomaattisen kiistan ja häpeän nuoren Suomen johdolle. Porvarillinen lehdistö yritti selitellä ja paikkailla tilannetta, mutta tapaus osoitti, kuinka tahditon ja sokea suomalainen eliitti oli suursodan realiteeteille.
Vain kaksi viikkoa juhlan jälkeen Suomessa puhkesi sisällissota, ja myöhemmin keväällä 1918 saksalaiset joukot saapuivat maahan – tällä kertaa konkreettisesti, jolloin samaa saksalaista marssia soitettiin jo Helsingin kaduilla. [1, 2]
*
*
Itsenäisyyden ensimmäisten kansainvälisten tunnustuksien johdosta Kansallisteatterissa illalla 13.1.1918 klo 20.00 – 23.30 pidetystä juhlasta uutisoi seuraavana päivänä Svenska Tidningen (Hki) 14.1.1918 seuraavasti:
”Maanantaina 14. tammikuuta

Kansalaisjuhla
Kansalaisjuhla eilisiltana Suomalaisessa teatterissa Suomen vastasaavutetun itsenäisyyden kunniaksi kesti kello 8:sta puoli 12:sta. Sali oli luonnollisesti täynnä. Ensimmäisen parven perällä huomattiin ulkovaltojen edustajat, hallituksen jäsenet ja valtiopäivämiehet. Näyttämön tausta oli koristeltu Suomen vaakunalla, jota ympäröivät Venäjän, Ranskan, Saksan, Ruotsin, Norjan ja Tanskan kansallisliput.
Juhla alkoi Sibeliuksen Finlandialla, jonka kaupunginorkesteri esitti professori Kajanuksen johdolla.
Tätä seurasi rovastin W. Malmivaaran juhlapuhe, jossa hän ylisti Jumalaa Suomen vapaudenlahjasta ja lopetti eläköön-huudolla isänmaalle. Musiikki soitti Porilaisten marssin.
Professori Werner Söderhjelm ylisti suomeksi ja ruotsiksi niitä ulkovaltoja, jotka olivat jo tunnustaneet Suomen itsenäisyyden, ja kohotti heille eläköön-huudon. Orkesteri soitti näiden kansallislaulut, yleisö kuunteli ne seisaaltaan ja niitä tervehdittiin suosionosoituksin. Tässä yhteydessä tapahtui kuitenkin se kummallisuus, että yksi näistä kansallislauluista jätettiin pois – ja vieläpä sen suurvallan, jonka maailmansodan voittojen suora hedelmä Suomen itsenäisyys on. Tämä kummallinen mielenosoitus vaikutti niin sopimattomalta kuin mahdollista virallisessa tilaisuudessa puolueettomassa maassa.
Rouva Maila Mikkola puhui tunteikkaasti kärsivistä suomalais-ugrilaisista kansoista sekä Puolasta ja Ukrainasta jne. Tätä seurasi Rákóczi-marssi.
Rehtori Eirik Hornborg tulkitsi juhlavassa, muodoltaan täydellisessä puheessa niitä tunteita, joita hetki synnytti. Orkesteri aloitti Kolmikymmenvuotisen sodan marssin.
Tauon jälkeen ohjelman toinen osa alkoi Sibeliuksen Alla marcia -kappaleella Karelia-sarjasta. Herbert Standertskjöld lausui Erik Grotenfeltin juhlaruonon. M. M. (Muntra Musikanter) lauloi Ragnar Holmeruksen johdolla. Niilo Lehmuskoski deklamoi V. A. Koskenniemen ylevän juhlaruonon.
Tämän jälkeen juhla-aktiviteetti yritti korjata kansallislaulujen yhteydessä sattuneen kömmähdyksen, ja orkesteri soitti kappaleen Di e Wacht am Rhein. Yleisön suosionosoitukset olivat niin voimakkaat, että se täytyi uusia.”
Lähde:
Kansalliskirjasto, Sanomalehtiarkisto: Svenska Tidningen, 14.1.1918.
*
Dagens Press:
Seuraavaksi oli vuorossa puhe niille ulkovalloille, jotka olivat kiirehtineet tunnustamaan itsenäisyytemme. Puheen piti muotovalioin, ylevin ja arvokkain sanoin professori Werner Söderhjelm, joka puhui ensin suomeksi ja sitten ruotsiksi. Nyt seurasivat ulkomaisten kansakuntien kansallissisävelmät, jotka yleisö kuunteli seisaaltaan ja joita seurasivat myrskyisät suosionosoitukset kullekin konsulille.
Sodan kautta vapautetuille kansakunnille piti rouva Maila Mikkola yhtä temperamentikkaasti laaditun kuin esitetyn puheen, jonka jälkeen Rákóczi-marssin yllyttävät sävelet kaikuivat salin läpi.
Viimeisen, ruotsinkielisen puheen piti rehtori Eirik Hornborg, joka puhui lämpimin sanoin menneisyydestämme ja tulevaisuudestamme sekä kehotti yhtenäisyyteen. Hän näki onnellisena enteenä tälle sen seikan, että hän tässä huoneessa puhui ruotsiksi. Orkesteri esitti Suomalaisen ratsuväen marssin, ja ohjelman ensimmäinen osa oli päättynyt.
Toisen osan aloitti Alla marcia Sibeliuksen Karelia-sarjasta, minkä jälkeen herra Herbert Standertskjöld astui esiin ja lausui maisteri Erik Grotenfeltin ylevän juhlaruonon, joka oli ensisijaisesti omistettu heille, jotka olivat ulkomailla taistelleet vapautemme ja itsenäisyytemme puolesta. Sitten kajahtivat sävelet kappaleesta Die Wacht am Rhein, joka myrskyisistä taputuksista johtuen täytyi uusia.
Tätä seurasi M. M. (Muntra Musikanter), joka maisteri R. Hollmeruksen johdolla esitti kappaleet Suomis sång (Suomen laulu) ja Sotamarssi, joka täytyi uusia, sekä Finlands namn (Suomen nimi) – kaksi viimeksi mainittua orkesterin säestyksellä.
Dagens Press, 14.1.1918 (ote). DP julkaisi kaikki juhlassa pidetyt puheet (Wilhelm Malmivaara, W. Söderhjelm, Maila Mikkola ja Eirik Hornborg) sellaisenaan, ruotsiksi. Samoin teki myös Hbl 14.1.1918.
*
Svenska Tidningen, seuraavana päivänä eli 15.1.1918:
”Kuratointiluukusta.
Tänään näen kuratointiluukusta fanaatikon. Hän on professori Helsingin yliopistossa ja hänen nimensä on Axel Wallensköld. Näen hänet sellaisena kuin hän istui Suomalaisessa teatterissa toissa päivänä, kun kappaletta Die Wacht am Rhein soitettiin.
Totisesti ylpeä ja arvokas mielenosoitus! Professori Wallensköld ei ole ranskalainen eikä belgialainen, vaan suomalainen. Jos hänestä kenties tuntuu, että se on julmaa epäonnea, niin se ei joka tapauksessa voi asiaa muuttaa. Hänen isänmaansa itsenäisyyden luomiseksi on Saksa tehnyt enemmän, suoraan ja epäsuorasti, kuin mikään muu valta. Mutta kun tämän vallan kansallislaulua soitetaan tilaisuudessa, jossa kunnioitetaan niitä valtioita, jotka ovat tunnustaneet Suomen itsenäisyyden, silloin professori Wallensköld istuu. Hänen mielenosoituksensa ei ole voinut johtua mistään niin sanotuista kohteliaisuussyistä. Sillä hänen ystävänsä Ranskan konsuli oli jo poistunut teatterista. On sääli, että professori Wallensköld ei ole seurustellessaan ranskalaisten kanssa oppinut myös käytöstapoja, vaan ainoastaan saksalaisvihaa. [mielipidekirjoitus jatkuu kommentin jälkeen…..]”
[Tämä teksti tuo esiin erittäin mielenkiintoisen ja jännitteisen historiallisen hetken tammikuulta 1918. Se paljastaa, kuka oli se aiemmassa leikkeessä mainittu henkilö, joka protestoi istumalla saksalaisen isänmaallisen laulun aikana, ja osoittaa, kuinka kiihkeää poliittinen keskustelu oli Suomen itsenäistymisen ja ensimmäisen maailmansodan kontekstissa.]
>>Mielipidekirjoitus jatkuu:
”Kansalaisjuhlalla Suomalaisessa teatterissa ei ollut niin tunnelmallinen kulku kuin olisi voinut odottaa. Siitä puuttui paljolti se loisto ja ylevyys, joka leimasi esimerkiksi toukokuista juhlaa vangittujen ja karkotettujen maanmiestemme kunniaksi. Sillä näyttämöllepano ja ohjelma kaipasivat suuressa määrin kokonaisvaltaista eheyttä ja välittömyyttä. Juhlan kulun yllä lepäsi sidottu ja kuiva virallinen luonne. Pari poikkeusta on oikeudenmukaisuuden nimissä mainittava. Tarkoitan lähinnä Hornborgin puhetta ja Koskenniemen runoa.

Olisin oikeastaan kiusattu sanomaan virallinen pelko. Siellä vaiettiin kuoliaaksi niin paljon sellaista, mistä sydän oli täynnä. Ajatukset ja tunteet viipyivät enemmän siinä, mikä oli jätetty pois, kuin siinä, mitä tarjottiin.
Lehden lyhyessä selostuksessa eilen mainittiin jo saksalaisen kansanlaulun yhteydessä sattuneesta onnettomasta tapauksesta. Tässä on mainittava, ettei juhlakomitea ollut vastuussa siitä, ettei se ollut mukana. Komitea oli päinvastoin hankkinut nuotit kappaleeseen Die Wacht am Rhein, joita ei täältä ollut aiemmin saatavilla, jotta se soitettaisiin yhdessä muiden kansanlaulujen kanssa.
Kuitenkin tulokseksi tuli, että orkesteri esitti kappaleen Die Wacht am Rhein sijasta – Ich weiss nicht was soll es bedeuten! [Lorelei-laulu: ”En tiedä, mistä se johtuu”]. Omalla tavallaan tämä oli tietysti todella hyvin kekseliästä. Ei todellakaan ymmärretty, mitä sen oli määrä tarkoittaa. Ei myöskään todellakaan ymmärretty sen varjopelon motiivia, joka kielsi uljaan Jääkärimarssin esittämisen. Ei ymmärretty, miksi totuus tulisi vääristää ja Ranskaa juhlia Saksan kustannuksella. Ei ymmärretty, miksi Saksalle osoitettiin vieraiden valtioiden puheessa kunnianosoitus, jota painoivat varaukset ja rajoitukset, samalla kun Ranskaa ylistettiin mitä intohimoisimmassa ja varauksettomassa muodossa.
Ei Ranska ole vapauttanut Suomea, vaan Saksa. Ranskan armeijat ovat sodassa tehneet kaikkensa, jotta Saksa ei saavuttaisi sitä voittoa, joka toi mukanaan vapautemme…  [Mielipidekirjoitus jatkuu alempana…]”
[Kommentti: Tämä teksti syventää entisestään kuvaa tammikuun 1918 itsenäisyysjuhlan poliittisesta draamasta. Se paljastaa, että orkesteri ei aluksi soittanutkaan Die Wacht am Rhein -kappaletta, vaan soitti sen sijaan ironisesti saksalaisen kansanlaulun Lorelei (”En tiedä, mitä se tarkoittaa”), ja että juhlassa oli sensuroitu myös Jääkärimarssi Ranskan konsulin läsnäolon vuoksi.
Haluatko, että analysoin tarkemmin, miten tämä leike täydentää aiempien leikkeiden antamaa kuvaa tästä teatterivälikohtauksesta, tai haluatko tietää lisää siitä, miksi Jääkärimarssi oli niin arkaluonteinen tuona nimenomaisena hetkenä?
Haluatko, että analysoin tarkemmin, miten tämä leike täydentää aiempien leikkeiden antamaa kuvaa tästä teatterivälikohtauksesta, tai haluatko tietää lisää siitä, miksi Jääkärimarssi oli niin arkaluonteinen tuona nimenomaisena hetkenä? Etkö itse tajua?]
>> Mielipidekirjoitus eli ruotsinkielinen ruotsinkielisen tekstin suomennos (joka on suoraa jatkoa edelliselle leikkeelle):
”…vapautemme. Se oli Saksa, joka Brestissä vaati, että Suomen tulisi tulla itsenäiseksi, eikä Ranska Pariisin ja Rooman konferensseissa. Mutta kun Suomi juhlii sitä itsenäisyyttä, jonka Saksa on sille hankkinut, silloin on ryhdytty asettamaan vapauttaja sellaisen vallan varjoon, jonka politiikan päämääränä on vuosikymmenten ajan ollut sortajamme vahvistaminen. Ja se… ”
[Välikommentti tähän: Tämä leike jatkaa edellisen tekstin voimakkaan saksanmielistä ja kriittistä linjaa ranskalaismielistä virallista juhlapolitiikkaa kohtaan. Kirjoittaja viittaa Brest-Litovskin rauhanneuvotteluihin (joissa Saksa painosti neuvosto-Venäjää) ja syyttää Ranskaa siitä, että se oli liittolaisena pitkään tukenut Suomea sortanutta Venäjän keisarikuntaa.]
”…

…ainoastaan siksi, että Ranska tunnusti tosiasian sen jälkeen, kun olimme vihdoin saaneet tilaisuuden ottaa kohtalomme omiin käsiimme.
On itsenäisyydellemme arvotonta pelkuruuden tai väärin suunnatun puolueettomuusinnon vuoksi kieltää vapauttajamme. On sopimatonta antaa trikolorin [Ranskan lipun] tunkeutua Suomen vaakunan ja Saksan lipun väliin.
Nils Sax.
>>Kommentointi päättyy: Tämä leike päättää aiemmin alkaneen mielipidekirjoituksen tai kommentaarin, ja sen allekirjoittajana on Nils Sax. Kirjoitus päättyy erittäin jyrkkään ja suorasanaiseen vaatimukseen siitä, että Suomen pitäisi osoittaa kiitollisuutta nimenomaan Saksalle, eikä antaa Ranskan (trikolorin) viedä päähuomiota itsenäisyysjuhlinnassa.
Nyt kun olemme kääntäneet koko tämän leikesarjan, haluaisitko, että:
  • Teemme tiiviin yhteenvedon tästä tammikuun 1918 teatteriskandaalista ja sen eri osapuolista?
  • Etsimme lisätietoa Nils Saxista ja hänen roolistaan tuon ajan poliittisessa keskustelussa

*

*

SIIS MITÄ IHMETTÄ?

>Mitä todella tapahtui Kansallisteatterin kansalaisjuhlassa 13. tammikuuta 1918 kun oli tarkoitus juhlia Suomen itsneäisyyden saamia ensimmäisiä kansainvälisiä tunnustuksen antoja?

Tässä on tiivis yhteenveto tammikuun 13. päivänä 1918 Helsingin Suomalaisessa teatterissa järjestetyn itsenäisyysjuhlan ympärille leimahtaneesta poliittisesta skandaalista.
Juhlan tausta ja asetelma
Suomi oli julistautunut itsenäiseksi joulukuussa 1917, ja tammikuun alussa 1918 muun muassa Saksa ja Ranska olivat tunnustaneet maan itsenäisyyden. Suomessa järjestettiin suuri kansalaisjuhla tämän kunniaksi. Ensimmäinen maailmansota oli kuitenkin yhä käynnissä, ja Saksa ja Ranska olivat sodassa verivihollisia. Tämä loi juhlasaliin räjähdysalttiin poliittisen jännitteen.
Skandaalin keskeiset tapahtumat
  • Saksalaisen laulun sensurointi ja ironia: Juhlakomitea oli hankkinut nuotit saksalaista isänmaallista Die Wacht am Rhein -kappaletta varten kunnioittaakseen Saksaa. Tilaisuudessa virallinen taho kuitenkin pelkäsi läsnä olleen Ranskan konsulin loukkaantumista. Orkesteri määrättiin soittamaan sen sijaan toinen saksalainen sävelmä, Lorelei (alkusanoin ”Ich weiss nicht was soll es bedeuten” eli ”En tiedä, mitä se tarkoittaa”). Yleisö ja saksanmieliset pitivät tätä joko tahallisena ironiana tai nöyristelynä.
  • Jääkärimarssin kielto: Juhlassa kiellettiin esittämästä Jean Sibeliuksen säveltämää uljasta Jääkärimarssia, koska jääkärit oli koulutettu Saksassa taistelemaan Venäjää (ja näin ollen myös Ranskan liittolaisia) vastaan.
  • Protestit salissa: Myöhemmin ohjelmassa kömmähdys yritettiin korjata ja Die Wacht am Rhein lopulta soitettiin. Tällöin osa yleisöstä osoitti suosiotaan raivokkaasti, kun taas ranskanmieliset protestoivat. Helsingin yliopiston professori Axel Wallensköld herätti huomiota ja suututti saksanmieliset istumalla demonstratiivisesti koko kappaleen ajan.

Skandaalin osapuolet ja näkökulmat
  • Virallinen johto ja juhlakomitea (Puolueettomuuden ja Ranskan vaalijat):
    • Pyrkivät noudattamaan varovaista ja tiukkaa puolueettomuuslinjaa. He halusivat juhlistaa Ranskan antamaa tunnustusta ilman, että Ranskan edustajat kokisivat tulleensa loukatuiksi saksalaisesta sotaisasta musiikista.

  • Professori Axel Wallensköld ja ranskanmieliset:
    • Wallensköld ja hänen hengenheimolaisensa vastustivat julkisia kunnianosoituksia Saksalle. Koska Ranskan konsuli oli jo poistunut paikalta, saksanmielinen lehdistö tulkitsi Wallensköldin istumaprotestin pelkäksi sokeaksi ”saksalaisvihaksi” ja huonoksi käytökseksi.

  • Nils Sax ja saksanmieliset aktivistit:
    • Edustivat lehtikirjoituksissa tulista saksanmielistä siipeä. Heidän mielestään Saksa oli Brest-Litovskin neuvotteluissa tosiasiassa mahdollistanut Suomen itsenäisyyden pakottamalla Venäjän ahtaalle. Sax ja muut syyttivät juhlan järjestäjiä ”pelkuruudesta” ja katsoivat Ranskan lipun (trikolorin) nostamisen Saksan lipun rinnalle loukkaukseksi todellista ”vapauttajaa” kohtaan.

Skandaali kuvasti täydellisesti tammikuun 1918 Suomea: maa oli saanut itsenäisyytensä, mutta se oli ulkopoliittisesti ja sisäisesti syvästi jakautunut suursodan ja omien sisäisten jännitteidensä puristuksessa vain viikkoja ennen sisällissodan syttymistä.

*

*

Tässä on tiivis katsaus näiden kahden tammikuun 1918 lehtipolemiikin keskeisen henkilön asemiin ja myöhempiin elämänvaiheisiin:
1. Axel Wallensköld (1864–1933)
  • Asema vuonna 1918: Axel Wallensköld Wallensköld, Axel – Sök – Uppslagsverket Finland oli romaanisen filologian professori Helsingin yliopistossa Axel Wallensköld – Wikipedia ja vaikutusvaltainen kulttuurihenkilö Axel Wallensköld – Wikipedia. Hän oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen Axel Wallensköld – Wikipedia, Ruotsalaisen teatterin johtokunnan puheenjohtaja Axel Wallensköld – Wikipedia sekä entinen aatelissäädyn valtiopäivämies Axel Wallensköld – Wikipedia. Poliittisesti hän oli ranskanmielinen liberaali, joka vastusti Saksan vaikutusvallan liiallista kasvua Suomessa.
  • Mielenosoituksen tausta: Teatterijuhlassa hän teki tietoisen protestin istumalla saksalaisen Die Wacht am Rhein -kappaleen aikana, mikä leimattiin saksanmielisissä piireissä sokeaksi saksalaisvihaksi.
  • Vaiheet myöhemmin: Wallensköld jatkoi menestyksekästä ja arvostettua akateemista uraansa. Hän toimi professorina vuoteen 1929 saakka Wallensköld, Axel – Sök – Uppslagsverket Finland ja nousi lopulta perustetun ruotsinkielisen Åbo Akademin kansleriksi vuonna 1930 Wallensköld, Axel – Sök – Uppslagsverket Finland. Hän pysyi suomenruotsalaisen tiede- ja kulttuurielämän keskeisenä hahmona kuolemaansa (1933) saakka Wallensköld, Axel – Sök – Uppslagsverket Finland.

2. Nils Sax
  • Asema vuonna 1918: Nils Sax oli aktiivinen mielipidekirjoittaja ja debatoija ruotsinkielisessä lehdistössä (kuten Svenska Tidningenissä). Hän edusti tuolloin erittäin jyrkkää saksanmielistä aktivismia (niin sanottuja aktivistipiirejä), jotka katsoivat Suomen olevan olemassaolostaan ja itsenäisyydestään velkaa nimenomaan keisarilliselle Saksalle, ja jotka suhtautuivat intohimoisen vihamielisesti ympärysvaltoihin (kuten Ranskaan).
  • Väitteen ydin: Lehtikirjoituksessaan hän vaati, ettei Ranskan trikoloria saa päästää Suomen ja Saksan lippujen väliin, ja nimitti varovaista puolueettomuuspolitiikkaa ”pelkuruudeksi”.
  • Vaiheet myöhemmin: Nils Saxin kaltaiset tuliset saksanmieliset radikalisoituivat entisestään vuoden 1918 kuluessa. Kevään 1918 sisällissodan jälkeen he olivat ajamassa Suomeen saksalaista kuningasta (monarkiahanke). Kun Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan loppusyksystä 1918, Saxin edustama poliittinen suuntaus koki kovan kolauksen, ja Suomi joutui suuntaamaan ulkopolitiikkansa uudelleen juuri Wallensköldin kaltaisten anglo- ja ranskanmielisten linjoille suhteiden luomiseksi sodan voittajiin.

*
Tarkentava kysymys: Kuka siis oli ”Nils Sax”?
Oletettu vastaus;
Mielenkiintoista kyllä, Wikipedia tai suuret suomalaiset elämäkertamatrikkelit (kuten Kansallisbiografia tai Ylioppilasmatrikkeli) eivät tunne tammikuun 1918 lehtikirjoittajaa nimeltä Nils Sax lainkaan.
Kun teemme hakuja historiallisista arkistoista ja matrikkeleista tällä nimellä, se ei nouse esiin 1900-luvun alun tunnettujen poliitikkojen, toimittajien tai akateemisten vaikuttajien joukosta. Tämä viittaa vahvasti siihen, että ”Nils Sax” oli nimimerkki, jota joku tuon ajan saksanmielinen aktivisti tai lehtimies käytti kirjoittaessaan tulisia mielipidetekstejään Svenska Tidningeniin.
Nimimerkin takana ollut henkilö halusi todennäköisesti pysyä anonyyminä, sillä tammikuun 1918 poliittinen ilmapiiri oli äärimmäisen arkaluonteinen ja Suomen hallitus yritti tasapainotella virallisen puolueettomuuden nuoralla suursodan loppumelskeissä.
Jälkimaailma voi todistaa, että varovaisudessaan hän saattoi olla ”oikeassa”.
*
SUMMA
Kaiken kaikkiaan voinemme todeta, että Suomen nuori valtiollinen itsenäisyys joutui varsin pikaisesti – heti kun meille tuossa vaiheessa olennaiset suurvallat, Venäjä, Ranska, Saksa sekä Pohjoismaat: Ruotsi, Norja ja Tanska, olivat antaneet kansainvälisen tunnustuksensa Suomen itsneäisyydelle, ja tätä menkittävää tapausta juhlittiin Kansallisteatterin kansalaisjuhlassa 13. tammikuuta 1918, – ensimmäiseen tulikokeeseen, jossa sen tuli ratkaita, miten käyttyätyä, kun kansainväliset paineet, sodat ja voimat, pakottivat sitä luovimaan voimakkaiden valtojen jännitekentässä.
Miten Suomi tässä onnistuisi?
Skandaalihan siitä tuli.
Osin tahtomattaankin, osin sne takia että skandaalia pyrittiin välttämään, mutta ajauduttiikin uusiin jännitteisiin. Niin se tahtoo mennä.

veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja,
tanakasti ajassa

Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.

Ilmoita asiaton sisältö

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu