AfD:n voitto ei ole tavallinen protesti – Saksan historian pitää herättää Eurooppaa

AfD:n vaalimenestys Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaltiovaaleissa on isompi asia kuin paikallisvaalit jossain muualla Euroopassa. Kyse ei ole vain tyytymättömien kansalaisten protestista tai maahanmuuttokeskustelusta. Kyse on puolueesta, jonka riveissä on toistuvasti nähty demokratian, vähemmistöjen oikeuksien ja Saksan historian ikävimpien  tapahtumien vähättelyä. Siksi AfD:n nousu ansaitsee vakavamman tarkastelun kuin mitä tavanomaiset vaalitulokset yleensä edellyttävät.

Historia ei koskaan toista itseään sellaisenaan. Silti Saksan tapauksessa historiaa ei voi sivuuttaa. Demokratian romahdus 1930-luvulla ei tapahtunut yhdessä yössä. Se alkoi luottamuksen rapautumisesta, taloudellisesta epävarmuudesta, yhteiskunnan polarisaatiosta ja siitä, että yhä useammat ihmiset alkoivat pitää demokratian normeja toissijaisina omien huoliensa rinnalla.

AfD ei ole kansallissosialistinen puolue, eikä nykyinen Saksa ole Weimarin tasavalta. Tästä huolimatta puolueen menestyksessä on elementtejä, joiden pitäisi huolestuttaa demokratian tulevaisuudesta huolta kantavia. Erityisen arveluttavaa on pyrkimys jakaa kansalaisia ”aitoihin” ja ”ei-aitoihin” saksalaisiin sekä näkemys, jonka mukaan riippumattomat instituutiot, media tai tuomioistuimet muodostavat kansan tahdon vastaisen esteen.

Juuri tällainen ajattelu on liberaalien demokratioiden suurin uhka. Demokratia ei tarkoita vain enemmistön valtaa. Se tarkoittaa myös vähemmistöjen suojaa, vallan rajoittamista ja oikeusvaltion kunnioittamista. Kun nämä periaatteet asetetaan kyseenalaisiksi, kyse ei ole enää normaalista poliittisesta erimielisyydestä.

AfD:n kannatusta ei kuitenkaan voida torjua pelkällä moraalisella paheksunnalla. Liian usein puolueen äänestäjät on leimattu tietämättömiksi tai epädemokraattisiksi. Monet äänestäjät ovat aidosti huolissaan maahanmuutosta, turvallisuudesta, energiapolitiikasta ja elinkustannuksista. Yhteiskunnallisia ongelmia ei voida ratkaista julistamalla ne epäkelvoiksi puheenaiheiksi.

Mutta yhtä suuri virhe olisi normalisoida AfD:tä ikään kuin kyseessä olisi mikä tahansa konservatiivinen puolue. Demokratian puolustaminen edellyttää kykyä tehdä ero perusteltujen yhteiskunnallisten huolten ja niitä hyödyntävän populistisen politiikan välillä.

Mitä Saksan ja Euroopan pitäisi tehdä nyt?

Ensinnäkin demokraattisten puolueiden on tarjottava uskottavia ratkaisuja niihin ongelmiin, joista AfD ammentaa kannatuksensa. Toiseksi oikeusvaltiota ja riippumattomia instituutioita on puolustettava lujasti. Kolmanneksi kansalaisten historiallista ymmärrystä on vahvistettava. Menneisyyden kauhuja ei pidä käyttää poliittisena lyömäaseena, mutta niitä ei myöskään saa unohtaa. Maltillisten poliittisten voimien on kyettävä tekemään nykyistä paljon paremmin yhteistyötä ja ylittämään blogirajoja.

AfD:n voitto ei vielä merkitse Saksan demokratian kriisiä. Se on kuitenkin varoitusmerkki. Historian opetus ei ole, että jokainen populistinen liike johtaa katastrofiin. Opetus on, että demokratiaa ei pidä koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Saksan historia velvoittaa eurooppalaisia ottamaan tällaiset merkit vakavasti ennen kuin demokratian perusta alkaa murentua.