Puheenvuoro-blogit
Hesarin uutiset – minne menet?
Jotenkin tuntuu että Helsingin Sanomat on pohjakuopassa mutta kaiketi sillä yhtiönä menee edelleen kohtalaisesti.
Koko sunnuntai-illan on ykkösuutisena ollut se kun poliisi pysäytti – jälleen ampumalla – veitsimiehen Kalliossa. Oli ukolla ollut vielä jalkajousikin kun ilman paitaa ryntäsi poliisijoukkuetta vastaan.
Poliisi ampui veitsimiestä Helsingissä
Hesarin kuvassa poliiseja parveilee saman verran kuin koko pikkukaupungin vahvuus olisi.
Hieman kyllä ihmetyttää kun asia nousee etusivun uutiseksi! Muistin mukaan kaupungissa on aina ollut veitsen kanssa örveltäjää mutta ei niistä sen kummemmin oli uutisia revitty. Poliisi pidättänyt milloin milläkin tavalla ja vaikkapa pesäpallomailalla suomalaiskansallisesti. Mutta siitä heille palkka maksetaan.
Hesarin toimittajaplantut eivät tunne edes kaupunkiakaan. Pitkään oli otsikkona Kurvi eli Helsinginkadun ja Hämeentien legendaarinen risteys. Mutta tapahtumapaikka on kuitenkin aivan eri paikassa. Otsikolla ei pysty mehustamaan nyt.
Jotenkin ymmärtäisin iltapäivälehdessä tämän uutisen mutta en kuitenkaan valatakunnan päälehdessä.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Vaikka Hesaria jatkuvasti kritisoin, nyt täytyy pikkuisen puolustaa.
Sunnuntain paperiversiossa oli heti aukeaman 4-5 pääuutisena Suomen uudet ns. yksisarviset (eli menestys-startupit).
Etusivun pääjuttu kokosivun värikuvan kera toki käsitteli vähän nolosti kaupungin lutikkaongelmaa.
Se ettei toimittaja tunne kaupungin pääkatuja ja kulmia on tietysti anteeksi antamatonta. Minulta meni tuo juttu käytännössä ohi vaikka huomasin digiversiossa jutun poliisioperaatiosta.
Ilmoita asiaton viesti
Poliisin toimet taitaa olla nyt suurennuslasin alla ja ei noita jalkajousijuttuja tapahdu ihan viikoittain ja tapahtumapaikkana oli Helsinki, joten..
Ilmoita asiaton viesti
Sensofusion’iin aion osallistua. Menee ylimerkityksi ja pitänee laittaa reippaasti kysyntää. Pakko myydä Nordnetistä jotain jotta saa käteistä.
Ilmoita asiaton viesti
Onneksi häkkiottelut ei kuitenkaan ole nyt päällimmäisinä aiheina Hesarissa.
Ilmoita asiaton viesti