Liika oli liikaa

Donald Trumpin arvaamattomuudesta ja oikullisuudesta on jo tullut ”tavanomaista viisautta”, mutta olisi väärin luulla, että hänellä ei ole pysyviä tavoitteita, jos kohta niitä olisi oikeampi nimittää päähänpinttymiksi ja vaikka niiden motiivit näyttävät olevan hänen eivätkä hänen johtamansa maan etujen mukaisia. Case in point: Kanada, joka taas nousi yhtäkkiä valokeilaan, kun sen pääministeri katkaisi kauppaneuvottelut Yhdysvaltain viime hetken vaatimusten ja niiden takaa näkyvien asenteiden takia. Yritin koota eri julkisista lähteistä jonkinlaisen kokonaiskuvan siitä, mitä neuvottelut katkaisseet (jättäen syrjään tavanomaiset tarjoukset ja vastatarjoukset, joista kauppaneuvottelut normaalisti koostuvat) vaatimukset olivat ja miksi ne olivat mahdottomia hyväksyä. Listani ei varmaankaan ole ihan tarkka, mutta uskon sen riittävän kokonaiskuvan muodostamisen.

Ennen konkretiaan siirtymistä on kuitenkin taas muistutettava, että Trump on tehnyt silppua kansainvälisen kaupan pelisäännöistä kautta linjan, niin Maailman kauppajärjestöön kodifioiduista perussäännöistä kuin Yhdysvaltain tekemiin vapaakauppasopimuksiin ja muihin järjestelyihin sisällytetyistä. Kanadan tapaus eroaa muista kuitenkin siinä, että sen Trump on ilmoittanut haluavansa liittää Yhdysvaltoihin 51. osavaltioksi. Tätä pidettiin aluksi vitsinä, jonka provosoi Trumpin inho Kanadan silloista pääministeriä kohtaan, mutta silloin taisi jäädä huomaamatta, että Trump ei vitsejä viljele eikä ehkä persoonallisuutensa takia siihen pystykään. Parempi vinkki olisi ollut hänen virkaanastujaispuheensa, jossa hän julisti, että Yhdysvaltain on oltava ”laajentuva kansakunta”. En osannut ottaa sitäkään kirjaimellisesti, vaan ajattelin hänen laajentumisella tarkoittavan Yhdysvaltain vallan ja voiman ja sen myötä vaikutusvallan laajentamista. Mutta hänpä tarkoitti sitä kirjaimellisesti.

Kauppakiistassa ei siis ole ollut eikä ole nytkään kyse vain kauppapolitiikasta, vaan Kanadan itsenäisyydestä, mistä todistavat myös raportoidut kähminnät Kanadan Albertan osavaltion separatistien rohkaisemiseksi. Jäljempänä kommentoimani ranskankieltä koskevat vaatimukset voivat nekin tähdätä samaan, vaikka päämotiivi siinä lienee amerikkalaisten tuotantoyhtiöiden halu välttää siitä aiheutuvia kustannuksia.

Kanadankin osalta Trump on tehnyt silppua aikaisemmin tehdyistä sopimuksista, jos kohta ensimmäisellä kaudellaan pakitti ja kasvojensa pelastamiseksi teetätti uuden, kutakuinkin entisen sisältöisen Yhdysvallat-Kanada-Meksiko -vapaakauppasopimuksen. Toisella kaudellaan hän on asettanut korkeita tulleja ja uhannut vielä korkeammilla välittämättä mistään sopimuksista.

Kanada liittyi nyt siihen hyvin harvalukuiseen joukkoon, joka on pannut kovan kovaa vastaan Trumpille, mutta vaikka tullien aiheuttama taloudellinen vahinko on todellinen, pääministeri Mark Carneyn vastauksen takana on jotain vielä vakavampaa. Yhdysvaltain vaatimukset ovat kohdistuneet suoraan Kanadan suvereniteettiin ja oikeuteen sitä harjoittaa, joten kyseessä oli valinta itsenäisyyden ja vasalliuden välillä. Tämä näytään Kanadassa ymmärrettävän varsin laajalti, mikä pönkittää Carneyn valitsemaa linjaa, mutta myös rajoittaa hänen valintojaan (jos hän henkilökohtaisesti olisi ollut valmis myönnytyksiin, mistä en kylläkään ole havainnut merkkejä).

Jos siis keskitytään niihin Yhdysvaltain vaatimuksiin, joilla selvästi on tai vähintäänkin voi epäillä olevan muitakin motiiveja kuin Yhdysvaltain kaupalliset edut, syntyy seuraavanlainen (ei tosin täydellinen) lista.

Kanadan olisi pitänyt luopua laeista, jotka koskevat ranskankielen aseman suojelemista elokuvien ja TV-ohjelmien määrässä ja esittämisessä, jotta nämä amerikkalaisia suuria tuotantoyhtiöitä keljuttavat säännöt eivät niitä rasittaisi. Yhdysvaltalaisyrityksiä tiedetään keljuttavan myös kanadalaiset määräykset tuoteselosteiden esittämisestä kahdella kielellä. Julkisista lähteistä ei ilmene, olivatko nämä vaatimukset kovin ehdottomia, mutta loukkaavia ne kyllä olivat. Ranskankielen aseman poliittisen ja emotionaalisen räjähdysherkkyyden ymmärtämiseksi Kanadassa kannattaisi Suomessa muistella viime vuosisadan alkupuolen kielitaisteluja ruotsinkielen – ja ennen sitä suomenkielen – asemasta. Jos sekään riittäisi. Quebecin provinssissa on yhä halua erota Kanadasta kielikysymyksen takia, ja sitä ei Kanadan johtajilla ole varaa, jos on haluakaan, jättää huomiotta.

Kanadan suvereniteettia loukkasivat suoraan amerikkalaisten vaatimukset rajoittaa Kanadan oikeuksia määrätä erinäisistä tulleistaan muita maita vastaan; nämä koskivat eritoten sellaisia tuotteita kuten terästä ja alumiinia, joille se oli asettanut korkeat tullit niitä Kanadasta tuotaessa. Lisäksi amerikkalaiset vetivät viime hetkellä takaisin jo lupaamansa alennukset Kanadasta tuotavien kuorma-autojen tulleihin; ne ovat Kanadan autoviennin tärkeimmät erät. Tässä varsinaisena motiivina, jonka kauppaministeri Howard Lutnick oli avomielisesti julkisuuteenkin paljastanut, on Kanadan autoteollisuuden ”siirtäminen” Yhdysvaltoihin.

Vaatimuslistalla oli myös amerikkalaisten yritysten pääsy käsiksi raaka-aineisiin ja niiden vientivalvontaan Kanadassa “national security partnership” -peiteilmaisuun kätkettynä. Kanadassa tämä tulkittiin vaatimukseksi määräysvallan luovuttamisesta näissä asioissa Yhdysvalloille.

Sivumennen: Lutnickin viime hetken puuttuminen neuvotteluihin, joita oli käyty Yhdysvaltain kauppaedustaja Jamieson Greerin johdolla, oli ilmeisesti keskeinen syy niiden kariutumiseen (tosin Lutnick tuskin toimi ilman ylipäällikkönsä suostumusta), ja on melkoinen saavutus mennä kauppapoliittisessa sovinismissa Greeriäkin pidemmälle, kun muistaa Greerin aikaisemmin muun muassa The Economist -lehdelle julistamat Yhdysvaltain uuden kauppapolitiikan periaatteet.

Kanadan oman tulli- ja yleisemmin kauppapoliittisen suvereniteetin loukkaaminen ei edes rajoittunut yksittäisiin tuotteisiin, vaan oli laajempi ja perustavampi kysymys. Yhdysvallat halusi Kanadan suostuvan siihen, että maiden tullitasot olisivat samanlaiset muihin maihin päin. Tällainen onkin mahdollista Maailman kauppajärjestön säännöissä, jotka sallivat tietyt ehdot täyttävät tulliliitot ja vapaakauppa-alueet (jos kohta Yhdysvallat on, kuten edellä todettiin, viitannut niille kintaalla). Mutta ei Yhdysvallat halunnut tulliliittoa sanan aidossa merkityksessä, vaan että Kanada seuraa Yhdysvaltain tullitasoja, jotka tämä säätää sellaisiksi kuin kulloinkin haluaa. Se haluaa määrätä, millaisia kauppapoliittisia sopimuksia Kanada saa muiden maiden kanssa tehdä, ja miten se saa ja ei saa jo tekemiään sopimuksia soveltaa. Sen lisäksi sen pitäisi peruuttaa tukitoimet, joita se oli ottanut käyttöön Yhdysvaltain aikaisemmin määräämien tuontitullien aiheuttamien haittojen takia. Never mind, että sellaisia toimia Yhdysvallat on itse ottanut käyttöön siihen sovellettujen tullien takia. Mikä on sallittua Juppiterille, ei ole sallittua härälle.

Eikä vielä tässäkään kaikki: Yhdysvallat ei olisi sitoutunut noudattamaan Kanadankaan suhteen niitä tulleja, joita tässä ”diilissä” olisi sovittu. Se vaati itselleen vapautta muuttaa niitäkin mielensä mukaan – mutta ei tietysti toisin päin. Tämä viimemainittu toi mieleen ”sopimuksen”, jonka Yhdysvallat löi viime vuonna pöytään presidentti Zelenskyille Ukrainan luonnonvarojen hallinnasta ja Yhdysvaltain sille antaman avun takaisinmaksusta: summa oli 4-5 kertaa suurempi kuin annettu apu eikä vastasuoritukseksi luvattu yhtään mitään, eikä varsinkaan turvatakeita, joita Ukraina hankkeella tavoitteli. Trumpin sanottiin ilmoittaneen, että kun Yhdysvallat hallitsee noita luonnonvaroja, Putin ei uskalla hyökätä. Putin, jonka kaveriksi Trump kaikin voimin pyrki.

Kanadallakin on tietenkin ollut omat ehdotuksensa ja vaatimuksensa neuvotteluissa, mutta kun aika suuren osan omasta elämäntyöstäni tein kauppapolitiikan parissa, ei juuri ihmetyttänyt, että pääministeri Carney tämä asetelma edessään pani pelin poikki ja käski neuvottelijansa kotiin. Kutsui vaikka Kanadan viennistä neljä viidesosaa menee Yhdysvaltoihin ja vaikka maan talous on muutenkin syvästi integroitunut Yhdysvaltain talouteen. Täysimittainen kauppasota tulee olemaan sille hyvin raskas. Mutta Kanadassa on tajuttu, mitä merkitsee periksi antaminen gangsteripäällikön tapaan käyttäytyvälle naapurille. Yhä uusia vaatimuksia kunnes, erään toisen johtajan sanontaa muistellen, bajonetti kohtaa kovan pinnan. Jos siellä ihon alla jossain kova pinta on.