Palantirin omistaja Peter Thiel mentorina JD Vancelle antikristusopissa Mikäli Yhdysvaltain presidentti Donald Trump joutuu jättämään virkansa tai kuolee, hänen tilalleen nousee varapresidentti JD Vance, jonka tukena seisoo kristillispoliittisena neuvoantajajana…
JD Vance kertoi, ettei olisi ”yllättynyt, jos antikristus kävelisi keskuudessamme” The Guardianin artikkelin mukaan JD Vance sanoo tekevänsä "Jumalan työtä – ja jos se johtaa loppuaikoihin, se on okei". Eikä Vance…
Talouden nousu koskee Riikka Purraa ja hyvätuloisia, köyhät kyykkyyn ja hautaan Kauppalehden mysteerikysymykseen, miksi talouden kasvu ei tavallisen kansan arjessa näy, löytyy vastaus sylttytehtaasta. Mysteeri tiivistyy Riikka Purran tekoihin. Hän antoi itselleen…
Elon Musk on huijari, todistaa nelituntinen Oscar-ohjaajan dokumentti Oscar-ohjaaja Alex Gibneyn nelituntinen Musk-dokumentti, jota on tehty neljän vuoden ajan, päätyy tylyyn johtopäätökseen: Elon Musk on huijari. Lähtökohta dokumentille oli…
Kristillisdemokraatit saivat ideologista vahvistusta sinimustasta Piia Kattelus-Kilpeläinen tuli tunnetuksi 2021 julkaistuaan itsestään kuvan, jossa hänellä oli kirves kädessä, puettuna Lapuan liikkeen sinimustaan paitaan. Kattelus-Kilpeläinen oli silloin…
Miksi virkavalta ei puutu Kotkamiehen alias Dani Söderblomin häikäilemättömään vanhojen ihmisten videokiusaamiseen? Samaa kuin blogin otsikko kysyy Helsingin Sanomat artikkelissa: "En ymmärrä, miksei tavallisia suomalaisia häpäisevä tubettaja joudu vastuuseen teoistaan". Katselin yhden videon,…
Ari Koponen on eduskunnan tämän vuoden ehdoton kilometrikuningas + viisi muuta persua Kuusi persua johtaa kilometrikuningaslistaa. Perussuomalaiset vievät ylivoimaisen voiton. Veromaksajat purevat hampaansa verille. Riikka Purra ei leikkaa omiensa etuja, saati edes vihjaisi…
Kristitty on woke, ja entä mitä on woke-vasemmistolaisuus? Woke on Trumpille ja hänen MAGA-sotajoukoilleen kirosana. Woke liitetään yleisesti vasemmistolaisuuteen ja etenkin radikaaliin vasemmistolaisuuteen, mitä amerikkalainen pilapiirros kuvaa osuvasti .…
KD:n eduskuntavaaliehdokas Katriina Reponen kansankirkon kimpussa Koska KD:n eduskuntavaaliehdokas Katriina Reponen ideologista syistä hyökkää blogissaan kansankirkkoa vastaan, vastakirjoitus on aiheellinen. Facebook kirjoituksiensa perusteella Reponen on artikuloi perussuomalaisesti,…
Tiedotustilaisuus Valkoisessa talossa, kun Venäjä hyökkäsi Liettuaan Donald Trump vakuuttaa: "Venäjä ei hyökkää Nato-maahan." Mistä Trump voi tietää, ettei Venäjä hyökkää Baltiaan tai Suomeen? Koska Putin on vakuuttanut…