Puheenvuoro-blogit
Elon Musk on huijari, todistaa nelituntinen Oscar-ohjaajan dokumentti
Oscar-ohjaaja Alex Gibneyn nelituntinen Musk-dokumentti, jota on tehty neljän vuoden ajan, päätyy tylyyn johtopäätökseen: Elon Musk on huijari.
Lähtökohta dokumentille oli Muskille otollinen, sillä Gibney kertoo olleensa Muskin ihailija. Dokumenttiprojektin edistymisen myötä kuva Muskista synkistyi.
Elon Musk ymmärsi heti elokuvaprojektin alussa, ettei hänen julkisuuskuvansa kestäisi todellisuuden valoa. Niinpä Musk ei antanut Gibneylle yhtään haastattelua tämän lukuisista yrityksistä huolimatta.
Hyökkäys on paras puolustus, joten kun dokumentin teosta kerrottiin julkisuuteen, Musk syytti välittömästi dokumenttia mustamaalauskampanjaksi.
Gibney sanoo uutistoimisto AP:lle: ”Kun alkaa perehtyä faktoihin ja seurata niitä, ne vievät tiettyyn suuntaan. Minun kohdallani ne johtivat siihen, että myytti Elon Muskista eräänlaisena nykyajan Leonardo da Vincinä romuttui.”
Gibney jatkaa: ”Elokuvan keskeinen sanoma on mielestäni se, ettei Musk ole keksijä. Hän on huijari.”
Gibney elokuvafestivaalin sivuilla: ”Muskissa päätin kertoa uudelleen tutun elämäkerrallisen tarinan, mutta jättää mestarin itsensä huomiotta. Sen sijaan tutkin sitä eri näkökulmista, jotka osoittavat, että kuva mestarista on illuusio, ja paljastavat paljon häiritsevämmän totuuden.”
Elon Musk on nykyajan käärmeöljykauppias, joka on tehnyt itsestään ”master shoteilla” tarinoita, joka ovat määrittäneet hänen julkisuuskuvaansa.
Kun näin Elon Muskin kauan sitten ensimmäisen kerran esiintymässä televisiossa, pidin häntä pellenä. Kuva pellestä, joka pitää itseään maailman tärkeimpänä ihmisenä, vahvistui hänen toilailtuaan sekavasti Yhdysvaltain hallinnon tehostamista edistävän toimielimen Dogen johtajana.
Unohtamatta Muskin natsitervehdystä, joka purkautui hurmoksellisesta tietoisuudesta. Trump tulee toteuttamaan hänen visioitaan.
Dogessa tuli näkyväksi Amerikan Jokeri ja Kuningas. Eikä ole varmaa, kumpi on Jokeri ja kumpi Kuningas.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Nykyajan oikeistolaiset sortuvat kaikkeen ala-arvoiseen.
Nyt on ilmennyt että Erica Kirk työskenteli aikoinaan Epsteinille.
Ehkä oikeistolaisuus on satanismin pauloissa. En vaan ymmärrä mikä pahuuskulteissa viehättää.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä Tuomaalan ja Lappalaisen puolueveli levittää Pyhän Hengen sanomaa.
Iltalehden ja Ilta-Sanomien mukaan sosiaalisessa mediassa on levinnyt lauantaina Pirkanmaan vasemmistoliiton piirihallituksen jäsenen Mika Tammen X:ssä julkaisemia kirjoituksia. Lehtien mukaan Tammi olisi viesteissään muun muassa esittänyt tappouhkauksen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania (ps.) kohtaan
https://yle.fi/a/74-20243648
Ilmoita asiaton viesti
Oikeistossa moiset sekopäät ovat puolueille valuuttaa. Vasemmalta lentävät ulos.
Ja oikeistolaiset sekopäät muuttuvat eliittiin kuuluviksi kunniaeläteiksi kuten Vornanen pian.
Maailma on menossa kovaa vauhtia alaspäin paljon johtuen pimeäsävyisen oikeistolaisuuden noususta jenkkilässä.
Ilmoita asiaton viesti
Yllättikö ketään, että juuri Nahkamäki tuli sisään ”Mika Tammen X” -sanomallaan, vaikka blogissa ei mainita Suomea, vaan kerrotaan Muskista.
Ja yllättikö ketään, että Nahkamäki puolustaa natsitervehdys Muskia?
Se on silloin sisällä Nahkamäessä, kuten Muskissa.
Ei siis ole ihme, että persut ovat Suomen MAGA-siipi mestari Halla-ahon johdatuksessa.
Kumpi on parasta länsimaille ja Suomelle piii-iitkään aikaan, Musk vai Trumpi, arvon Nahkamäki?
Tule ulos reilusti kaapista, kun ovea raotit.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi hän on huijari? Siksikö että televisiossa niin sanotaan?
Ilmoita asiaton viesti
Teot todistavat. Jos on sokea, ei näe.
Sokeiden kanssa on turha väitellä siitä, mitä maailmassa tapahtuu.
Ilmoita asiaton viesti
”Teot todistavat. Jos on sokea, ei näe.”
Blogissa ei kuitenkaan tuotu esille miten Elon Musk on huijannut ihmisiä, sen sijaan blogi on täynnä alentavia väitteitä ilman, että esille tuodaan mitään näyttöä blogin väitteistä.
Joten jos joku on huijaus, niin tämä blogi.
Ilmoita asiaton viesti
Onpa outo kommentti, jonka perusteella kukaan ei saisi sanoa mitään, paitsi perussuomalaiset kannattajineen. Ja siihen persut pyrkivätkin Likaisessa somesodassaan.
Kommentti kertoo, mitä puolta kommentoija kulkee. Eikä sen pidä olla häpeä, vaan ylpeys, kuten Muskille.
Ilmoita asiaton viesti
”Onpa outo kommentti, jonka perusteella kukaan ei saisi sanoa mitään, paitsi perussuomalaiset kannattajineen.”
Ensinnäkin olen sitoutumaton, en kuulu perussuomalaisiin. Ja toiseksi kun tuot esille väitteet siitä, että joku on huijari niin blogisi ei tuo esille mitään missä Musk olisi huijannut ja ketä huijannut. Sen sijaan blogi on täynnä ylimalkaisia väitteitä ilman minkäänlaista näyttöä väitteiden tueksi.
Joten voisitko nyt kertoa miten Musk on huijannut ja ketä huijannut?
Ilmoita asiaton viesti
Eikö hän ole huijannut esim sponsoreitaan lupaamalla avaruusmatkailuteknologisia läpilyöntejä jotka lässähtivät?
Ilmoita asiaton viesti
Onhan näitä. Mutta yritysmaailmassa epärealistinen tavoite ei ole sama kuin huijaus.
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_predictions_for_autonomous_Tesla_vehicles_by_Elon_Musk
Ilmoita asiaton viesti
Me toisaalta jotka keskustelemme Muskin huijariudesta emme tee sitä yritysmaiilmasta käsin, ainakaan ensisijaisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Miten voi keskustella jonkun tekemistä huijauksista jos esitetään vain ylimalkaisia väitteitä huijauksista, muttei tuoda esille miten on huijattu ja ketä on huijattu?
Ilmoita asiaton viesti
Miten on lukemisen ymmärtäminen? En jaksaisi aina selittää, mutta kun tankkaat.
Blogin otsikko: ”Elon Musk on huijari, todistaa nelituntinen Oscar-ohjaajan dokumentti”
Siis dokumentti todistaa sisältönsä puolesta, että Musk on huijari. Jos olisin kirjoittanut ”todisti”, se olisi sama kuin tuomioistuimen päätös. Blogissa kyse on siis mielipiteestä.
Jos kirjoitan, että Halla-aho on mestari, lausunto on sarkastinen, mutta jotka kertovat Halla-ahon olevan oikea mestari, hän on heille sitä.
En pyydä heitä todistamaan Halla-ahoa mestariksi, koska samalla kertoisin olevani lukutaidoton tyhjän jankkaaja. Kuka sen täällä huomaisi? 🙂
Ilmoita asiaton viesti
””Elon Musk on huijari, todistaa nelituntinen Oscar-ohjaajan dokumentti””
Esität siis, että jokaisen lukijan tulisi katsoa neljätuntinen ohjelma, jotta saisi selville sen mitä blogissasi väität. Kun kerran itse olet katsonut dokumentin, niin tokihan voit kertoa meille kaikille ketä Musk huijaa ja millä tavalla huijaa.
Vai onko niin, ettet itsekään ole katsonut dokumenttia, mutta silti päätit kirjoittaa siitä blogin?
Ilmoita asiaton viesti
Mainitsemasi dokumentti todistaa vain sen käsikirjoittajan näkemyksen, eikä se ole todistamatonta väitettä kummempi.
Ilmoita asiaton viesti
Kyse on systeemin mukaisesta toimijuudesta.
Tässä ei kannata arvioida enää Muskia, niin ilmeistä vaikka vaikutukset olisivat. Nehän aina konkretisoituvat jonkun kautta.
Sama kuin mitä Putinista tuli sanottua, paikalliskulttuurin kärkenä.
Toki kärjet voivat olla vaihtoehtoa entiselle. Esim Gorbaa vaikka vastustettiin, Lännen suhteen venäläiset käytännössä jollain tapaa mukanakin.
Systeemissä on sama, myös sen huonoissa puolissa. Vaikka sitä kritisoidaan paljonkin, suhtautuminen voi olla muuta, tässä tapauksessa vapaammin se reitti, jota todeta ongelmaksi.
Tällaiset ovat vaikeita hoksattavia, kun mennään monenlaisella samanaikaisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Politiikassa hän on varmasti huijari, mutta on naurettavaa sillä perustein mustamaalata ja väittää että hän olisi sitä teknologian saralla. Hänen saavutuksensa ovat kiistämättömät. Se ei tarkoita että hän olisi itse keksinyt kaiken, vaan keksinyt sen miten tulee johtaa että keksinnöt tulee keksityiksi.
Musk on henkilö joka todisti että sähköauton voi yleensäkään valmistaa kuluttajille ja hänen esimerkkinsä pakottamana ajellaan sähkömersuillakin. Lisäksi hän voitti Nasan avaruudessa.
Ilmoita asiaton viesti
Teslan ja SpaceX:n lisäksi meriittilistalla ovat Zip2 ja Paypal. Joten vähintään Muskia voi luonnehtia menestyneeksi startup-yrittäjäksi. Floppejakin löytyy, mutta toistaiseksi ainakin osumien painoarvo on suurempi.
Muskin toiminnassa on hyvin paljon arvostelun aihetta. Huijarina silti häntä en pitäisi, vaan oligarkkina, jolla on liikaa valtaa. Vaikkapa DOGEn johdossa hän näppärästi pääsi lakaisemaan maton alle Teslan työoloihin kohdistuneet viranomaistutkinnat.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka Musk:ia otettu veturiksi muualtakin päin, toiminnan puolesta taitaa edustaa kauttaaltaan menevää tapausta muutenkin.
Mukana on mutteritasoa, mutta myös g-politiikkaa. Sitä jos haluaisi nimetä näkyaikaisittaisen kuvaavasti, epä-sana olisi toiminnalle: golitiikka.
Käsitteistämisen puolesta jos kävisi, kielenä ei sentään (infantiili-vääntelyn takia).
Näissä viedään yhteen sitä, mitä saatavat ovat, joten jos Musk käy esimerkiksi… Tapaus on varmasti.
Ilmoita asiaton viesti
”Politiikassa hän on varmasti huijari, mutta on naurettavaa sillä perustein mustamaalata ja väittää että hän olisi sitä teknologian saralla. Hänen saavutuksensa ovat kiistämättömät.”
Dokumentin tekijällä ON VIELÄ oikeus sanoa Muskia huijariksi ja julkisesti.
”Lisäksi hän voitti Nasan avaruudessa.”
Ei ole salaisuus, että etenkin Trump jakaa valtion diilejä kavereilleen ja suvulleen samalla vähentäen rahoitusta esim. Nasalta.
https://www.avaruus.fi/uutiset/miehitetyt-avaruuslennot/nasan-yllae-roikkuu-valtavien-leikkausten-uhka.html
Ilmoita asiaton viesti
On turha kuvitella että Muskin ansiot avaruusteknologiassa olisivat Trumpin ansiota. Ei Nasa ole kehitystyösä lähellekään Muskin luoman koneiston tehoinen.
Ilmoita asiaton viesti
Pyysin neljää tekoälyä arvioimaan muskia, ja sen jälkeen yhtä niistä synergisoimaan vastaukset. Vaikka Elonin Grok oli yksi neljästä ja myös teki synergisoinnin, niin silti arviot olivat monipuolisia, kriittisiä ja synergisointi asiallinen. Kaikkein tekoälyjen mielestä Musk oli onnistunut varsinkin yrittäjänä (9…10) ja visiönäärinä (8…10), ja kohtuullisesti myös keksijänä (6…9).
1) Keksijänä: 7
Ei klassinen laboratorioinventoija. Omia patentteja on rajallisesti (lähinnä Teslan latausportteja, muotoilua ja summon-ominaisuutta). Ydinteknologiat – rakettimoottorit, akku- ja tehoelektroniikka – on kehitetty tiimeissä. Vahvuus on järjestelmäinsinöörinä ja tuotearkkitehtina: olemassa olevien ratkaisujen yhdistäminen, skaalaus ja teollinen toteutus.
2) Visiönäärinä: 9
Sähköautojen valtavirtaistaminen, uudelleenkäytettävät kantoraketit, Starlink, yksityinen avaruustoiminta ja aivo-tietokone-liittymä olivat vuosia ennen valtavirtaa. Vaikutus kokonaisiin toimialoihin on poikkeuksellinen. Arvosana ei ole 10, koska aikataulut (FSD, Mars, robotaksi) ovat toistuvasti pettäneet.
3) Yrittäjänä: 10
Zip2, PayPal, SpaceX, Tesla, Neuralink ja xAI muodostavat harvinaisen sarjan. SpaceX nousi lähes konkurssista merkittäväksi avaruustoimijaksi; Tesla avasi EV-markkinan. X-osto ja Teslan volyymin menettäminen BYD:lle ovat heikompia lukuja, mutta kokonaisuus on historiallisesti poikkeuksellinen.
4) Työnantajana: 5
Yritykset houkuttelevat huippuosaajia ja tuottavat tulosta. Vastapainona on dokumentoitu kova “hardcore”-kulttuuri, korkea vaihtuvuus, äkilliset irtisanomiset (etenkin X:ssä) sekä työoikeudellisia ja työturvallisuuskiistoja Teslassa ja SpaceX:ssä. Onnistuminen työnantajana ei ole sama asia kuin onnistuminen tuotannon ajajana.
5) Kansalaisvaikuttajana: 6
Vaikutusvalta X:n, varallisuuden ja näkyvyyden kautta on valtava. Hän on avannut keskustelua sananvapaudesta, byrokratiasta ja teknologiasta. Samaan aikaan viestintä on usein polarisoivaa, reaktiohakuista ja poliittisesti arvaamatonta. Vaikuttavuus on korkea, kansalaisvaikuttamisen laatu ristiriitainen.
6) DOGE:n johtajana: 5
Työvoimaa vähennettiin selvästi ja tuhlauksen teemoja nostettiin esiin. Säästötavoitteet ($1 000 mrd, myöhemmin DOGE:n $215 mrd) eivät kestäneet riippumattomia tarkastuksia; menot eivät laskeneet. Kausi oli lyhyt, erimielisyydet hallinnon kanssa julkisia, ja osa leikkauksista aiheutti voimakasta kritiikkiä. Tavoite oli selvä, toteutus heikko.
7) Moraalisena esikuvana tavalliselle kansalaiselle: 4
Työmoraali, riskinotto ja pitkän tähtäimen teknologinen ajattelu inspiroivat osaa ihmisistä. Perinteinen moraalinen malli tavalliselle kansalaiselle edellyttää kuitenkin vakaampaa henkilökohtaista elämää, johdonmukaisempaa julkista käytöstä ja vastuullisempaa vallan käyttöä. Näillä mittareilla Musk on jakava, ei esikuvallinen.
Ilmoita asiaton viesti
Pulkkiselle tiedoksi, että tekoäly tuottaa sitä, millä sitä on ruokittu. Ei se paljasta mitään, vaan toistaa, valheista toteen.
Ilmoita asiaton viesti
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/04/lahteeko-suomi-mukaan-sekoilemaan-elon-musk-huijaa-mahdottomalla-aivokaapelitelepatialla
perjantai, 21. huhtikuu 2017
Lähteekö Suomi mukaan sekoilemaan: Elon Musk huijaa mahdottomalla ”aivokaapelitelepatialla”!
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoituksesta unohtuivat kaikki faktat suhteessa otsikkoon. Niinpä:
Kirjoitukseen kannattaa suhtautua mielipidekirjoituksena ja keskustelunavauksena, ei objektiivisena uutisena tai puolueettomana arviona.
Missä tuollaisen 4 tuntuisen esityksen voi katsoa? Oletko itse katsonut sen?
Ilmoita asiaton viesti
Ylilyönti vie helposti ohi asian.
Sosiaalitasolle saatetut, … ovat yleisen helposti tuota raatoa vaikka abstrana…
Tuotoksen ja tulos-odotettavien puolesta mennään muulla.
Kyse nyky-irtaantumasta, jos i vähän kuin se talous, joka on liikkeissään varsin notkea, mutta myös massaa samalla.
Näitä ei ihan äkkiä paketoida. Jos pyörii, osaksi jää helposti muu.
Näitä kannattaa silti seurailla,…
Muuta kun ei helposti käytännöksi jää, ellei sitten ajattele olevansa jo osa sitä, mitä pitäisi myös seurailla, mutta johon tekemiseen harvinaisen vähän eväitä.
Piirrä tilanteesta vaikka se kuva, jossa relevantit näkyy saman tien, ilman lorinoita.
Sanat muuten tärkeitä, kun esim tuollaisen kuvan pohjana, eikä ihme, jos representaatiolliset myös kehissä, suora(-sensoriikan/…) sijaan, joka enemmän vääntää vixurgaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttisi ymmärtämiseen vaadittaisiin joku todella kokeneempi tulkki. Miksi et voi kirjoittaa ymmärrettävästi?
Ilmoita asiaton viesti
Mm. tuon takia, se viittaus kuvaan.
Kertoo ehkä enemmän kuin tuhat sanaa… Mutta oleellisempaa on suoruus, harhauttavassakin mielessä tietty.
Mentaalipuolelta on tavoittaa usein sitä kuva-ainesta, näköpiiriin kun oikein mahdu kuin senhetkistä.
Tuossa sisäisyydessä sitä materiaalipaljoutta, ja sen irrallisuutta, ja koostamisen potentiaalia vaikka… myös jotain vaadetta rakenteluun.
Tuosta pohjasta kun, siinä kuvauksia välttämättä helposti jokainen tavoita, eikä se ole se juttukaan, koska jokainen hakee käsityksensä viimein omalla tavallaan.
Näin se painotus, ja todettavasi samalla, ts senkin voi sijoittaa tavallisesti, muuten hankalaksi sanotun yhteydessä.
Ilmoita asiaton viesti
”Kirjoitukseen kannattaa suhtautua mielipidekirjoituksena ja keskustelunavauksena, ei objektiivisena uutisena tai puolueettomana arviona.”
Eikö tämä ole itsestään selvää? Informatiivista, että tuollainen dokumentti on tehty.
Ilmoita asiaton viesti
Kommenteista paistaa halveksunta käärmeöljykauppiaita kohtaan. Monesti he olivat visionäärisiä liikemiehiä, jotka tarjosivat asiakkailleen utopioita, kuten Musk Marsin asuttamista ja siitä eteenpäin linnunradoille.
Star Trekit on katsottu tarkkaan.
Ei se hölmö, joka myy utopioita, vaan se, joka maksaa ja kun maksaa, ajattelee todellisen olevan Star Trek-tasoista.
Käärmeöljykauppiailla piti olla vähintään lääketieteellinen sanasto hallussa, jotta pystyi ”tieteellisesti” todistamaan aineensa vaikuttavuuden, kuten Musk tarjoaa populistista hömppää, josta on tullut joillekin fanittajille uskonto.
Lisäksi moni käärmeöljykauppiaista on varmasti laajentanut toimintaansa, jolloin suku omistaa tänään kaupallisen imperiumin.
Ilmoita asiaton viesti
Ei hän keksijä ole ollut koskaan.
Eikä oikein visionäärikään.
Varallisuuskin vähän niin ja näin.
Kaksi ensimmäistä sulautuu yhteen. Muiden ajatuksia ja ideoita kierrättää ominaan.
Kolmas kohta liittyy kahteen ensimmäiseen siten, että hänen varallisuutensa on sidottuna yhtiöihin joiden suurin tuote on hänen omat tarinansa. Toki jotain tehdäänkin, mutta tappiolla, lainalla, kiristyksellä ja verohelpotuksilla.
Suuren maailman Jethro.
Ilmoita asiaton viesti