Yleisradiota ei pidä pilkkoa

Kansanedustaja Kaisa Garedew on esittänyt Yleisradion jakamista kahdeksi yhtiöksi. Hänen mukaansa verovaroilla tulisi rahoittaa vain uutiset ja muu yhteiskunnallinen sisältö, kun taas viihde siirrettäisiin markkinaehtoisesti toimivaan yhtiöön. Ehdotuksen tavoitteena on säästää julkisia varoja.

Ajatus kuulostaa ensi kuulemalta yksinkertaiselta, mutta tarkemmin tarkasteltuna se sisältää useita ongelmia.

Ensinnäkin Yleisradio ei ole pelkkä uutiskone. Sen tehtävänä on palvella koko kansaa. Tämä tarkoittaa uutisten lisäksi kulttuuria, urheilua, lastenohjelmia, dokumentteja, draamaa, viihdettä ja koulutuksellista sisältöä. Juuri monipuolisuus tekee siitä aidosti koko kansan palvelun.

Erityisen ongelmallista on viihteen erottaminen muusta toiminnasta. Kysymys kuuluu: mitä viihde oikeastaan on? Onko luonto-ohjelma viihdettä vai tiedettä? Onko historian dokumentti viihdettä vai opetusta? Entä tietokilpailu, jossa katsoja oppii samalla uusia asioita? Käytännössä raja ei ole selvä.

Kansantajuisen tiedon välittämisessä juuri viihteellisillä elementeillä on usein suuri merkitys. Kaikki kansalaiset eivät seuraa politiikkaohjelmia, tutkimusraportteja tai syvällisiä uutislähetyksiä. Osa kansanedustajistakaan ei lue selvityksiä tai tutkimuksia. Sen sijaan hyvin tehty dokumentti, historiaohjelma, tiedettä popularisoiva sarja tai vaikkapa kulttuuriohjelma tavoittaa sellaisia ihmisiä, joita perinteinen asiaohjelma ei koskaan tavoittaisi. Yhteiskunta tarvitsee myös tätä.

Toiseksi säästöjen suuruus on epäselvä. Kahden yhtiön perustaminen tarkoittaisi kahta hallintoa, kahta organisaatiota ja uusia rakenteita. Pelkkä jakaminen ei automaattisesti poista kustannuksia. Todellisia säästöjä syntyisi vasta silloin, jos ohjelmia ja palveluita lopetettaisiin. Tällöin säästöjen vastapainona olisi palvelujen heikkeneminen.

Kolmanneksi Ylen tehtävä on tärkeä myös suomalaisen kulttuurin ja kotimaisen tuotannon tukijana. Pienen kielialueen maassa markkina ei yksin tuota kaikkea sitä sisältöä, jota kansalaiset tarvitsevat. Jos kaikki arvioidaan vain kaupallisen kannattavuuden perusteella, häviäjiä ovat yleensä vähemmistöt, lapset, kulttuuri ja alueellinen näkyvyys.

Yleä saa ja pitääkin arvioida kriittisesti. On täysin perusteltua keskustella sen tehtävistä, koosta ja tehokkuudesta. Myös väitteitä uutisoinnin mahdollisista vinoumista voidaan tarkastella avoimesti. Ratkaisuksi ei kuitenkaan riitä organisaation pilkkominen. Tärkeämpää olisi määritellä selkeästi, mitä yhteiskunta Yleltä odottaa ja miten se voi palvella kaikkia suomalaisia mahdollisimman hyvin.

Yleisradion vahvuus ei ole siinä, että se tuottaa vain uutisia. Sen vahvuus on kyvyssä yhdistää tieto, sivistys, kulttuuri ja viihde tavalla, joka tavoittaa koko kansan. Juuri tätä kokonaisuutta ei kannata rikkoa.

www.joonaskontta.fi