Puheenvuoro-blogit
Yleisradiota ei pidä pilkkoa
Kansanedustaja Kaisa Garedew on esittänyt Yleisradion jakamista kahdeksi yhtiöksi. Hänen mukaansa verovaroilla tulisi rahoittaa vain uutiset ja muu yhteiskunnallinen sisältö, kun taas viihde siirrettäisiin markkinaehtoisesti toimivaan yhtiöön. Ehdotuksen tavoitteena on säästää julkisia varoja.
Ajatus kuulostaa ensi kuulemalta yksinkertaiselta, mutta tarkemmin tarkasteltuna se sisältää useita ongelmia.
Ensinnäkin Yleisradio ei ole pelkkä uutiskone. Sen tehtävänä on palvella koko kansaa. Tämä tarkoittaa uutisten lisäksi kulttuuria, urheilua, lastenohjelmia, dokumentteja, draamaa, viihdettä ja koulutuksellista sisältöä. Juuri monipuolisuus tekee siitä aidosti koko kansan palvelun.
Erityisen ongelmallista on viihteen erottaminen muusta toiminnasta. Kysymys kuuluu: mitä viihde oikeastaan on? Onko luonto-ohjelma viihdettä vai tiedettä? Onko historian dokumentti viihdettä vai opetusta? Entä tietokilpailu, jossa katsoja oppii samalla uusia asioita? Käytännössä raja ei ole selvä.
Kansantajuisen tiedon välittämisessä juuri viihteellisillä elementeillä on usein suuri merkitys. Kaikki kansalaiset eivät seuraa politiikkaohjelmia, tutkimusraportteja tai syvällisiä uutislähetyksiä. Osa kansanedustajistakaan ei lue selvityksiä tai tutkimuksia. Sen sijaan hyvin tehty dokumentti, historiaohjelma, tiedettä popularisoiva sarja tai vaikkapa kulttuuriohjelma tavoittaa sellaisia ihmisiä, joita perinteinen asiaohjelma ei koskaan tavoittaisi. Yhteiskunta tarvitsee myös tätä.
Toiseksi säästöjen suuruus on epäselvä. Kahden yhtiön perustaminen tarkoittaisi kahta hallintoa, kahta organisaatiota ja uusia rakenteita. Pelkkä jakaminen ei automaattisesti poista kustannuksia. Todellisia säästöjä syntyisi vasta silloin, jos ohjelmia ja palveluita lopetettaisiin. Tällöin säästöjen vastapainona olisi palvelujen heikkeneminen.
Kolmanneksi Ylen tehtävä on tärkeä myös suomalaisen kulttuurin ja kotimaisen tuotannon tukijana. Pienen kielialueen maassa markkina ei yksin tuota kaikkea sitä sisältöä, jota kansalaiset tarvitsevat. Jos kaikki arvioidaan vain kaupallisen kannattavuuden perusteella, häviäjiä ovat yleensä vähemmistöt, lapset, kulttuuri ja alueellinen näkyvyys.
Yleä saa ja pitääkin arvioida kriittisesti. On täysin perusteltua keskustella sen tehtävistä, koosta ja tehokkuudesta. Myös väitteitä uutisoinnin mahdollisista vinoumista voidaan tarkastella avoimesti. Ratkaisuksi ei kuitenkaan riitä organisaation pilkkominen. Tärkeämpää olisi määritellä selkeästi, mitä yhteiskunta Yleltä odottaa ja miten se voi palvella kaikkia suomalaisia mahdollisimman hyvin.
Yleisradion vahvuus ei ole siinä, että se tuottaa vain uutisia. Sen vahvuus on kyvyssä yhdistää tieto, sivistys, kulttuuri ja viihde tavalla, joka tavoittaa koko kansan. Juuri tätä kokonaisuutta ei kannata rikkoa.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Pakkomaksatus pitää lopettaa ja koko Yle maksukortin taakse.
Ilmoita asiaton viesti
Puoluetoverisi on eriä mieltä:
”Toinen yhtiö olisi niin kutsuttu yhteiskunnallinen Yle, joka hoitaisi yleisradion ydintehtäviä verorahoitteisesti. Sen vastuulle kuuluisivat uutis- ja ajankohtaissisällöt, huoltovarmuuteen liittyvät tiedotustehtävät sekä urheilu- ja hartausohjelmat.”
Ilmoita asiaton viesti
”Puoluetoverisi on eri mieltä:”
Näetkö sen olevan enemmän minun vai hänen ongelmansa?
Ilmoita asiaton viesti
En näe asiassa mitään ongelmaa. Maailmaan mahtuu mielipiteitä.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni tarvitaan YLE, jonka porukka ja erityisesti toimittajat tekevät työtään täysin läpinäkyvästi ilman ideologiaväritettyjä kirjoituksia kansalaisille ja veronmaksajille!
Puolueet voivat haukkua kilpailijansa ja julkaista unelmiaan omissa puoluejulkaisuissan.
Herää epäilys että YLEssä on änkyröitä jotka lukevat kaikki jutut ja hienosäätävät niitä negatiivisluonteisiksi Isänmaan suuntaan. Ilman tätä ennakkosensuuria juttujen julkaisu estetään.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi ”uutiset” pitäisi säilyttää Ylellä, verorahoitteisella?
Uutiset ovat aina ja tulevat aina olemaan värittyneitä tekijänsä mielipiteiden mukaan.
”Uutinen” on aina puolueeton silloin kun se on vähintään väritetty niin että se on kuulijan mieleinen.
Ilmoita asiaton viesti
Samalla logiikalla Alkoa ei saa jakaa, koska se on koko kansan alkoholikauppa. Mitä väliä sillä on, montako kilpailevaa valtion omistamaa alkoholiliikettä Suomessa on?
Koko kansa ei tarvitse Yleä enää muuhun kuin mielensä pahoittamiseen. Ylen riippumattomuus tarkoittaa sitä, että porukka siellä valitsee haastateltaviksi aatetovereita ja kiintiökokoomuslaisen. Edes kepuleita ei päästetä studioon.
Valtion ydintehtävä ei ole tarjota viihdettä. Viihdettä tarjoavat jo tusinan verran yksityisiä viihdekanavia yhtä hyvin ja omalla riskillä — ilmaiseksi.
Ennenkin on ollut kaksi Yleä ja hyvin toimi. Toinen niistä sijaitsi Pasilassa ja toinen Tohlopissa Tampereella.
Yksityinen media pystyy hoitamaan kriisiviestinnänkin jo paremmin kuin kankea Yle. Tämä nähtiin koronan aikana. Viralliset tiedostustilaisuudet järjestettiin VNK:n tiloissa, eikä Ylen studiossa. Studioon marssitettiin semiasiantuntijoita, joiden selitykset oli luettu jo lehdistä ja kysymykset niissä oli olleet monipuolisempia ja vastaukset laajempia. Kaikki tieto saavutti kansan kattavammin kuin pelkän Ylen toiminnalla olisi tapahtunut.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Yleä kannata pilkkoa. Parasta on lopettaa Yle kokonaan. Irtisanoa henkilökunta lyhyellä irtisanomisajalla ja myydä koko omaisuus huutokaupoilla.
Siten päästään eroon myös Yle-verosta.
Ilmoita asiaton viesti
Onko joku sitä mieltä, että tarvitaan valtio-omisteinen yleisradioyhtiö riippumattomuuden varmistamiseksi?
Minun mielestäni ehkä tarvitsee, mutta siinä tarkoituksessa Yle ei täytä tehtäväänsä, vaan selvästi tuo esille puolueellisuutensa.
Ilmoita asiaton viesti
YLE tulisi kutistaa neljäsosaan nykyisestä koostaan pilkkomisen sijasta. Leikataan vaan 75% nykyisistä määrärahoista. Kaupallisia siveettömyyden levittäjiä riittää Suomessa yllin kyllin.
Ilmoita asiaton viesti
Voi, voi, kunhan ensin siellä eduskunnassa käsitettäisiin sellainen asia, että uudet lait/muutetut lait käsiteltäisiin perustuslain mukaisesti tulkittuina, sillä perustuslakivaliokunnanhan piti olla politisoitumaton jota lait/lakimuutokset eivät voi olla muuta kuin politisoitunutta, jos niitä ei ole käsitelty perustuslakivaliokunnassa vaan poliittisin päätöksin päätettyjä. Yle-verolaki on juuri tällainen joka ei noudata perustuslain suojaa (ei tulkittu noudattavan perustuslakia). Eduskunnassa istuvat kansanedustajat ovat omineet lakivallan poliittisesti itselleen. Suuri syy olla enää koskaan äänestämättä missään vaaleissa.
Ilmoita asiaton viesti
”Suuri syy olla enää koskaan äänestämättä missään vaaleissa.”
Erittäin järkevä toimintatapa. Toivottavasti valtaosa kansalaisista ymmärtäisi tämän ja jättäisi kokonaan äänestämättä. Sitten kun yli 50% kansalaisista jättää äänestämättä, ei järjestelmällä ole enää kansalaisten mandaattia toimia ja kansalaisilla on oikeus vaatia järjestelmän muuttamista.
Millään muulla järjestelmää ei kyetä muuttamaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Yleisradiota ei pidä pilkkoa”
Aivan se pitää lopettaa kokonaan, koska sen hinta-laatu suhde on yksi maailman huonoimmista. Propagandaa voi tuottaa halvemmallakin ja netin ilmaisille videokanaville.
Ilmoita asiaton viesti
Ylen pitäisi ensin nostaa ustottavuuttaan puolueettomana ja luotettavana uutisten toimittajana, sen jälkeen voidaan tarkastella sitä rahoitusta ym. uudestaan.
Ilmoita asiaton viesti
Yle on vuodesta toiseen aivan kärkipäässä, kun luotettavuutta arvioidaan.
Kun laitaoikeisto ja venäjän myötäilistö yrittää romuttaa Ylen, se johtuu vain siitä että luotettavan tiedon jakaminen kansalle on myrkkyä niille, jotka hakevat ”tietonsa” vaihtoehtomedioista ja kämyisistä youtube-videoista.
Ilmoita asiaton viesti
Vähän outo kommentti, koska YLE:ltä halutaan pois kaikki hömppäviihde ja muu humpuuki ja tiedonvälitys halutaan pitää.
Ilmoita asiaton viesti
Vähän outo kommentti, kun mm. itse kirjoitit ylempänä että ”se pitää lopettaa kokonaan”. Sama vaatimus taisi tulla ainakin Putkiselta.
Ilmoita asiaton viesti
Niin kyse oli minun mielipiteestäni ja aika erikoista, että otat asian esille siten kuin joku puolue olisi samaa mieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Kuvittelet taas omiasi, minä en puhunut puolueista mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Puhuit laitaoikeistosta ja venäjämielisistä ja minä en kuulu kumpaankaan. Ainoa ryhmä mihin minut voi sijoittaa on vapaa taiteilija ja siinäkin ryhmässä toimin täysin yksin.
Ilmoita asiaton viesti
Tonylle antamassani vastauksessa en myöskään maininnut sinua mitenkään.
Tulee mulle pari muutakin ryhmää mieleen, mutta jääköön sanomatta.
Ilmoita asiaton viesti
Miten määrittelet Ylen luotettavuuden? Jonkun gallupin perusteella?
Ilmoita asiaton viesti
Minä mitään määrittele. Sinä itse puhuit uskottavuudesta luotettavana mediana, miten se muuten määritellään kuin kysymällä ihmisiltä?
Ilmoita asiaton viesti
Jos sama media/konserni joka aivopesee ihmisiä kysyy ihmisiltä median luotettavuudesta niin etkö näe tuossa mitään ristiriitaa? Kyllähän Pohjois-Koreassakin varmaan ihmiset pitävät mediaa luotettavana, ovatko he oikeassa?
Ilmoita asiaton viesti
Missä niin tapahtuu? Ei gallupit ole Ylen tekemiä. Ja aivopesu on ihan oma väitteesi. Tai oma ja oma, mutta kuitenkin.
Olet kova poika kyselemään niin kerro nyt, miten itse mittaisit peräänkuuluttamasi uskottavuuden?
Ilmoita asiaton viesti
Monesti ne gallupit tehdään aina samojen firmojen toimesta ja gallupin lopputulokseen voi vaikuttaa monellakin tapaa. Ja se on myös mielenkiintoista kun jossain on epävirallinen kysely ihmisille jotka seuraavat muutakin kuin vain valtamediaa niin Ylen ym. luotetettavuus on todella alhainen niissä kyselyissä.
Ilmoita asiaton viesti
”…monesti…”
”…jossain on…”
Sama trollimaneeri jatkuu, epämääräisiä vihjauksia ilman mitään sisältöä. Vastaisitko kysymykseen, miten mittaisit sen peräämäsi uskottavuuden? Lukemalla vaihtoehtomediaa vai mitä?
Ilmoita asiaton viesti
”Ja se on myös mielenkiintoista kun jossain on epävirallinen kysely ihmisille jotka seuraavat muutakin kuin vain valtamediaa niin Ylen ym. luotetettavuus on todella alhainen niissä kyselyissä.”
Tähän olen itsekin kiinnittänyt huomiota.
Ilmoita asiaton viesti
Jos minulta kysyttää aja alas koko Yle…ja…A-studio asiasintuntioita muka😂
Veijo Essolla tiedetää päivän tapahtumat ja sää..
Ilmoita asiaton viesti
Jotkin Ylen ostetut sarjaohjelmat voisivat sietää rajoitetut mainoskatkot pituudeltaan ja katkojen määriltään. Siksi Yleä ei pidä pilkkoa, vaan lisätä yksi Yle tv-kanava lisää, tai siirtää mainokselliset ohjelmat tv2:lle tai tv5: lle.
Yle Tv1 pysykööt puhtaana mainoksilta.
Ylen uutistoiminnan laadun parantaminen vaatii rahaa. Nyt ne ovat läpi päivän nauhoitettua tavaraa + joku pikku lisäpätkä päivityksenä.
Ilmoita asiaton viesti
Putkinen, Väänänen, Abdallah, Rantanen, Aukee, Nahkamäki, Laitinen, Lindroos, Alaluusua..
Nauroin ääliökommenteille, kunnes muistin, että noillakin on äänioikeus.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt kun kaksi edellistä hallitusta on saanut Suomen talouden todella huonoon kuntoon niin olisiko Mäkisellä antaa joku vinkki ketä kannattaa äänestää tulevissa vaaleissa?
Ilmoita asiaton viesti
Lisää sivistymättömyyttäkö tämä jukuripäinen kansamme vielä kaipaa?
Ilmoita asiaton viesti
https://yle.fi/a/20-290364
Yleä johtaa hallintoneuvosto, johon valitaan jäsenet kansanedustajista.
Hallintoneuvosto kokoontuu 6-7 kertaa vuodessa ja korkein palkkio on puheenjohtajalla, 950 euroa/kokous.
Ylellä on myös huippupalkkainen johtaja ym. henkilökuntaa.
Yle veroa alettiin periä vuodesta 2013 alkaen. Sitä ennen käytössä ollut laitteisiin (tv ja radio) sidottu tv-lupa loppui.
Taisi olla melkoista aikaa, kun tv-tarkastajat tulivat ovelle kysymään lupaa, niin moni ilmoitti, että ei ole teeveetä.
Yle (Yleisradio) on kansallinen tiedotusväline, jonka tehtävänä on pitää tiedottaminen ajan tasalla.
Näköradio saapui Suomeen 1955 toukokuussa.
Sitä ennen kansa istui radion äärellä kuunnellen tärkeimmät uutiset ja aamu- sekä iltahartaudet.
Jos/kun rahasta on pulaa, niin parempi on kutistaa johtajien ja hallintoneuvoston palkkoja/palkkioita.
Kun valtio on maksajana, niin sitä käytetään häikäilemättömästi hyväksi.
Valtio olemme kuitenkin me, veroa maksavat.
Tässäkin ihmisen ahneus ylittää moraalin.
Ilmoita asiaton viesti
Onpa harvinaista, että joku kirjoittaa Ylestä puheenvuoroon artikkelin, jonka voi lukea nauramatta. Kiitos tästä!
Ilmoita asiaton viesti