Puheenvuoro-blogit
Kun vastakkainasettelu kirjataan lakiin
Suomessa on pitkään uskottu, että laki kohtelee ihmisiä tasa-arvoisesti, eikä katsota kuka on töissä ja kuka on työtön, kuka on vasemmistoliitossa ja kuka on perussuomalainen. Laki on ollut pelikenttä, ei pelaaja. Se perinne on nyt ollutta ja mennyttä. Emme enää säädä lakeja sovittaaksemme erimielisyyksiä, vaan voittaaksemme ne.
Ensimmäinen on translaki, joka tuli voimaan 3.4.2023. Uusi laki eriytti juridisen sukupuolen vahvistamisen lääketieteellisestä arviosta ja siirsi päätösvallan yksilön oman ilmoituksen varaan. Edellinen laki vaati lisääntymiskyvyttömyyttä, uusi ei vaadi mitään muuta kuin hakemuksen.
Kyse ei ole lääketieteellisestä tai hallinnollisesta uudistuksesta, vaan arvovalinnasta: lakiin kirjattiin ajatus, että sukupuoli on itsemääräämisoikeuden asia, ei biologinen tai lääketieteellinen tosiasia. Se, joka oli vielä 2015 itsestäänselvyys, muuttui 2023 lainvastaiseksi vanhaksi ajatteluksi.
Toinen on eheytyshoitoja koskeva kieltoaloite. Siinä vaaditaan, että tietynlainen keskustelu, terapia ja jopa markkinointi kielletään lailla, myös silloin kun aikuinen ihminen itse sitä pyytää. Tasa-arvovaltuutettu on linjannut, että ihmisoikeuksista ei voi luopua edes suostumuksella.
Aiemmin valtio suojeli yksilöä pakottamiselta, nyt valtio suojelee yksilöä hänen omalta tahdoltaan. Se on vastakkainasettelun kirjaamista lakiin puhtaimmillaan. Toisen puolen moraalinen näkemys – että seksuaalisuutta tai sukupuoli-identiteettiä ei pidä yrittää muuttaa – muuttuu rikoslain pykäläksi.
Kolmas on Päivi Räsäsen tapaus. Valtakunnansyyttäjä katsoi, että kansanedustajan Raamattua siteeraava twiitti ja 20 vuotta vanha pamfletti avioliitosta täyttävät kiihottaminen kansanryhmää vastaan -rikoksen tunnusmerkit. Rikos, josta voidaan tuomita kahdeksi vuodeksi vankeuteen.
Käräjäoikeus vapautti, hovioikeus vapautti, korkein oikeus tuomitsi osittain. Seitsemän vuotta oikeudenkäyntejä yhdestä twiitistä. Viesti on tärkeämpi kuin tuomio: jokainen pappi, opettaja ja tavallinen suomalainen tietää nyt, että Raamatun siteeraaminen voi viedä korkeimpaan oikeuteen.
Nämä esimerkit osoittavat, mitä tapahtuu kun vastakkainasettelu kirjataan lakiin. Ensiksi, laki lakkaa rauhoittamasta. Hyvä laki tehtiin aikoinaan niin, että sekä lestadiolainen maanviljelijä Lapualta että sateenkaariaktivisti Kallioista voi elää sen kanssa. Huono laki tehdään niin, että toisen on hävittävä jotta toinen voittaa. Translaki ja eheytyshoitokielto ja vihapuhetulkinnat eivät ole kompromisseja, ne ovat voitonjulistuksia.
Toiseksi, vastuu siirtyy eduskunnasta tuomioistuimille ja poliisille. Kun eduskunta ei uskalla sanoa ääneen mitä se todella haluaa kieltää, se kirjoittaa epämääräisen pykälän ”sukupuoli-identiteettiin kohdistuvasta syrjinnästä” tai ”yleisesti halventavasta viestinnästä”. Sitten poliisi ja syyttäjä joutuvat arvaamaan, mitä mieltä saa olla. Kansalaisesta tulee varovainen, virkamiehestä poliitikko.
Kolmanneksi, Suomi menettää sen mikä teki siitä Suomen. Vahvuutemme ei ole ollut koskaan se, että olisimme samaa mieltä. Vahvuutemme oli se, että olimme eri mieltä mutta silti samassa veneessä. Laki oli veneen säännöt, ei keino heittää naapuri veneestä.
Näin menetellen saamme mahdollisuuden ikuiseen kulttuurisotaan, jossa uudella hallituksella on mahdollisuus purkaa edellisen hallituksen lait, ja seuraavan hallituksen, joka alkaa purkaa niitä. Jokainen vähemmistö hakee itselleen suojan laista ja jokainen enemmistö kokee että laki ei enää suojaa sitä.
Lopulta laki, joka on kirjoitettu rankaisemaan toista puolta, opettaa koko kansan valehtelemaan. Ihmiset sanovat julkisesti mitä laki vaatii, ja kotona mitä he oikeasti ajattelevat. Se on DDR:n ja Neuvostoliiton perintö, ei Pohjolan.
Laki ei voi parantaa ihmistä. Se voi vain estää ihmistä lyömästä toista. Sillä hetkellä kun laki alkaa parantaa ihmisen ajatuksia, on hävitty taistelu vastakkainasettelun voittamisesta.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Woke -ideologia on siitä kiero ja vaarallinen, että sen avulla saadaan lakiin ujutettua järjelle vieraita pykäliä. Se vetoaa valkoisen miehen syyllisyyteen, jossa on kolonialismia, rasismia ja misogyniaa.
Translaki on oiva esimerkki. Maailmassa on noin 8,5 miljardia ihmistä, joista valtavan iso osa on varma, että biologisesti sukupuolia on kaksi ja ne määräytyy ennen syntymää. Vain hippusen pieni osa länsimaissa elävistä, ei mihinkään uskonnolliseen kirkkoon kuuluvista ihmisistä väittää, että sukupuoli on yksilön oma valinta ja muutettavissa vaikka milloin.
Ilmoita asiaton viesti
Kun laki suojaa ajatukselta, kaikki muuttuu uhkaksi. Ja kun kaikki on uhka, sääntöjä pitää olla loputtomasti. Ja kun sääntöjä on loputtomasti, kukaan ei enää noudata niitä, vaan kaikki yrittävät käyttää niitä toisiaan vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Räsäsen tuomiolla ei ole mitään tekemistä jonkin uskonnon kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo on juuri se lause, jolla korkein oikeus yritti pestä kätensä koko jutusta.
Tuomio ei tullut uskonnosta, mutta se ei voinut olla olemassa ilman uskontoa.
Ilmoita asiaton viesti
Väärin. Räsänen on lääkäri. Lääkärin pitää pysyä lääketieteellisissä asioissa totuudessa, kun esiintyy julkisuudessa. Hän väitti, että homoseksuaalisuus on psyykkisen häiriön oire. Lääketiede ja psykologia ovat eri mieltä. Lääketieteen ja psykologian mielestä myös nk. eheyttäminen on henkistä pahoinpitelyä ja aivopesua. Toimin psykiatrina ennen eläkkeelle jäämistä yli kolmekymmentä vuotta, eikä yksikään potilas koskaan toivonut seksuaalisen suuntautumisensa muuttamista, mikä ei toki ole mahdollistakaan. Eheytyskidutukseen mennään vanhempien ja suvun pakottamana. Se on psyykkisen terveyden kannalta vaarallista aivopesua. Siksi se pitää kieltää, mutta Räsäsen kaltaiset ihmiset tietysti sitä vastustavat, koska heidän uskontoonsa kuuluu kärsimysmagia.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri tuolla perusteella oikeus keplotteli itsensä ulos juridisesta ongelmastaan.
Räsänen ei kirjoittanut pamflettiaan lääkärinä, vaan kansanedustajana ja maallikkoteologina vuonna 2004 kirkon sisäiseen keskusteluun.
Hänen väitteensä pamfletissa ei ollut ”homoseksuaalisuus on DSM-diagnoosi”, vaan teologinen tulkinta: ”homoseksuaalisuus on häpeällinen ja synnillinen taipumus, joka johtuu syntiinlankeemuksesta ja rikkoutuneesta suhteesta Jumalaan, ja josta voi eheytyä”. Se on uskonnollinen väite, ei lääketieteellinen diagnoosi. Siksi käräjäoikeus ja hovi vapauttivat – he katsoivat sen uskonnoksi.
Korkein oikeus taas sanoi että kun uskonnollinen väite muotoillaan faktaväitteen muotoon ihmisryhmästä – ”homot ovat häpeällisiä ja synnillisiä” – se muuttuu halventamiseksi, vaikka motiivi olisi uskonnollinen.
Tämä keplottelu antaa tuomarille vallan päättää, millä kielioppimuodolla uskonnosta saa puhua.
Ilmoita asiaton viesti
Räsänen esiintyy julkisuudessa myös lääkärinä, ja on kirjoittanut mm. kirjan Uuden Lääketieteen Uhrit. Hän väitti, että homoseksuaalisuus on sairaus, mikä ei ole totta. Siksi hänet tuomittiin kansanryhmän loukkaamisesta, vai mitä se nyt olikaan. Ei liity uskontoon mitenkään.
Ilmoita asiaton viesti
” Lääkärin pitää pysyä lääketieteellisissä asioissa totuudessa, kun esiintyy julkisuudessa. ”
Mitään lääketieteellistä lopullista totuutta ei psykologiassa ole. Kun sama porukka on toistensa kanssa täysin päin vastaista mieltä samasta asiasta, ei kyse ole tieteestä vaan aatteellisesta tulkinnasta — ”uskon tähän teoriaan”.
Mitä tulee psyykkiseen väkivaltaan, eräs potilas kertoi tulleensa seksuaalisesti hyväksikäytetyksi lapsena homon taholta. Siksi hän päätyi psykologin tutkimuksiin aikuisena. Tutkimusta teki psykologi, jonka kaulassa roikkui pride-avainkaulanauha.
Potilas kertoi, ettei hän muistanut kyseisistä tutkimuksista jälkikäteen mitään, kun henkisen kidutuksen nauhaa riiputettiin silmien edessä. Käynnit keskeytyivät kolmannen käynnin jälkeen ennenaikaisesti, eikä potilas itse tiennyt asiasta mitään. Kuuli jälkikäteen, että oli itse ilmoittanut niin.
Sanoi myöhemmin tehneensä valituksen ja vaatineensa ristiä seuraavalle hoitokerralle näkyville. Samoilla perusteilla kuin pride-liputusta ja ko. rekvisiittaa hoitotiloissa ja hoitohenkilökunnalla perustellaan.
Mitä vastaa terapeutti tähän?
Ilmoita asiaton viesti
Minä en ole mikään ”terapeutti”, vaan psykiatrian erikoislääkäri ja virallinen psykoterapeutti. Psykologiset tutkimukset voivat olla hyvin rankkoja. Kaulanauhalla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä, eivätkä roomalaisten teloitusvälineiden mallit kuulu terveydenhuollon rekvisiittaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ja sinäkö todella tiedät, ettei pride-symboliikan näkyvä esillä pitäminen psykologisessa tutkimuksessa voi laukaista traumareaktiota tai dissosiaatiota potilaalla, joka on lapsena joutunut homoseksuaalisen henkilön seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi?
Et kirjoittanut, että kaulanauhan osuutta olisi tutkittu tai ettei siitä olisi näyttöä. Kirjoitit yksiselitteisesti: ”Kaulanauhalla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä.” Mihin tällainen varmuus perustuu?
Potilas itse yhdisti tilanteen aiempaan seksuaaliseen hyväksikäyttöönsä, ei homoseksuaalisuuteen yleisesti. Silti sivuutat kokonaan mahdollisuuden, että näkyvä pride-symboliikka olisi tässä nimenomaisessa tilanteessa voinut toimia traumaan yhdistyvänä ärsykkeenä.
Ja jos psykologiset tutkimukset kerran voivat olla ”hyvin rankkoja”, kuten itse toteat, sitä suuremmalla syyllä pitäisi kysyä, mikä tilanteessa saattoi laukaista poikkeuksellisen reaktion — eikä ilmoittaa tutkimatta, mikä sitä ei ainakaan aiheuttanut.
Onko sinulla ajokortti vielä voimassa?
Ilmoita asiaton viesti
Pelkäätkö jääväsi ohjaamani moottoriajoneuvon alle?
Ilmoita asiaton viesti
Korkein oikeus luonnehtii tiedotteessaan pamfletin julkaisemiseen liittyvää tuomiotaan lyhyesti seuraavasti:
”Syytteen kohdat 1 ja 2 koskivat Räsäsen kirjoittamaa ja hänen ja Suomen Luther-säätiön asiamiehen myöhemmin internetissä julkaisemaa kirjoitusta ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi – homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen”. Syyte ei sen sijaan koskenut kirjoituksen alkuperäistä julkaisemista painetussa muodossa. Syytteen mukaan kirjoituksessa solvattiin homoseksuaaleja ryhmänä seksuaalisen suuntautumisen perusteella.”
”Räsänen oli kirjoituksessaan muun ohella todennut homoseksuaalisuuden olevan psykoseksuaalisen kehityksen häiriö ja luonnehtinut homoseksuaalisuutta seksuaaliseksi poikkeavuudeksi. Korkein oikeus katsoi, että näiltä osin Räsäsen lausumilla oli solvattu homoseksuaaleja ryhmänä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Kaikkia syytteessä siteerattuja kirjoituksen kohtia ei kuitenkaan katsottu solvaaviksi.”
”Korkeimman oikeuden mukaan Räsäsen ja Suomen Luther-säätiön asiamiehen menettely täytti kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevan tunnusmerkistön eikä menettelyn katsominen rangaistavaksi ollut ristiriidassa perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvatun sanan- tai uskonnonvapauden kanssa.”
https://www.korkeinoikeus.fi/ajankohtaista/tiedote-ja-uutisarkisto/kko-paivi-rasanen-ja-hanen-kirjoituksensa-julkaissut-henkilo-tuomittiin-kiihottamisesta-kansanryhmaa-vastaan/
– – –
– Ymmärsin että vasta jatkettu julkaiseminen netissä katsottiin rangaistavaksi, ei alkuperäistä pamflettia sinänsä.
– Ihmisellä on pääsääntöisesti oikeus myös tieteen kulloistenkin näkemysten vastaisiin mielipiteisiin, ja myös sellaisen kirjallisuuden julkaisemiseen, jonka tiedot tai käsitteet ovat jotenkin vanhentuneita.
– En ole tietoinen mistään sellaisesta, että Räsäsen (saati Pohjolan tai säätiön) tuomion tuonut toiminta olisi liittynyt hänen toimintaansa lääkärinä. Sama koskee eheytyshoitoja. KKO:n tiedotteessa (yllä) viitataan solvaamiseen ja kiihottamispykälään.
– Minun korvissani ilmaisut ”psykoseksuaalisen kehityksen häiriö” ja ”seksuaalinen poikkeavuus” eivät kuulosta kovin pahoilta, eivät poikkea radikaalisti yleisestä vapaasta kielenkäytöstä, eivätkä ole luonteeltaan erityisen panettelevia.
– KKO:n päätös kokonaisuudessaan tuossa: https://www.korkeinoikeus.fi/ennakkopaatokset/ennakkopaatokset-vuosittain/kko202627/. Siinä puhutaan myös esim. eheytymisestä, ja listataan poistettaviksi tuomitut kohdat.
Ilmoita asiaton viesti
Yksilötasolla ihmisen leimaaminen psyykkisesti häiriintyneeksi täyttänee kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Tässä tapauksessa oli kyse kansanryhmästä. Ryysyrannan Joosepin mielipiteillä ei tässä asiassa ole merkitystä.
Ilmoita asiaton viesti
No tribunaali olisi voinut antaa pisteet taiteellisesta vaikutelmasta, kuten aikoinaan Salamatuomiosta !
Ilmoita asiaton viesti
Korkein oikeus on siis mielestäsi jokin tribunaali?
Ilmoita asiaton viesti
Otan pari esimerkkiä, jos oikeudenkäynti loppuunasti, siis lainvoimaiseen tuomioon kestää 11 vuotta, mistä on kysymys ja toinen, jos munuaiskivien havainnointiin ja lopulliseen poistoon tarvittiin 8 Suomilääkäriä, joista 4 oli erikoisia ainakin maksutavoiltaan, niin oliko kyseessä pankkitoiminta vai Hippokrateen tavoitteet ? En jatka pidempään, tsemppiä 🌞
Ilmoita asiaton viesti
”Erikoisia Suomilääkäreitä”? Afganistanissa välskäri olisi varmaankin kaivanut linkkuveitsen taskustaan, ja mennyt selän puolelta sisään munuaisiin. Suomessa nyt yleensä diagnostisoidaan, tutkitaan ja sitten vasta hoidetaan.
Ilmoita asiaton viesti
Sokraten luolavertaus kuvaa hyvin nykyistä intoa ujuttaa järjelle vieraita asioita jopa lainsäädäntöön. Luolavertaus on Platonin esittämä allegoria, jonka hän esittää Valtion kirjan VII alussa (514a–520a).
Psykologiassa on tehty kokeita, jossa koehenkilö on saatu epäilemään näkemäänsä ja kuulemaansa sekä vaihtamaan mielipidettään kun riittävän suuri joukko on hänen kanssaan yhteen ääneen erimieltä. Wokesta tehdään varmaan samanlaisia kokeita kunhan tämä aikalainen hulluus päättyy.
Ei siinä mitään, jokainen saa uskoa ilman ylempää komentamista mitä tahtoo. Vaikka täysin hulluja juttuja. Usein vedotaan tutkimuksiin ja tieteeseen, mutta harvoin ns. kovat tieteet taipuvat niihin.
Ilmoita asiaton viesti
Löytyy vielä tämäkin:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Stanley_Milgram
Ilmoita asiaton viesti
”Raamatun siteeraaminen voi viedä korkeimpaan oikeuteen.”
Ei Räsästä tuomittu Raamatun siteeraamisesta.
Ilmoita asiaton viesti
Voi pyhä yksinkertaisuus.
Ilmoita asiaton viesti
Niin olet.
Ilmoita asiaton viesti
Olipa tyhmä kommentti. Keksitkö parempaa? Tosin tiedän vastauksen, mutta kysyn huvikseni.
Ilmoita asiaton viesti
Jos sinä et ymmärrä tuomion perusteita, niin meistä kumpikaan ei nähtävästi pysty auttamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Pekka Roponen ei näe sitä, miten tuomioon on päädytty, niin sillehän ei mitään voi.
Ymmärrys syntyy siitä, että näkee kokonaisuuden eikä vain jotakin pientä osaa siitä. Lusikka on eri asia kuin kauha.
Ilmoita asiaton viesti
Minä olen toki maallikko, mutta lakitieteen lisensiaatti Jussila (heh, 2xLL) on nähtävästi samaa mieltä korkeimman oikeuden ja minun kanssani. Tuomio oli täysin lainmukainen. Mutta eikös Räsänen ole uhonnutkin, että Raamatun perusteella maallisia lakeja saa rikkoa. Sitten pitää kantaa seuraukset.
Ilmoita asiaton viesti
Sinä ja mukamas-Turpeinen voisitte lukea tuomioperusteet, mutta ettehän te niitä ymmärrä tai viitsi lukea.
”Tuomio tuli Räsäsen internetissä julkaistusta kirjoituksesta, jossa Räsänen muun muassa nimitti homoseksuaalisuutta psykoseksuaalisen kehityksen häiriöksi.”
Mikä tuossa on lainausta Raamatusta?
Ilmoita asiaton viesti
Muodollisesti lainmukainen kyllä, koska KKO on viimeinen sana Suomen laissa.
Materiaalisesti kiistanalainen. Tuomio venyttää kiihottamispykälän sananvapauden kustannuksella ja tekee uskonnonvapaudesta muotoseikan.
Suomi on perinteisesti ollut materiaalinen oikeusvaltio: katsotaan mitä laki tarkoittaa, ei vain mitä siinä lukee.
Ilmoita asiaton viesti
Materiaalinen oikeusvaltio = Lain on oltava oikeudenmukainen ja turvattava ihmisoikeudet.
Ilmoita asiaton viesti
Materiaalisesti: KKO rikkoi perustuslakia 11 § ja 12 § ja EIS 9 ja 10 artiklaa vastaan, koska se asetti yhden ryhmän suojan toisen perusoikeuden edelle ilman että siihen oli välttämätöntä tarvetta kriittisessä demokratiassa.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, sinä sitten tulkitset perustuslakiakin wannaben innolla. Luepas lain esityöt. Vaikka eihän teistä kukaan sitä tee.
Ilmoita asiaton viesti
Epäpyhä tämä Salminen on, paha ihminen.
Ilmoita asiaton viesti
Se pitää kai ottaa Salmisen ”tuomiota” lieventävänä asianhaarana huomioon, että hän puhui siitä, että Raamatun siteeraaminen _voi_viedä_korkeimpaan_oikeuteen_. Tuo Raamatun sitaattikin taisi käydä siellä kääntymässä. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
”Aiemmin valtio suojeli yksilöä pakottamiselta, nyt valtio suojelee yksilöä hänen omalta tahdoltaan. ”
Kysymys liittyen lainaukseen: Voiko ihminen pukeutua kasvot peittävästi niin tahtoessaan vai tulisiko tätä lailla rajoittaa?
Ilmoita asiaton viesti
Kysymyshän on siitä, onko todella kyse vapaaehtoisuudesta. Ei kukaan varmasti mene eheytyskidutukseen vapaaehtoisesti, eikä kukaan työkykyinen ammattilainen sitä hyväksy.
Ilmoita asiaton viesti
En tiedä oliko tämä viesti minulle mutta vastaan silti.. Ensimmäiseksi näiden on pitänyt saada ihminen uskomaan että olisi jotenkin rikki tai vääränlainen mikä vaatisi eheyttämistä. Joka itsessään on jo sadistista.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri niin, ja tähänhän Räsänen kiihotti.
Ilmoita asiaton viesti
En ole eri mieltä. Kysymykseni blogistille liittyi siihen, että kun Suomessa on keskusteltu muslimi naisten pukeutumisesta, niin kannattaako hän kieltoa vaikka nainen pukeutuisi kaapuun hänen omasta vapaasta tahdostaan.
Ilmoita asiaton viesti
Päivi Räsänen sai tuomionsa. Onko se Raamatun siteeramisesta vai muusta, siitähän muka-lakimiehetkin kiistelevät muka-ulkomailta Korsosta. Taisi alemmissa oikeusasteissa oikeatkin lakimiehet olla erimielisiä
Mutta taisi olla niin, että laki on niin kuin se luetaan ja tuomioperusteet sellaisia kuin ne kirjoitetaan. Tämäkin minun kirjoitukseni voi olla äänin 3 – 2 tuubaa, jos muka-lakimiehiltä kysytään.
Ilmoita asiaton viesti
Jussila on oikeassa siinä, mistä Räsänen tuomittiin. Vaikka Raamattua Räsänen toki pamflettinsa otsikosta lähtien (”Mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi…”) siteerasikin, se, että Räsänen kuvasi homoutta häiriöksi ja seksuaaliseksi poikkeavuudeksi, toi kuitenkin viime kädessä tuomion.
Häiriö tai poikkeavuushan homous monien mielestä on, joten kiihottamistuomio tuli siis mielipiteestä, ei siteeraamisesta, ja kun mielipiteestä tuomitseminen on vielä vakavampaa kuin siteeraamisesta tuomitseminen, KKO:n tuomio oli ja on moraalisesti kestämättömällä pohjalla.
Ilmoita asiaton viesti
Lääketiede ja psykologia ovat eri mietlä. Sinä voit pitää omat mielipiteesi, mutta lääkärin pitää julkisuudessa esiintyessään pysyä totuudessa. Jos Räsänen olisi sanonut jotain sellaista, kuin ”psykiatrien ja psykologien mielestä hmoseksuaalisuus on normaalia”, mutta minä olen eri mieltä, niin silloin hän olisi pysynyt totuudessa.
Ilmoita asiaton viesti
”Jos Räsänen olisi sanonut jotain sellaista, kuin ”psykiatrien ja psykologien mielestä homoseksuaalisuus on normaalia”, mutta minä olen eri mieltä”.
Noinhan se on ja jos Räsänen olisi sanonut, että Raamatussa sanotaan toisin kuin mitä psykologia ja psykiatria nykyisin opettaa, asia olisi mennyt (mahdollisesti) kohdalleen ilman woke -melskaajien puuttumista siihen. Sanon mahdollisesti, sillä aina löytyy niitä, jotka vaativat muitakin toistelevan vain heidän totuuttaan.
Mitä tulee usein käytettyyn väittämään homo- ja transeksuaalisuudesta, että tutkimusten mukaan ollaan sitä mieltä…
Ei olla samaa mieltä vaan asioista on eri näkemyksiä. Siitä että homous ei ole sairaus, ollaan yksimielisiä.
Mutta onko sukupuolia kaksi vai monta, sitä mitkään tutkimukset eivät osoita yksiselitteisesti. Minä uskon biologiaan ja lääketieteen valtavirtaan.
Siksi en voi ymmärtää opettajia, jotka rankaisevat oppilasta, joka kirjoittaa aineessaan sukupuolia olevan kaksi, mutta sallivat SETA:laisen tulevan kertomaan alakoululaisille että voit olla poika vaikka näytät tytöltä ja päinvastoin.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen kielessä on se ongelma, että sanalla ”sukupuoli” on eri merkityksiä. Englannissa sex tarkoittaa yleensä biologista sukupuolta. Niitä on pääsääntöisesti kaksi, mutta harvinaisia välimuotoja esiintyy. Sitten on juridinen sukupuoli, niitä on Suomessa kaksi, esim. Saksassa 3 tai 4, vähän tulkinnasta riippuen. Sitten on seksuaalinen identiteetti, englanniksi gender. Näitä on eri kulttuureissa ollut vaihtelevia määriä. Esim. Albaniassa on ollut nk. valan tehneitä neitsyitä, naisia miehen roolissa. Kts. https://en.wikipedia.org/wiki/Balkan_sworn_virgins. Transsukupuolisuuden suhteen on nähtävästi todella tehty ylilyöntejä, kun siitä tuli Suomessakin melkein muoti-ilmiö nuorten naisten keskuudessa. Ei kuitenkaan samalla tavalla, kuin esim. jenkeissä.
Ilmoita asiaton viesti
Ettei nyt vain olisi ollut kyseessä lääkärin keksimä diagnoosi julkisesti esitettynä yhdestä kiihotus-pykälän suojaamasta ihmisryhmästä, josta sitten tuli tämän pykälän mukainen tuomio?
Ilmoita asiaton viesti
Räsänen tuomittiin siitä että hän esitti uskonnollisen vakaumuksensa muodossa, jonka KKO tulkitsi lääketieteelliseksi tosiasiaväitteeksi.
KKO siis kiersi sanan- ja uskonnonvapauden suojaa muuttamalla uskonnollisen mielipiteen faktaväitteeksi ja tuomitsi sen solvauksena.
Se on formaalisesti näppärää, materiaalisesti kestämätön, koska uskonnonvapauden ydin on juuri oikeus pitää omaa vakaumusta totena.
Ilmoita asiaton viesti
Siis mielestäsi Raamatussa on ohjeet psykiatrisiin diagnooseihin?
Ilmoita asiaton viesti
Lukiessani näitä Salmisen blogeja en voi välttyä Salmisen elävän jossain rinnakkais-Suomessa kuten hänen blogejaan peukuttavat. Lainsäädällölisesti Suomi on kivuliaasti, hitaasti, mutta varmasti irtautumasta itäisestä lainsäädöksestä liberaaliseen länsimaista lainsäädästöstä kohti, konservatiiveille se tekee ymmärettävästi kipeää, mutta meille suomalaisille se kuitenkin on hyväksi.
Ilmoita asiaton viesti
Älä aina valita. Sano vaan Salminen suoraan, mitä tahdot: ”Haluan että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä saa vihata, syrjiä ja vainota vapaasti. Suohautaan homot ja transut!”
Ilmoita asiaton viesti