589 euroa tai kadulle? Valtio antaa n.4 kuukautta aikaa etsiä asunnon, jota ei ole

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi tiedotteen uusista vuoden 2027 asumismenojen kuntakohtaisista rajoista 27. elokuuta 2026.

Asetus tulee voimaan jo 1. joulukuuta 2026 ja sitä aletaan soveltaa toimeentulotukeen 1. tammikuuta 2027. Käytännössä puhutaan noin neljän kuukauden ajasta siitä, kun päätös julkaistiin, siihen, kun uusi järjestelmä alkaa vaikuttaa toimeentulotuen asumismenoihin. 4 kuukautta löytää asunto, jota järjestelmän mukaan vaaditaan. Mutta kun katsoo todellisia vuokramarkkinoita, herää yksi ilmeinen kysymys:

Onko kukaan ennen päätöksen tekemistä tarkistanut, löytyykö niitä asuntoja lainkaan? Otin esimerkiksi Tampereen. Kaupungissa asuu 263 337 ihmistä. Kaupungin asuntokunnista noin puolet eli noin 66 000 taloutta on yhden hengen talouksia. Samalla 9 prosenttia tamperelaisista saa perustoimeentulotukea. Se tarkoittaa lähes 24 000 ihmistä. Vuonna 2027 yksin asuvan hyväksyttävien asumismenojen yläraja Tampereella on 589 euroa kuukaudessa. Tein reaaliaikaisen haun Vuokraovi.com-palvelussa tällä enimmäissummalla. Koko Tampereen kaupungin alueelta löytyi 14 asuntoa.

Neljätoista.

Ja edes tämä luku ei tarkoita 14 realistista, pitkäaikaiseen itsenäiseen asumiseen soveltuvaa kotia. Noin puolet kohteista sijaitsi entisen Teiskon kunnan alueella, yli 30 kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Julkiset liikenneyhteydet ovat alueella rajalliset. Jäljelle jääneiden joukossa oli soluasuntoja ja lyhytaikaisia vuokrasuhteita. Kun tarkastellaan asuntoja, joissa ihminen voisi todella asua itsenäisesti ja pysyvästi, vaihtoehtoja jää käytännössä vain muutamia. Samaan aikaan Tampereella on noin 66 000 yhden hengen taloutta ja lähes 24 000 perustoimeentulotukea saavaa ihmistä.

Neljä kuukautta ei luo yhtäkään uutta asuntoa

Tämä on ehkä koko uudistuksen käsittämättömin kohta. Aikaa annetaan 4kk.  Jos markkinoilla on muutama asumisnormin mukainen asunto ja samaan aikaan mahdollisesti suuri määrä ihmisiä tarvitsee sellaisen, ongelmaa ei ratkaista käskemällä kaikkia hakemaan asuntoja yhtä aikaa. Yksi asunto ei riitä tuhansille ihmisille. Tämä ei ole poliittinen mielipide. Tämä ei ole asennekysymys. Tämä ei ole kysymys siitä, osaako toimeentulotuen saaja hallita elämäänsä. Kyse on matematiikasta! Ihmiselle annetaan tehtävä, jonka ratkaisemiseen hänellä ei ole valtaa.  Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteen mukaan, jos asumismenot ylittävät kuntakohtaisen tarpeellisena pidetyn määrän, toimeentulotuen hakija voidaan erityisiä poikkeuksia lukuun ottamatta ohjata etsimään edullisempaa asuntoa. Mutta mitä tarkoittaa ohjata ihmistä etsimään asuntoa, jos asuntoa ei ole? Ihminen voi tehdä kaiken oikein. Hän voi hakea jokaista asuntoa. Hän voi lähettää kymmeniä tai satoja hakemuksia. Hän voi todistaa Kelalle etsineensä. Hän voi laajentaa hakualuetta. Hän voi yrittää kaikkensa. Mutta hänellä ei ole valtaa päättää, että asuntoja olisi vapaana. Hänellä ei ole valtaa päättää, että vuokranantaja valitsee juuri hänet. Hänellä ei ole valtaa päättää, että vuokra laskettaisiin. Ja ennen kaikkea hänellä ei ole valtaa luoda markkinoille asuntoja. Tässä on se uudistuksen kaikkein vaarallisin ajatus: Järjestelmä voi asettaa ihmiselle velvollisuuden tehdä jotain, vaikka järjestelmä ei pysty osoittamaan, että sen vaatima vaihtoehto on todellisuudessa olemassa.

Valtio voi päättää euromäärän – mutta se ei luo puuttuvia asuntoja

Valtioneuvosto voi säätää asetuksen. Se voi päättää, että Tampereella 589 euroa on yksin asuvalle hyväksyttävä asumismeno. Mutta asetuksella ei voida määrätä markkinoita tuottamaan 589 euroa maksavia asuntoja. Tässä kohtaa asetuksen ja todellisen elämän välinen kuilu on valtava. Paperilla ihmiselle annetaan mahdollisuus muuttaa halvempaan ja hänelle voidaan sanoa, että asumismenot ovat liian korkeat. Todellisuudessa hänen nykyinen asuntonsa voi nyt jo olla halvin asunto, jonka hän on onnistunut saamaan.

Mitä tapahtuu 1. tammikuuta?

Tämä kysymys pitäisi esittää jo nyt. Jos päätös julkaistiin elokuun lopussa ja uutta järjestelmää aletaan soveltaa jo 1. tammikuuta, mitä tapahtuu niille ihmisille, jotka eivät siihen mennessä löydä asumisnormin mukaista asuntoa? jos tarjolla olevat asunnot ovat soluasuntoja, lyhytaikaisia vuokrasuhteita tai sijaitsevat paikassa, josta ihminen ei pääse ilman autoa välttämättömien palvelujen äärelle? Mitä tapahtuu, jos hänen nykyinen asuntonsa maksaa esimerkiksi 700 euroa, mutta 589 euroa maksavaa asuntoa ei löydy? Vuokra ei katoa. Vuokranantaja ei alenna sitä siksi, että toimeentulotuen hyväksyttävä asumismeno muuttuu. Asunto ei muutu halvemmaksi. Ihmisen pitäisi vain selvitä erotuksesta. Mutta mistä rahasta?

Ruoka vai vuokra?

Jos asumisnormi jää todellisen vuokran alapuolelle eikä halvempaa asuntoa löydy, erotus on maksettava jostakin. Käytännössä se tarkoittaa rahaa, joka on pois muusta välttämättömästä elämästä eli perustoimeentulotuen osuudesta.  Ruokaa, Lääkkeitä, Sähköä, Puhelinta, Vaatteita, Hygieniaa… Valtio ei voi poistaa vuokrakustannusta päättämällä, ettei se enää huomioi sitä kokonaan toimeentulotuessa. Kustannus jää edelleen olemassa olevaksi. Joku maksaa sen. Ja jos ihmisellä ei ole rahaa, hänen on yritettävä selvitä. Ensin tingitään ruuasta. Sitten jätetään jokin lasku maksamatta. Sitten kasaantuvat rästit. Ja pahimmillaan myös vuokra jää maksamatta.

Neljän kuukauden aikapommi

Mutta mistä löytää ne asunnot?

Jos niitä ei ole riittävästi nyt, miksi niitä olisi riittävästi neljän kuukauden kuluttua? Rakennetaanko Tampereelle neljässä kuukaudessa tuhansia uusia 589 euroa maksavia vuokra-asuntoja? Silti järjestelmä voi lähteä siitä, että ihmisen pitäisi löytää sellainen. Tätä on vaikea kutsua muuksi kuin hallinnolliseksi toiveajatteluksi.

Tampere on yksi esimerkki – mutta mitä tapahtuu koko Suomessa?

Tampere ei ole koko Suomi. Mutta juuri siksi tämä pitäisi tutkia jokaisessa kunnassa. Kuinka monta asumisnormin mukaista asuntoa on todellisuudessa saatavilla koko maassa? Kuinka monta niistä on pitkäaikaiseen asumiseen soveltuvia? Kuinka monta sijaitsee alueilla, joilta pääsee välttämättömien palvelujen äärelle? Kuinka monta ihmistä tarvitsee tällaisia asuntoja? Ja kaikkein tärkein kysymys:

Kuinka monta ihmistä voidaan realistisesti sijoittaa näihin asuntoihin, ennen kuin heitä aletaan ohjata maksamaan asumisensa todellisia kustannuksia muusta toimeentulostaan?

Nämä selvitykset olisi pitänyt tehdä ennen kuin päätettiin, mikä euromäärä ihmisille hyväksytään. Ei sen jälkeen, kun ihmisille on jo annettu muutama kuukausi aikaa selvitä. Häneltä voidaan vaatia selvityksiä, mitä on tehnyt asian eteen, mutta ennen kuin ihmistä voidaan rangaista siitä, ettei hän ole löytänyt halvempaa asuntoa, järjestelmän pitäisi pystyä osoittamaan yksi asia: Halvempia asuntoja olisi riittävästi saatavilla. Tampereen esimerkissä 589 euron enimmäisvuokralla löytyi koko kaupungista vain 14 kohdetta. Kun huomioidaan niiden sijainti, asumismuoto ja vuokrasuhteen luonne, pitkäaikaiseen itsenäiseen asumiseen soveltuvia vaihtoehtoja jäi käytännössä vain muutamia. Siksi päättäjille pitäisi esittää nyt yksi yksinkertainen kysymys:

Mistä ihmiset hankkivat nämä asunnot? 

Kyse on valtion asettamasta mahdottomasta määräajasta.

Ja sen laskua eivät lopulta maksa vain toimeentulotuen saajat. Sen seuraukset näkyvät lisääntyvänä köyhyytenä, vuokravelkoina, häätöinä ja lisääntyvänä asunnottomuutena.

4 kuukautta. Sitten alkaa vuosi 2027. Ja siihen mennessä kaikkein köyhimpien pitäisi löytää koteja, joita ei tällä hetkellä käytännössä ole olemassakaan!

Lähde: https://stm.fi/-/toimeentulotuessa-huomioitavat-asumisen-kustannukset-on-saadetty-vuodelle-2027?languageId=fi_FI&fbclid=IwY2xjawT-ZqBwZG9mAWV4dG4DYWVtAjEwAGJyaWQRMHp1YzdLekxJTEc2Z3EyaW9zcnRjBmFwcF9pZBAyMjIwMzkxNzg4MjAwODkyAAEeCHIMyYHJ6lg3TU5MQGWZ06MZfJs4WqOwC9JS5-sR5vXppqXB1Mct85fxK2k_aem_V14qJFeOzVZDKYhVcrpzsQ

https://www.vuokraovi.com/vuokra-asunnot/tampere?haku=m2570172183