Miksi erosin perussuomalaisista ja liityin kokoomukseen?

Aloin seurata politiikkaa vuosina 2015–2019, eli peruskoulu-lukio-aikoina. Vuonna 2017 Jussi Halla-ahosta tuli puheenjohtaja, ja vuoden 2019 eduskuntavaaleissa äänestin perussuomalaisia. Liityin maaliskuussa 2023 perussuomalaisiin. 6.7.2026 erosin perussuomalaisista ja liityin kokoomukseen.

Perussuomalaisiin liittyminen oli panos isänmaan eteen. Liike, jossa pääsisi vaikuttamaan itselle tärkeisiin asioihin. Päätös liittyä puolueeseen oli sillä hetkellä helppo, vaikka pohdin pitkään kokoomuksen ja perussuomalaisten välillä. Jussi Halla-aho ja hänen kaltaisensa fiksut ja analyyttiset ajattelijat olivat syyni liittyä perussuomalaisiin. Soinin aikana perussuomalaiset ei olisi vielä voinut olla itselleni vaihtoehto. Katsoin, että puolueesta on tullut / tulossa oikeistolainen ja eteenpäin katsova liike, jolle olisi hyvä antaa mahdollisuus.

Perussuomalaisia, ja politiikkaa seuranneena olin tullut huomatakseni, että puoluetta vaivasi ”junttileima”, ja ajattelin, että olisi myös perussuomalaisten etu, jos he saisivat fiksuja, edustavia ja ylipäänsä kykeneviä ihmisiä puolueeseen. Harmikseni huomasin, että tuntemaani asetelmaa puolueessa haluttiin pitää kuitenkin voimissaan. Pikemminkin asia meni niin päin, että fiksuja ja ahkeria savustettiin puolueesta pois. Erityisen hyvin tämä näkyi paikallistasoilla.

Perussuomalaisissa ajatuksenjuoksu tuntui kulkevan jotakuinkin niin, että uudet olivat uhka kauemmin mukana roikkuneille, mikäli uusi tulokas oli esimerkiksi kykenevämpi, mahdollisuus muutokseen suhteessa vanhoihin toimijoihin tai sellainen, joka ei nauttinut ”piirien” kuppikuntaista suosiota. Perussuomalaiset näyttäytyi tässä suhteessa lopulta hyvin kuppikuntaiselta ja sisäänpäin lämpiävältä liikkeeltä. Toisaalta uusiin tulokkaisiin, kuten Rydmaniin suhtauduttiin ilolla, enkä ihmettele, sillä onhan hän fiksu ja lahjakas poliitikko. Toisaalta on muistettava, ettei Rydman olisi koskaan mennytkään perussuomalaisiin, ellei asiat olisi hänen osallaan mennyt kokoomuksessa niin kuin menivät.

Ero on se, että ”ulkoa tulevat” tai henkilöt, jotka eivät toimi paikallistasolla, saavat puolueessa nostetta. Tämä johtuu nähdäkseni siitä, että ”kenttä” on äärimmäisen riitainen ja tarvitsee ulkopuolisen poliitikon edustamaan heitä. Tiedän mistä puhun, koska ehdin toimia perussuomalaisissa eri paikallisyhdistyksissä ja piirijärjestöissä kahdellakin eri maakunnan alueella. Lisäksi ehdin toimia puoluevaltuuston jäsenenä ja nuorisjärjestössä paikallistasolla. Paljon tuli siis nähtyä lyhyessä ajassa monessa eri toimielimessä.

Ajattelutavan ja toimintatyylin erossa on kuitenkin puolueen valtava railo niin sanotun ”kentän”, puoluetoimiston ja eduskuntaryhmän välillä. Tuntui, että erityisesti eduskuntaryhmä eleli täysin omaa elämäänsä, ja kenttä ja puoluetoimisto omaansa. Tämä epäkohta häiritsi minua valtavasti kaiken sen ajan, jonka olin puolueessa. Erot ”kentän” ja eduskuntaryhmän ja ministeriryhmän välillä ovat kuin yö ja päivä. Mielenkiintoista on, että myös Riikka Purra on maininnut tästä epäkohdasta Markku Jokisipilän vuonna 2021 kirjoittamassa kirjassa, Perussuomalaiset Halla-ahon ja Purran linjalla.

Tämä ristiriita ei näkynyt siten ainoastaan ”kentällä toimimisessa” vaan myös puolueen johdossa. Todettakoon, että Riikka Purra on toiminut mielestäni valtiovarainministerinä erinomaisesti, eikä hänen ajamassaan politiikassa ole mitään vikaa. Päinvastoin olen hänen linjauksistaan suurimmassa osassa samaa mieltä, ja lisäksi hän on ahkera, sivistynyt ja fiksu poliitikko.

Mutta-sana tuleekin sitten tässä kohtaa. Ensinnäkin puolueen johtaminen ja valtiovarainministerin tehtävän hoitaminen samaan aikaan ovat perussuomalaisten kaltaisessa puolueessa haastavia. Kiireinen valtiovarainministeri ei voi, eikä hänen tarvitsekaan tietää kaikkea, mitä puolueen ”alemmalla tasolla” eli kentällä tapahtuu. Tässä kohtaa astuvatkin esiin ne henkilöt, jotka puheenjohtajan korvaan kuiskuttelevat.

Kun katsoo puoluetoimiston väkeä ja avustajia (lukuun ottamatta aidot asiantuntija-avustajat, eli esimerkiksi ministerin erityisavustajat) ei voida puhua asiantuntevasta ja strategisesta johtamisesta tietävistä tai puolueen koko Suomen tilanteesta ymmärtävistä. Jäljelle siis jää strateginen johtamisvirhe, joka kostautuu. Väitän, että Purra, ministerit ja osa kansanedustajistakin elävät puoluetoimiston ja erinäisten korvaan suputtajien valheellisen tiedon varassa, mitä tulee puolueen tilaan ja niin sanottuun kenttään. Tämä on lyhytnäköistä toimintatapaa, joka kostautuu.

Lisäksi uskallan väittää, että eduskuntavaaleissa 2023 perussuomalaiset eivät nousseet suurimmaksi puolueeksi, koska nämä ”supattajat” saivat vaikutettua omista opportunistisista lähtökohdistaan käsin muutaman vaalipiirin ehdokasasetteluun vahvasti omaksi ja kavereidensa eduksi puolueen edun vastaisesti. Tämä maksoi tilaisuuden kasvaa suurimmaksi eduskuntapuolueeksi aikana, jolloin puolueen kannatus oli huipussaan. Vaalit kun ovat matematiikkaa.

Puolueessa on myös lukuisia paikallisia kähinöitä, johtuen siitä, jossa pidempään mukana olleet karttavat ja yrittävät estää uusia ihmisiä. Voisivathan nämä uudet saada enemmän ääniä, tai viedä jonkun puolueen sisäisen paikan vanhoilta politrukeilta. Tai sitten tyyli on vain yksinkertaisesti huono käytös.

Edellä kerrotun vuoksi en anna Purralle kymppiä järjestöjohtajana. Purra johtaa puoluehallitusta, ja siksi edellä kuvatulla toiminnalla on hänen siunauksenansa, lähtien jo siitä keitä hän puolueen toiminnassa kuuntelee. Tällainen toimintakulttuuri johtamisessa ei ainoastaan näytä huonolta, vaan johtaa myös huonoihin lopputuloksiin järjestöjohtajana.

Ehkä suurin manööveri puolueessa toimimisen aikanani liittyi puoluehallituksen loppuvuoden 2025 tekemään päätökseen, jossa Helsingin piiri sulautettiin Uudenmaan piiriin ja Helsingin piiristä tuli Uudenmaan piirin paikallisyhdistys. Samalla yhdistettiin muitakin piirejä, mutta niissä oli järjellinen perustelu, esimerkiksi kahden vaalipiirin yhdistämiseksi yhdeksi puolueen järjestötason piiriksi. Esimerkiksi Kaakkois-Suomen vaalipiirissä on useampi maakunta, joten yhdistäminen lienee järkevää hallinnon tehostamiseksi puolueessa. Toisaalta puoluehallitus jätti esimerkiksi Savo-Karjalan vaalipiiriin kaksi omaa puolueen piiriä, eli Pohjois-Karjalan piirin ja Pohjois-Savon piirin omiksi puolueen piireikseen, vaikka nämä maakunnat ovat valtakunnallisesti yhtä vaalipiiriä, Savo-Karjalaa.

Uudenmaan ja Helsingin piirien yhdistämisellä ei tietäänkään ollut mitään järjellistä syytä, onhan kyseessä kuitenkin kaksi Suomen suurinta vaalipiiriä, joiden alueella asuu suurin osa Suomen väestöstä. Puoluevaltuustossa helsinkiläiset valtuutetut tätä ihmettelivätkin, mutta vastaus oli tyyliä: ”puoluehallitus ei kommentoi tekemiään päätöksiään.” Tässä kohtaa hereillä olevat kuitenkin jo ymmärsivät mitä tällä pedattiin.

Puolueen piirit eivät kuitenkaan ole vain pelkkä hallinnollinen kumileimaisin, vaan niillä on paljonkin merkitystä. Totuus Helsingin liittämisessä Uudenmaan piiriin oli nähdäkseni eduskuntavaalit, sillä puolueen piirit päättävät vaalipiirien eduskuntavaaliehdokkaat. Myös talous ja päätäntävalta haluttiin Uudellemaalle Helsingin sijaan.

Vuoden 2025 syyskokouksessa valittu Helsingin piirihallitus vuodelle 2026, johon itsekin tulin valituksi olisi tehnyt erilaisen ehdokaslistan vuoden 2027 eduskuntavaaleihin Helsingin vaalipiirissä kuin mitä se nyt on Uudenmaan piirin toimesta. Sen sijaan, että Helsingin oma piiri olisi itse päättänyt eduskuntavaaliehdokkaista ja tehnyt sen vaalimatematiikkaan nojautuen tavoitteenaan kasvattaa kansanedustajien määrää Helsingissä, Uudenmaan piiri valitsi kaverinsa ja mainitsemani ”politrukit” ehdokkaiksi Helsinkiin.

Nyt valituista ehdokkaista, kärkinimiä lukuun ottamatta, suurin osa ovat sellaisia, jotka eivät ole koskaan saaneet Helsingistä äänen ääntä, koska eivät ole koskaan olleet Helsingissä ehdokkaina. Toisaalta mukana ovat hekin, jotka ovat jo neljättä kertaa pyrkimässä eduskuntaan, laskevalla henkilökohtaisella äänimäärällä. Tällä tyylillä, vaalimatematiikkaa ymmärtämättä perussuomalaiset ei nouse ykköspuolueeksi, eikä Purra pääministeriksi. Korkeintaan saadaan joko nykyinen sosiaali- ja terveysministeri tai sisäministeri pudotettua eduskunnasta. Vaalit kun ovat matematiikkaa, jotka käydään vaalipiirikohtaisesti.

Puolueessa kytevä Helsinki-viha ilmeni siis jopa tällä tasolla helsinkiläisiä vaikuttajia kohtaan. Edellä kuvatussa piiripuliveivauksessa veikkaan paitsi kansanedustajien määrän vähenemistä myös yhdistyksen toiminnan ja kuntapolitiikan näivettymistä. Toisaalta Helsingin vaalipiirissä voidaan tehdä ”eurovaalitkin”. Ennustukseni perustuu vaalimatematiikkaan, koska en usko Helsingin listan saavan yli 45 000 ääntä nykyisellä Uudenmaan piirin toiminnalla.

Ainoa keino kannatuksen kasvattamiseen on jokin ulkoapäin tuleva asia, kuten esimerkiksi ryöstöaalto, katujengeistä uutisoiminen, tai muu puolueen ydinkannattajia kiihottava asia, mikä voi saada kannatuksen nousuun. Sen sijaan kannatus ei lähde kasvuun pelkällä ehdokkaiden omalla vetovoimaisuudella nykyisessä tilanteessa.

Kokoomuksessa järjestörakenne on vanha ja ammattimainen, joka ei mahdollista edellä kuvattua kähmintää ja amatöörimäistä toimintatapaa. Lisäksi näen voimavarana sen, että kokoomuslaisia yhdistää yhtenäinen talousajattelu, jossa julkinen talous halutaan kuntoon ja Suomi vahvaan talouskasvuun osaamisen, uudistettujen työmarkkinoiden sekä niistä seuraavan viennin ja positiivisen talouskierteen avulla.

Voimavarana on sekin, että puolue kokoaa yhteen niin oikeistokonservatiivit kuin oikeistoliberaalitkin. Vastakkainasettelua ei pidä rakentaa suomalaisten keskuuteen sinne, missä sitä ei oikeasti ole, sillä suomalaisia uhkaavat ihan aidot uhkat, kuten huono julkinen talous ja epävakaa maailmantilanne.

Näen kokoomuslaisen sivistyksen ja asioiden monipuolisen pohdinnan välttämättömänä politiikan tekemisessä. Politiikassa käsitellään laajoja ja monimutkaisia asioita, johon ei helppoheikkien heitot tai pelkät sloganit auta.

Tiedän esimerkiksi sen, että perussuomalaisten äänestäjissä on monia, jotka haluaisivat pohdiskella laajemmin esimerkiksi Suomen Natopolitiikkaa, Ukrainaan annettavaa taloudellista tukea tai esimerkiksi Suomen turvallisuutta reunavaltiona ja roistovaltio-retoriikkaa.

Vaikka itse olenkin vahvasti Naton kannalla ja eurooppalaisella Naton kannalla, ymmärrän huolet ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, erityisesti tilanteessa, jossa Yhdysvaltojen suhde Eurooppaan vaihtelee. Vaikka perussuomalaisten puoluevaltuusto- ja hallitus puolueen linjavetoja tekeekin, tuntuu, että Ukraina-asiassa vaakakupissa puolueen harjoittamaan retoriikkaan on painanut enemmän Halla-ahon omat kokemukset Ukrainasta, kuin kriittinen ja monipuolinen keskustelu puolueen sisällä. Tämä on esimerkki, millaisella tasolla suurin osa puolueen jäsenistä on. Itse en kannata henkilökultteja.

Toisaalta itse kaipaan syvällisempää pohdintaa esimerkiksi maahanmuutosta ja EU-asioista. On selvää, että maahanmuuttoon liittyy ongelmia, eikä kukaan halua hallitsematonta maahantuloa Suomeen. Toisaalta yrittäjien ja elinkeinoelämän viestejä tiettyjen alojen työvoimapulasta on kuultava.

Myös EU:ssa tehtävät päätökset ja Suomen etujen ajaminen onnistuvat paremmin asiantuntevilta poliitikoilta ja asiantuntijoilta kuin pelkällä somepornoilulla tai EU:sta vetäytymisellä, puhumattakaan lippalakeista. Näissäkin suhteissa kokoomus tarjoaa laajemman ja paremman poliittisen kodin.

Yksi keskeisimmistä syistäni lähteä politiikkaan mukaan oli myös kotikaupunkini Helsingin, Suomen pääkaupungin asiat. Kokoomus on Helsingin johtava kuntapuolue, jossa pääsen nyt aidosti edistämään asioita, joiden vuoksi olen politiikkaan lähtenyt.

On ollut suuri pettymys seurata vuonna 2025 alkaneella valtuustokaudella perussuomalaisen valtuustoryhmän toimintaa. Vika ei ole pelkästään valtuutettujen, ovathan he kaikki valtakunnan ykkösnimiä ja heidän kiireensä ovat muualla kuin kuntapolitiikassa, kuten kuuluukin. Vaikuttajia ja luottamuspaikkoja ei ole nimeksikään.

Tällä hetkellä kuitenkin kokoomus tekee Helsingissä sen, mikä perussuomalaisten pitäisi. Esimerkkeinä mainittakoon muun muassa burkakiellon vaatiminen kouluissa, kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisessä jaostossa itäisen koulupiirijaon vastustaminen, S2-opetuksen lakkauttamisen ehdottaminen sekä yrittäjien toimintaedellytysten parantaminen monin eri toimin.

En kuitenkaan toivo perussuomalaisille mitään pahaa tai vaaleissa mahalaskua, ja toivonkin oikeistolaista yhteistyötä jatkossakin niin kunta- kuin valtakunnan tasolla. Lisäksi muistutan, että perussuomalaisten tie Suomen hallitukseen käy kokoomuksen kautta. Välejä ei pidä polttaa.

Vuonna 2023 politiikkaan lähtiessäni pohdin kokoomuksen ja perussuomalaisten välillä. Voinkin nyt todeta pohdintani tulleen päätepisteeseen ja sanoa: Kiitos, mutta ei kiitos. Torilla tavataan!

On kotiinpaluun aika!

Teemu Makunen