Katoaako usko?

Olen kirjoittanut muutamia blogitekstejä uskosta, ja saanut niihin lukuisia kommentteja. Yksi usein toistunut kommentti on kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka usko vaikuttaa menettävän jatkuvasti asemiaan erityisesti länsimaissa.

Erityisesti kristinuskon merkitys tavallisten ihmisten elämässä on Suomessakin vähentynyt. Ateistisesti tai agnostisesti asennoituvat suhtautuvat tähän kehitykseen, kuin se olisi vahva argumentti heidän maailmankuvansa puolesta.

Kuitenkaan totuus ei ole ikinä riippunut siitä, kuinka moni ja kuka siihen uskoo. Edes tieteelliseen maailmankuvaan ei kuulu ajatus, että totuudesta pääsisi parhaiten selville äänestämällä siitä. Ja usein juuri ns. tieteellisen maailmankuvan sanotaan onnistuneen tekemään uskosta tarpeettoman. En ole samaa mieltä, mutta se ei ole tämän kirjoitukseni aiheena.

Moni asia haastaa ihmisen uskon, oli sen kohde mikä hyvänsä. Ja tämä on totta erityisesti kristinuskon tapauksessa. Jo ensimmäisellä vuosisadalla Paavali kirjoitti: ”Me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus.”

Kristinuskon markkinointi ei noista lähtökohdista olekaan ollut ihmisille helppoa. Silti kristinusko on levinnyt ympäri maailman ja kasvanut sekä kannattajiensa absoluuttisena lukumääränä mitattuna että koko väestön määrään suhteutettuna aina 1900-luvun alkupuolelle saakka. Sitten alkoi länsimaissa maallistumiskehitys, ja kristinuskon maantieteellinen painopiste siirtyi globaaliin etelään eli Afrikkaan, Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan.

Kristinusko on edelleen suurin maailmanuskonto, jonka kannattajia on virallisesti n. 2,4 miljardia. Kristittyjen suhteellinen osuus maailman väestöstä oli huipussaan 1900-luvun alussa ja on ollut sittemmin hienoisessa laskussa pysytellen kuitenkin n. 30 % paikkeilla.

Ei ole minun asiani jakaa ihmisiä lampaisiin ja vuohiin, mutta lienee useimmille selvää, että yli kahden miljardin muodollisesti kristityn joukossa on merkittävä määrä ns. tapakristittyjä. Ja kuten alussa totesin, totuutta ei saa selville äänestämällä siitä. Kristinuskonkaan totuusarvoa ei voi määrittää sen kannattajien määriä laskemalla.

Voi kuitenkin kysyä, miksi Jeesus näytti ennustavan häneen uskovien joukon kutistuvan maailman aikojen loppuun tultaessa? Luukkaan evankeliumin mukaan (Luuk 18:8) Jeesus sanoi: ”Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?”

Tuon Jeesuksen lausuman asiayhteytenä oli kehotus hellittämättömään rukoukseen. Tästä voi päätellä, että arjen haasteet ja saamatta jääneet rukousvastaukset saattavat olla useinkin syynä ihmisten uskosta luopumiseen. Ja monet ateisteiksi ja agnostikoiksi itsensä luokittelevat ilmoittavat usein argumentiksi uskoa vastaan maailman yleisen pahuuden ja nimenomaan yksilön perusteettoman kärsimyksen.

Silti Jeesus opetti seuraajiaan rukoilemaan ns. Isä meidän -rukouksen, jossa sanotaan mm. näin: ”Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi niin maan päällä, kuin taivaissa.” Jokainen ympäröivää maailmaa rehellisin silmin katsova voi todeta, ettei tämä meidän maailmamme ole vielä mikään Jumalan valtakunta, jossa hänen tahtonsa toteutuisi kaikkialla.

Silti se, että Jeesus kehotti uskovia rukoilemaan Jumalan valtakunnan tuloa ja hänen tahtonsa toteutumista, kertoo minulle noiden asioiden olevan tulossa vielä jonain päivänä koko laajuudessaan.

Tämä kaikki toteutuu sitten, kun Jeesus tulee takaisin maan päälle. Paavali kirjoitti toisessa kirjeessään tessalonikalaisille (2 Tess 2:1-4): ”Otamme nyt puheeksi Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen ja sen, että meidät kootaan hänen luokseen. Me pyydämme, veljet, ettette heti menetä malttianne ja säikähdä, jos joku vedoten Hengen ilmoitukseen tai muka meidän puheeseemme tai kirjeeseemme väittää, että Herran päivä on jo käsillä. Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen. Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.”

Kiinnitän huomiota erityisesti mainintoihin ”uskosta luopumisesta ja ihmishahmoisesta laittomuudesta”. Vastustajia, jotka julistavat olevansa Jumalia lienee ollut läpi historian. Esimerkkeinä tästä on esimerkiksi muinaisen Rooman keisarikultti. Parhaiten tuo kuvaus sopii kuitenkin tulossa olevaan Antikristukseen, josta Raamatussa puhutaan.

Antikristillinen ilmapiiri tuntuu jo länsimaissa ja Suomessakin, sillä täällä on tapahtumassa laajamittaista maallistumista ja yleistä Raamatun sanoman torjumista.  Uskosta luopuminen ei edes merkitse sitä, etteikö ihminen voisi silti nostaa itsensä ylimmäksi auktoriteetiksi.

Ihminen, joka torjuu uskon Jumalaan, perustelee usein kantaansa sillä, ettei Jumala hoida luomakuntaansa oikeudenmukaisesti tai on jopa täysin moraaliton. Tämähän on juuri ajattelua, jonka mukaan ihminen tietää Jumalaa paremmin, mikä on oikein, eli on siis moraalisesti häntä ylempänä.

Ne, jotka eivät suhtaudu asioihin yhtä tunneperäisesti, vaan katsovat, etteivät vain voi nähdä tarpeelliseksi uskoa Jumalaan, joutuvat nostamaan oman älynsä ylimmäksi auktoriteetikseen.

Ehkäpä siis onkin niin, että länsimaissa tapahtuva laajamittainen kristinuskosta luopuminen ei olekaan todiste ateismin voittokulusta ja ihmisten tulemisesta järkiinsä, vaan päinvastoin osoitus siitä, että Raamattu on totta myös ennustuksissaan: Monet luopuvat Jumalasta ja valitsevat laittomuuden, ennen kuin Jeesus tulee takaisin maan päälle.