Katsaus Trumpin öljystrategiaan

Edellinen postaukseni Trumpin suunnitelmallisuudesta herätti varsin vahvoja mielipiteitä. Jo yksin siksikin että tavallinen ihminen, jollaisia me olemme, emme vain kykene ymmärtämään isojen poikien globaaleja suurvaltapoliittisia peliliikkeitä, ja tapaamme olla niistä ns. äimän käkenä. Siksi että ne ylittävät käsityskykymme. Älkää ottako loukkauksena, en minäkään niistä aina perillä ole joten samalla viivalla ollaan. Joten yleissivistyksen nimissä on jaettava lisää tiedonvaloa se mitä niistä kuvittelen tietäväni, oltakoon niitä kohtaan sitten miten vastaanottavaisia. Puhutaan öljystä.

Tavallaan Trumpin ja Israelin hyökkäys Iraniin täytti kaikki tavoitteensa. Keskeiset pelurit Iranissa pääsivät hengestään ja Iranin asevoimat saivat pahoja iskuja. Parasta että ainakin toistaiseksi Iranin ydinaseohjelma on ns. telakalla joten ainakin Israelissa päästetään monia helpotuksen huokauksia. Sen sijaan on annettu ymmärtää että Hormuzinsalmen sulku oli odottamaton ja ei-toivottu jälkiseuraus kun maailman öljyvarannot supistuivat ja siitä on Trumpia kritisoitu. Vaan onko asia ihan näinkään?

Lienenkö sitten ainoa joka näkee yhtäläisyyksiä Hormuzinsalmen saarron aiempaan Venenzuelan öljykenttien kaappaamiseen? Kun hyökkäyssuunnitelmia Iraniin suunniteltiin tämän vuoden alussa Trumpin ja hänen lähipiirinsä keskuudessa, ei ollut vaikea arvata mikä tulisi olemaan iranilaisten loogisin vastaveto: Sulkea maailman öljyhanat! Vaan Trump oli selvästi askeleen edellä kaappaamalla Venenzuelan öljyn omien amerikkalaisöljyjen päälle joka tekee tällä hetkellä Yhdysvalloista maailman merkittävimmän öljynviejän. Tavallaan Iran pelasi Trumpin pussiin. Tilanne onkin amerikkaisesta näkökulmasta varsin kutkuttava kun saudiöljyä ei saa ja Venäjä oli jo aiemmin blokattu isoilta markkinoilta pois joten amerikkalaistankkerit purjehtivat nyt lähes yksin.

Suomeksi tämä tarkoittaa että tällä hetkellä amerikkalaiset öljyjätit tahkoavat ennätysvoittoja. Kysyntä on kovaa ja hintapiikki jo jossain pohjantähden korkeudella. On meneillään valtava tulonsiirto autokansalta öljy-yhtiöille. Kun Amerikkaan virtaa rahaa nyt ovista ja ikkunoista niin väistämättä se on näkynyt megalomaanisena talouskasvuna. Jopa niin vauhdikkaana että pankkiirit joutuivat toppaamaan vauhtia nostamalla korkoja Trumpin suureksi harmiksi. Tämä oli ja on temppu joka nostaa väkisin Trumpin puolijumalien luokkaan, tahtoo tai ei tahdo sitä myöntää. Toisin sanoen iranilaisten öljysaarto oli ennakoitavissa jo ennen hyökkäystäkään ja se osattiin kääntää voitoksi alusta asti. Sitä selvästi jopa toivottiin Trumpin lähipiiristä ja se toteutui.

Dominoidessaan nyt maapallon öljyvarantoja niillä saa myös poliittista vipuvoimaa. Se näkyy Trumpin inhoamassa Euroopassa jossa kohonneet polttoainehinnat ovat laskeneet sekä Merzin että Macronin suosiot pohjamutiin, ja tilalle odotetaan Trumpin rakastamia oikeistopopulisteja seuraavissa vaaleissa. Velkataso monessa EU-maassa on jo ylittänyt maagisen 100% rajan ja mellakointi ja tyytymättömyys vain lisääntyy kaiken aikaa ja leviää maasta toiseen. Omat öljyreservit on kulutettu ja koko manner on Libyan ja piskuisten norjalaisten öljykenttien varassa. Jotkut ostavat kaasunsa Venäjältä ja toiset kiskurihinnalla amerikkalaisilta ja amerikkalaiskaupat lienevät pääsyy esim Saksan ahdinkoon jossa lama on ollut pitkällistä ja maan teollisuus kaatumassa. Eurooppa on kaatumassa.

Venäjän tässä piti kaatua. Sen konkurssia on julistettu moneen kertaan mutta kuten aiemminkin, Venäjän federaatio osaa pudota jaloilleen. Ei epäilystäkään etteikö Venäjän taloustulos – näillä bensanhinnoilla – sittenkin saavuta halutut tavoitteensa ja ylijäämänsä. Sen sijaan vastapuolen eli Euroopan talous on syöksykierteessä. Eurooppaa rassaa lisäksi että sen pitää rahoittaa Ukrainan sotaa joka on loputon musta aukko, ja johon sillä ei enää olisi varaa. EU sitoutui toki 90 miljardin tukipakettiin mutta johan Zelensky kävi kertomassa että siitä on kadonnut mystisesti 27 miljardia ja tuli vaatimaan sitä uudelleen EU-herroilta. Kenen taskuihin sitten moinen summa onkaan kadonnut, arvattavasti Zelenskyn oman korruptiosta epäillyn lähipiirinsä, mutta mystinen katoaminen tietenkin ärsyttää EU-maiden päättäjiä, vaikka julkisivusyistä sitä ei kukaan sano ääneen. Sekös Trumpia naurattaa?

Trump siis kontrolloi ei yksin maailman öljyvarantoja vaan myös maailmanmarkkinahintaa. Venäjää Trump päästää markknoille hintoja kontrolloidakseen ja sillä saa toisenkin kärpäsen eli lyödä kiilaa Kiinan ja Venäjän välille eli taustalla vaikuttaa myös poliittinen substanssi. Tähän kun lisää Trumpin kiinnostuksen arktiseen mereen, huomenna Trump kontrolloi myös keskeisiä merireittejä öljytankkerien osalta. Suuressa pelissä Trump siis nokittaa öljykortilla Kiinan maamineraalikorttia vastaan. Siinä missä Kiina kykeni kiristämään maametalleilla länsimaita, kiristys alkaa siirtyä vuorovaikutteiseksi.

Ylläolevan voi tiivistää niin että tähän asti Trump on voittanut jokaisen eränsä ja edennyt voitosta voittoon. Hän on öljyn saralla tehnyt amerikkalaisista öljyjäteistä vieläkin suurempia ja käyttänyt näitä käsikassaranaan Amerikan huikealle talouskasvulle. Ulkopolitiikassaan rusentanut kaikki kuin kärpäset jotka pullikoivat, josta EU-maat hyvänä esimerkkinä. Tätä hän käyttää vipuvoimana luodakseen Ukrainaan rauhan ylitse itsepäisen Zelenskyn ja sotahurmoksessa elävän eurooppalaisen eliitin jotka kumpikin saavat vielä niellä kitkerää kalkkia jahka Trump kiristää ruuvia. Trump on jo pelotellut dieselin vientikiellolla ja varmaan uhkaisi pistää eurooppalaisilta myös bensa- ja kaasuvarannot kiinni, mutta on sen verran realisti että tajuaa pumpata ensin niiden rahat omiin taskuihinsa. Eikö sitä sanotakin että on moraalitonta antaa hölmöjen pitää rahansa?

Trump tyhmä? Kaverihan on nero joka on osannut muuttaa tietämisen taitamiseksi. Se tuskin on kaikkien mieleen mutta maailma nyt vaan ei pyöri omien toiveidemme mukaisesti.

JukkaNieminen11
Sitoutumaton Tampere

Ikuisesti eri mieltä - tarvittaessa itsensäkin kanssa

Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.

Ilmoita asiaton sisältö

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu