Informaatiotulva ei saa kaventaa maailmankuvaamme

Julkisessa keskustelussa on yleistynyt tapa tehdä yksittäisestä kokemuksesta kokonaisen ilmiön kuva. Yksi ihminen kertoo kokemuksensa, se saa huomiota mediassa tai somessa ja pian yksittäisestä tapauksesta tehdään johtopäätöksiä kokonaisesta järjestelmästä tai organisaatiosta.

Yksittäinen kokemus voi olla täysin tosi ja tärkeä. Se voi paljastaa ongelman, jota emme muuten huomaisi. Mutta se ei vielä kerro, kuinka yleinen ongelma on, mistä se johtuu tai miten se pitäisi ratkaista. Ongelman tunnistaminen on vasta ensimmäinen askel. Sen jälkeen tarvitaan faktoihin perustuvia ratkaisuja ja toimia.

Tilastot ja faktat koetaan usein tylsinä. Ne eivät suutu, pety tai kerro koskettavaa tarinaa. Usein ne kertovat monimutkaisesta todellisuudesta. Yksittäinen kokemus antaa ongelmalle kasvot, tunteen ja joskus myös syyllisen sekä valmiin ratkaisun. Siksi tarina on houkutteleva tapa ymmärtää maailmaa.

Tämä on median näkökulmasta ymmärrettävää. Ihmisten tarinat kiinnostavat usein enemmän kuin taulukot. Ongelma syntyy, kun tarina ei enää havainnollista laajempaa todellisuutta vaan alkaa määrittää sitä. Silloin pitäisi kysyä: kuinka yleistä tämä todella on? Anonyymien lähteiden kohdalla faktantarkistus korostuu.

Vastuu ei kuitenkaan ole vain medialla. Elämme informaatiotulvan keskellä. Uutisia, podcasteja, somepäivityksiä ja keskustelupalstojen väitteitä tulee vastaan enemmän kuin pystymme käsittelemään. Luemme otsikon mutta emme uutista, kuulemme sitaatin mutta emme koko haastattelua ja jaamme kuvaajan tarkistamatta sen lähdettä.

Samalla voimme lähes aina löytää mielipiteellemme tukea. Digitaalinen maailma tarjoaa hetkessä sisältöä, joka vahvistaa sitä, mitä ajattelemme. Tiedon etsiminen muuttuu huomaamatta totuuden etsimisestä oman näkemyksen perustelemiseksi.

Sama ilmiö näkyy politiikassa, työelämässä ja johtamisessa. Monimutkaiset ongelmat taipuvat huonosti yksinkertaisiksi viesteiksi, yksittäiset tapaukset erinomaisesti. Kokemuksesta voi tulla väite ja väitteestä johtopäätös samalla, kun kontekstia katoaa. Ongelmien osoittaminen ei ole niiden ratkaisemista. Hyvä päätöksenteko muuttaa tunnistetut ongelmat perustelluiksi ratkaisuiksi ja teoiksi.

Kehityskulku on huolestuttava sekä demokratian että sivistyneen yhteiskunnallisen keskustelukulttuurin kannalta. Jos haemme jatkuvasti vahvistusta omalle maailmankuvallemme, yhteisen ymmärryksen löytäminen vaikeutuu. Se ruokkii vastakkainasettelua ja heikentää kykyämme ymmärtää toisin ajattelevia. Erityisen tärkeä kysymys tämä on lapsille ja nuorille aikuisille, jotka ovat kasvaneet maailmaan, jossa informaatiotulva ja sosiaalinen media ovat aina olleet osa arkea.

Terveempää keskustelukulttuuria on rakennettava määrätietoisesti niin yhteiskunnassa kuin työelämässä. Se vaatii valmiutta kyseenalaistaa omia käsityksiämme ja vastustaa houkutusta etsiä helppoja vastauksia vaikeisiin kysymyksiin. Tarvitsemme faktoja, harkintaa, empatiaa ja halua ymmärtää myös näkemyksiä, joita emme itse jaa.

Meidän kaikkien vastuulla on huolehtia siitä, ettei informaatiotulvan myötä ymmärryksemme maailmasta ja toisistamme kapene.