Ensin Supon tehtävät – sitten organisaatio

Keskustelu suojelupoliisin tulevaisuudesta käynnistyi vauhdilla, kun ulkoministeriön valtiosihteeri Jukka Salovaara ehdotti Supon siirtämistä sisäministeriön alaisuudesta ulkoministeriön yhteyteen. Myös valtioneuvoston kanslia (VNK) on noussut esiin mahdollisena uutena sijoituspaikkana.

Tämä on tärkeä kysymys, mutta ennen kuin päätetään, minkä ministeriön alle Supo kuuluu, olisi hyvä miettiä, kuuluvatko kaikki Supon nykyiset tehtävät enää luontevasti saman katon alle.

Supon tehtävä on vuosien saatossa muuttunut merkittävästi. Perinteisen vastatiedustelun, terrorismin torjunnan ja muun kansallisen turvallisuuden suojelemisen rinnalle on noussut yhä vahvemmin siviilitiedustelu. Supo on kuitenkin edelleen poliisiviranomainen, jonka toimivaltuudet perustuvat poliisilainsäädäntöön ja jolla on tärkeät yhteydet muuhun poliisiorganisaatioon.

Kansainväliset vertailut ovat kiinnostavia – eikä kaikkea ole nostettu julkiseen keskusteluun.

Britanniassa ulkomaantiedustelusta vastaava MI6 toimii ulkoministerin alaisuudessa. Sisäisestä turvallisuudesta ja vastatiedustelusta vastaava MI5 on eri organisaatio ja kuuluu sisäministerin vastuulle. Britanniassa Supon kaltaista kokonaisuutta ei siis ole sijoitettu ulkoministeriön alle.

Ruotsissakaan Säkerhetspolisen (Säpo) ei ole siirtymässä ulkoministeriöön, vaan Ruotsi perustaa uuden erillisen siviiliulkomaantiedustelupalvelun (UND), joka aloittaa toimintansa vuoden 2027 alussa. Uuteen palveluun siirtyy tehtäviä ja suorituskykyjä erityisesti puolustusvoimien sotilas- ja turvallisuustiedustelupalvelu Mustilta. Säpon asemaa kansallisena turvallisuuspalveluna uudistetaan erikseen.

Erityisen kiinnostava vertailumaa on Saksa. Siellä sisäisestä turvallisuudesta ja vastatiedustelusta vastaa sisäministeriön alainen Bundesamt für Verfassungsschutz (BfV). Ulkomaantiedustelua hoitaa puolestaan erillinen Bundesnachrichtendienst (BND), joka toimii liittokanslerinviraston alaisuudessa.

Saksan sodanjälkeisessä järjestelmässä turvallisuusvallan keskittämiseen on suhtauduttu erityisen varovaisesti. Poliisin ja tiedustelupalvelujen erottaminen on siellä nimenomainen periaate, jonka tarkoituksena on ehkäistä vallan keskittymistä. Saksalaisilla tiedustelupalveluilla ei ole poliisivaltuuksia.

Tästä näkökulmasta Suomen vaihtoehdot eivät välttämättä ole vain nykyinen Supo, Supo ulkoministeriön alaisuudessa tai Supo VNK alaisuudessa.

Selvittämisen arvoinen olisi myös vaihtoehto, jossa sisäiseen turvallisuuteen, vastatiedusteluun ja poliisiyhteistyöhön läheisesti liittyvät tehtävät säilyisivät sisäministeriön yhteydessä, mutta varsinainen ulkomaantiedustelu erotettaisiin omaksi toiminnokseen.

Eriyttämisen perusteena pitäisi kuitenkin olla ennen kaikkea toiminnallinen hyöty. Jos eriyttämisellä pystyttäisiin vahvistamaan Suomen ulkomaantiedustelukykyä ja samalla turvaamaan tai jopa vahvistamaan vastatiedustelua ja muuta sisäisen turvallisuuden toimintaa, olisi uudistus turvallisuuspoliittisesti merkittävä. Nykyisessä turvallisuusympäristössä ulkomaantiedustelun suorituskyvyllä on merkitystä Suomen kokonaisturvallisuudelle.

Ongelmaton ratkaisu jakaminen ei silti olisi. Kahden organisaation ylläpitäminen voi merkitä osin päällekkäistä hallintoa ja lisäkustannuksia juuri nyt, kun valtionhallinnosta pitäisi karsia menoja. Siksi selvityksessä pitäisi myös arvioida, voitaisiinko eriyttäminen toteuttaa nykyisiä voimavaroja uudelleen kohdentamalla ja yhteisiä tukipalveluja hyödyntämällä sen sijaan, että rakennetaan kaksi erillistä hallintokoneistoa.

Lisäksi tiedonkulun on toimittava saumattomasti. Tiedustelumaailmassa organisaatioiden väliset rajat voivat itsessään muodostua riskiksi. Mahdollisia kustannuksia ja tiedonkulun ongelmia olisi punnittava sitä vasten, saavutettaisiinko eriyttämisellä nykyistä vahvempi tiedustelu- ja vastatiedustelukyky.

En siis lähtisi suoraan esittämään Supon jakamista, mutta ihmettelen, jos näin merkittävää vaihtoehtoa ei selvitetä samalla, kun Supon hallinnollista asemaa arvioidaan.

Organisaatiokaavion muuttamisen tulisi olla vasta viimeinen vaihe. Ensin on ratkaistava, mitä Suomen siviilitiedustelulta tulevaisuudessa halutaan, mitkä tehtävät kuuluvat luontevasti yhteen ja millaiset toimivaltuudet eri tehtävät edellyttävät.