Inhimilliset megatrendit tulevat johdon agendalle

Megatrendeistä puhutaan usein teknologian, talouden ja geopolitiikan kautta. Johtamisen näkökulmasta kiinnostavinta on kuitenkin se, että yhä useampi suuri muutos kohdistuu inhimillisiin kysymyksiin.

Tulevaisuus on parhaimmillaankin epävarma. Kaikki tulevaisuuteen liittyvä ei kuitenkaan ole yhtä arvaamatonta.

Kehityksen taustalla vaikuttaa myös suhteellisen vakaita ja voimakkaita muutosvoimia, jotka luovat puitteita yhteiskuntien, organisaatioiden ja ihmisten toiminnalle. Megatrendit eivät tarjoa tarkkoja ennusteita, mutta ne antavat yhteisen kielen tarkastella hitaasti rakentuvia, kestäviä ja vaikutuksiltaan merkittäviä muutoksia.

Usein megatrendejä lähestytään teknologian, talouden, geopoliittisen vallan tai ekologisen kriisin kautta. Ne näyttäytyvät isoina järjestelmätason muutoksina: energiamurroksena, teknologian läpimurtona, ilmastokriisinä, valtasiirtyminä tai globaalin järjestyksen muutoksena.

Kiinnostavimmat näkökulmat tulevaisuuteen syntyvät kuitenkin usein silloin, kun megatrendit risteävät keskenään. Samaa korostaa myös Copenhagen Institute for Futures Studies uudessa megatrendikatsauksessaan.

Johtamisen näkökulmasta kiinnostavaa on, että useampi tämän hetken megatrendeistä on ennen kaikkea inhimillinen. Ei siksi, että ne koskisivat vain yksilöiden käyttäytymistä, vaan siksi, että ne muuttavat ihmisen toimintaedellytyksiä yhteiskunnassa ja organisaatioissa.

Tekoäly tekee siirtymää työkalusta osaksi yhteiskunnan ja organisaatioiden rakenteita. Se muuttaa pysyvästi työn rakenteita ja ihmisen roolia siinä. Olemme vielä kaukana sen ymmärtämisestä, että murroksen isoimmat vaikutukset eivät ole taloudellisia, teknologisia tai edes poliittisia, vaan syvästi inhimillisiä.  

Toinen inhimillinen megatrendi näkyy julkisessa keskustelussa usein osaajapulana ja kiihtyvänä keskusteluna työvoiman saatavuudesta, työurien pidentämisestä ja tuottavuudesta. Mutta osaajapula on vain oire. Taustalla vaikuttaa väestörakenteen muutos. 

Johtamisen näkökulmasta tämä tarkoittaa, ettei kasvua voida enää rakentaa samalla tavalla kasvavan työvoiman varaan. Pitkällä aikavälillä (lue: tänään) talouskasvu alkaa nojata yhä enemmän tuottavuuteen eikä demografiseen momentumiin. 

Samaan aikaan yksilöllistyvä arki muuttaa yhteisöllisyyden ehtoja. Individualisaatio on megatrendi, jossa perinteiset, jaetut arjen perusrakenteet väistyvät moninaisempien ja itse rakennettujen elämäntapojen tieltä. Sen varjopuolena on kasvava yksinäisyys ja sosiaalinen fragmentaatio. 

Neljäs inhimillinen megatrendi näkyy johdon agendalla työuupumuksena, sairauspoissaoloina, mielenterveyden haasteina ja kognitiivisena kuormituksena.

Se näyttäytyy meille työhyvinvointikeskusteluna, mutta kyse on laajemmasta muutoksesta. Ihmisten jaksaminen, keskittymiskyky ja työkyky eivät enää palaudu yksiselitteisesti työpaikan sisäisiin tai ulkopuolisiin tekijöihin. Seuraukset näkyvät kuitenkin myös organisaatioissa. 

Megatrendejä on totuttu tarkastelemaan kysymyksenä siitä, miten organisaatiot sopeutuvat ulkoiseen muutokseen. 

Inhimillisten megatrendien kohdalla johtamisen haaste on kuitenkin täysin toinen. Miten rakennamme uudelleen niitä sosiaalisia, organisatorisia ja kulttuurisia edellytyksiä, joiden varassa ihmiset toimivat muuttuvassa maailmassa?