Kokoomuksen pitäisi korvata valikoiva kustannusrealismi tulevaisuusrealismilla

Kokoomuksella olisi mahdollisuus tehdä kustannusrealismista seuraavien vaalien erottuva arvolupaus. Jokaisen poliittisen ehdotuksen yhteydessä puolue voisi kertoa, miten ehdotus muuttaa talouden tulevaa kehitystä, kuka kantaa kustannukset ja mistä vaihtoehdosta samalla luovutaan.

Tämä edellyttää kuitenkin nykyistä parempaa tapaa arvioida politiikkaa. Nykytilaa ei pidä käsitellä neutraalina vertailukohtana, joka jatkuisi muuttumattomana ilman uusia päätöksiä. Talous, veropohjat, menot, väestö ja teknologia muuttuvat joka tapauksessa.

Politiikan vaikutuksia on siksi arvioitava vertaamalla kahta ennustettua tulevaisuutta: kehitystä uudistuksen kanssa ja kehitystä ilman uudistusta.

Tämä sääntö koskee yhtä lailla veronalennuksia, menolisäyksiä, menoleikkauksia ja nykyisten järjestelmien säilyttämistä.

Nykytilan jatkaminenkin on valinta

Poliittisessa keskustelussa uudistus joutuu tavallisesti todistamaan hyötynsä, mutta nykyinen järjestelmä saa jatkua ilman vastaavaa todistustaakkaa. Tämä on status quo -harha.

Jos julkista menoa jatketaan, sen kustannus ei ole vain nykyinen määräraha. On arvioitava, miten menon tarve, hinta ja vaikuttavuus kehittyvät tulevaisuudessa. Väestön ikääntyminen, palkat ja palvelujen tuotantotavat muuttuvat. Myös se on vaihtoehtoiskustannus, että työvoimaa, pääomaa ja verotuloja ei voida käyttää muualla.

Sama pätee verotukseen. Tulevaisuuden verotuloja ei voi arvioida nykyisen veropohjan perusteella, koska nykyinen veropohja ei ole tuleva veropohja. Palkat, työllisyys, investoinnit, yritysten voitot ja sijaintipäätökset muuttuvat myös ilman verouudistusta. Veromuutos puolestaan vaikuttaa tähän kehitykseen.

Veronalennuksen vaikutus saadaan vertaamalla ennustettuja verotuloja ja julkisia menoja kahdessa tulevaisuudessa: veronalennuksen kanssa ja ilman sitä. Kummankin kehitysuran pitää perustua mahdollisimman luotettavaan arvioon tulevasta taloudesta.

Vastaavasti menoleikkauksen vaikutusta ei pidä arvioida olettamalla, ettei leikkaus muuta ihmisten käyttäytymistä tai palvelujen kysyntää. Sosiaaliturvan muutos voi vaikuttaa työn tarjontaan, mutta myös muiden etuuksien ja palvelujen käyttöön. Hallinnollinen säästö voi vähentää kustannuksia tai siirtää niitä toiseen organisaatioon. Koulutusleikkaus voi pienentää menoja lähivuosina mutta vaikuttaa myöhemmin osaamiseen ja veropohjaan.

Kaikkia toimia pitää arvioida samalla tulevaisuuteen suuntautuvalla menetelmällä.

Kokoomuksen ongelma on arvioinnin epäsymmetria

Kokoomus vaatii aivan perustellusti oppositiolta vastauksia uusien menojen rahoitukseen. Menon kustannus ei katoa, vaikka se nimettäisiin investoinniksi, oikeudeksi tai välttämättömäksi palveluksi. Niukat resurssit eivät katoa moraaliseen kieleen.

Puolueen pitäisi kuitenkin soveltaa samaa todistustaakkaa omiin veronalennuksiinsa ja suojeltuihin menoihinsa.

Hallitus päätti vuonna 2025 merkittävistä ansio- ja yhteisöveron kevennyksistä. Valtiovarainministeriö on arvioinut niiden pitkän aikavälin käyttäytymisvaikutuksia itserahoitusasteiden avulla. Arvion mukaan ylimpien marginaaliverojen alentaminen voisi pitkällä aikavälillä rahoittaa itsensä kokonaan, keskituloisten veronalennuksen vaikutuksista palautuisi 30 prosenttia ja yhteisöveron alentamisen vaikutuksista 60 prosenttia.

Dynaamisten vaikutusten huomioiminen on välttämätöntä. Arviot eivät silti ole varmoja, eikä itserahoitusaste yksin kuvaa vaikutusten ajoitusta. Olennaista on tietää, milloin työn tarjonta, investoinnit ja veropohjat muuttuvat sekä millainen julkisen talouden kehitysura syntyy ennen pitkän aikavälin vaikutusten toteutumista.

Kokoomuksen pitäisi julkaista veroratkaisuistaan vuosittaiset ennustepolut usealla oletuksella. Optimistisen, keskimääräisen ja heikon kehityksen skenaariot näyttäisivät, kuinka paljon velkaa kertyy ennen mahdollisten kasvuvaikutusten toteutumista ja mitä tapahtuu, jos käyttäytymisreaktiot jäävät odotettua pienemmiksi.

Sama avoimuus pitäisi ulottaa puolueen vastustamiin menolisäyksiin. Niitä ei pidä torjua vain kertomalla, kuinka paljon ne maksaisivat oletetulla muuttumattomalla kehityksellä. On arvioitava niiden todelliset vaikutukset tuotantoon, työllisyyteen, muihin menoihin ja veropohjiin. Jos vaikutusmekanismi on heikko tai tuotto jää vaihtoehtoiskustannusta pienemmäksi, ehdotus pitää hylätä.

Näin kustannusrealismi ei muuttuisi veronalennusten suosimiseksi vaan eri vaihtoehtojen symmetriseksi arvioinniksi.

Bruttoluku ei kerro tulevaa rahoitusasemaa

Sama ongelma näkyy hallituksen puheessa noin kymmenen miljardin euron sopeutuskokonaisuudesta. Päätettyjen toimien yhteenlaskettu nimellisarvo ei vielä kerro, millaiseksi julkinen talous kehittyy.

Tulevaan rahoitusasemaan vaikuttavat samanaikaisesti veromuutokset, uudet menot, puolustuspanostukset, korkomenot, työllisyys, hyvinvointialueiden kustannukset ja talouskasvu. Lisäksi eri päätösten vaikutukset toteutuvat eri aikoina.

Äänestäjälle merkityksellinen kysymys ei ole, kuinka suuria toimia on kirjattu päätöslistaan. Häntä pitäisi kiinnostaa, millaiseksi velka, verotus, palvelut ja käytettävissä olevat tulot ennustetaan eri politiikkavaihtoehdoissa.

Kokoomuksen uskottavuus kärsii, jos puolue korostaa päätöstensä suurta nimellistä mittaluokkaa mutta ei yhtä näkyvästi koko julkisen talouden ennustettua kehitysuraa.

Myös suojeltujen etujen tulevaisuus pitää arvioida

Status quo -harha näkyy erityisen selvästi siinä, mitä jätetään tarkastelun ulkopuolelle. Työikäisten sosiaaliturvaa on leikattu huomattavasti, mutta suuret eläke-etuudet ovat jääneet pitkälti säästöjen ulkopuolelle.

Tähän on selvä vaalitaktinen kannustin. Eläkeläiset ovat suuri ja aktiivisesti äänestävä ryhmä. Työikäiset tulonsiirtojen saajat ovat Kokoomukselle vähemmän tärkeä vaalisegmentti. Puolueen on poliittisesti halvempaa kohdistaa sopeutus jälkimmäisiin.

Nykyisten eläke-etujen säilyttäminen ei kuitenkaan tarkoita kustannusten säilymistä nykyisellään. Eläkeläisten määrä, eläkemenot, palvelutarve ja työikäiseen väestöön kohdistuva rahoitusrasitus muuttuvat.

Aito kustannusrealismi edellyttää tulevien kehitysurien vertaamista myös silloin, kun tarkastelun kohde on Kokoomuksen kannatukselle tärkeä. Muuten periaatteeksi muodostuu, että jokainen meno arvioidaan kriittisesti, ellei sen saajaryhmä ole vaaleissa liian arvokas.

Kustannusrealismista voisi tehdä vaalituotteen

Kokoomus voisi julkaista suljetun vaalibudjetin, jossa jokaisesta merkittävästä ehdotuksesta esitetään:

• ennustettu kehitys ilman uudistusta;
• ennustettu kehitys uudistuksen kanssa;
• vaikutus työllisyyteen, investointeihin ja tuotantoon;
• vaikutus veroihin, menoihin ja velkaan vuosittain;
• keskeiset käyttäytymismekanismit;
• epävarmuusväli ja vaihtoehtoiset skenaariot;
• menetetty vaihtoehtoinen käyttökohde;
• korjaustoimi, jos odotettu vaikutus ei toteudu.

Tällainen vaalibudjetti tekisi näkyväksi myös tekemättä jättämisen kustannukset. Se ei antaisi nykyisille veroille, menoille tai etuuksille automaattista etuoikeutta vain siksi, että ne ovat jo olemassa.

Kokoomuksen vahvin mahdollinen vaaliviesti olisi:

Saat kannattaa menoa, veronalennusta tai nykyisen järjestelmän säilyttämistä, mutta jokainen vaihtoehto on arvioitava samassa tulevaisuuden mallissa.

Kustannusrealismi ei tarkoita nykytilan puolustamista eikä muutosten mekaanista hinnoittelua nykyisen talouden perusteella. Se tarkoittaa vaihtoehtoisten tulevaisuuksien vertaamista parhaalla saatavilla olevalla tiedolla.

Jos Kokoomus omaksuisi tämän periaatteen, se voisi erottautua puolueena, joka ei ainoastaan puhu vastuullisuudesta vaan näyttää äänestäjälle päätösten todelliset vaihtoehdot. Jos puolue soveltaa tulevaisuusrealismia vain vastustajiensa ehdotuksiin, kyse on edelleen valikoivasta kustannusrealismista.