Vapaus – alisteisuudesta?

Kuvan (kuvalähde Wikipedia/Wikimedia.org) 1700-luvun henkilöillä on päässään fryygilalaismyssy, joka symbolisoi heidän ei-alisteisuuttaan  — päähine jo antiikin ajalta Fryygiasta (nykyisen Turkin alueella sijainneesta); päähine Roomassa kertoi siitä, ettei henkilö ollut enää alisteinen toisen ihmisen tahdolle, mikä tarkoitti vapautta normatiivisena statuksena.

Tyranninvallalta suojan antava vapaus – uudemman vapauden puuttumattomuutena/ei-estämisenä varjoonsa jättämä – on jälkimmäisestä poiketen Cambridgen koulukunnan, erityisesti Quentin Skinnerin, keskusteluun tuoma vapauden muoto, jonka vähäisyyttä ei mitata puuttumisella tai tämän määrillä, vaan alisteisuuden vähäisyydellä (ja haastaminen, kontrollin ja tilille saattamisen mahdollisuuksilla) – valtaa vastaan, joka vie vapautta, vaikkakaan sitä ei edes käytettäisi.

 Vapaus on alisteisuuden, ei toimintaan puuttumisen vähäisyyttä tai toiminnan mahdollisuuksien runsautta. Puuttuminen tekoihin, jotka ovat vahingoksi muille, on jo John Locken hyväksymä, on myöhemmin periaate, jolla J. S. Mill rajasi vapauspiirin niihin ihmistekoihin, jotka eivät ole vahingollisia toisille ihmisille, vaan jos vahinkoa tuottavia niin vain yksilölle itselleen, minkä myötä hän mielsi vapaudeksi vain puuttumisen poissaolon eikä sen, miten vähän riippuvaisia ollaan jonkin tahdon mielivallasta

John Locke näki vapaudeksi – riippumattomana olemisena ylivallasta mielivaltaiselle tahdolle. Vapaus vertautuu normatiiviseen statukseen tai asemaan – kuten lupiin, velvollisuuteen, vastuuseen, käskyn- tai kiellonalaisuuteen yms. Vapaus on niille vasta-status. Se on alaisuudettomatta eikä ei-estäminenkään ole vapautta ilman sitä.

 Vapauden vaatimus on oikeutena vaadittava normatiivinen asema. Haittaperiaate tarkoittaa tämän aseman turvaamista Locken käsityksen mukaan. Jotta ovesta kulkemisen vapaus ei olisi vain ovivahdin suopeutta, vapauskäsitteeseen tulisi myös kuulua se, ettei ovivahdin sallita sääntelemättä määrätä kulkulupia tai evätä kulku. Tästä enemmän on tekstissä. Cambridgen koulukunnassa on esitetty, että antikissa meidän negatiivisena tuntemamme vapaus oli tuntematon nykymerkityksessä, mutta kyllä tunnettu vapautensa orjuuden statuksen vastakohtana.

Kun Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksessa nimetään epäkohtia, jotka olivat puuttumista siirtokuntalaisten toimintamahdollisuuksiin, sen kirjoittajien vapauden vaatimus ei kattanut vain niiden korjaamista, vaan John Locken ja Algernon Sidneyn teoksiin tutustuneina julistuksen laatijat, kuten Thomas Jefferson, sisällyttivät vaatimukseen paitsi vapauden puuttumattomuutena, myös muunlaista vapautta, nimittäin sen kumoamista, että siirtokunnat ja siirtokuntalaiset olivat  alisteisia eri tavoin.

Ymmärtääksemme, miksi Yhdysvalloille kirjoitettiin itsenäisyys- tai riippumattomuusjulistus, on tajuttava, että perustajien mielessä oli käsitys koskien ihmisen autonomiaa. Tähän ei riittänyt hetkellinen toteutunut puuttumattomuus, vaan sitä, että autonomian ulkoinen puoli eli vapaus ei ole vain rauhaan jäämistä, vaan sitä, ettei puuttumattomuus ei perustu lupaan, vaan normatiivisen asemaan.

Silloin, kun olemme riippuvia jonkun toisen mielivaltaisesta tahdosta, olemme hänen kontrolloimattomassa vallassaan, jossa hän voi milloin ikinä haluaa, puuttua toimintaamme – mistä olemme myös tietoisia; siitä aivan riippumatta puuttuuko valtias asioihimme vähän, paljon tai yhtään, olemme hänen vallassaan, eli emme ole vapaita. Esimerkiksi John S. Mill – joka kiitettävästi tunnistaa tyranninvallan ongelmat, sosiaalisen paineen yms. alisteisuuden muodot, ei olla huomioon vapauden määritelmässään sitä, miten tällainen alisteisuus niille on epävakautta.

Määritelmä jättää painottamatta sitä,  että alisteisuus toisten tahdon mielivallalle rajoittaa myös vapautta. Tätä hän ei sisällytä menetettyyn vapauteen, vaan torjuu alisteisuuden vahinkoperiaatteen nojalla. Toimija on vapaa alisteisuudestaan huolimatta, mutta tällainen vapaus on vahinkoperiaatteen vastaisena syytä torjua. Hyväntahtoisen isännän orja on vapaa, mutta orjuus on yleensä haitallista, minkä vuoksi ei pidä hyväksyä myöskään hyväntahtoista, lempeää isännyyttä.

Tacitus kuvaa epävapautena alistumista orjuuteen seuraavasti:

”Roomassa konsulit, senaattorit ja ritarisääty alistuivat suin päin orjuuteen. Kuta kuuluisimpia mies oli, sitä innokkaammin hän kiirehti teeskentelemään”, kirjoittaa Tacitus.

”He järjestivät huolellisesti ilmeensä kyyneliin, ilon, valituksen ja imartelun sekoitukseksi, jotteivat näyttäisi ulkoisilta keisarin kuoltua tai murheellista toisen astuttua valtaistuimelle. ” (Tacitus: Keisarillisen Rooman historia, ensimmäinen kirja, 7) Vain tuon vallan säädeltävyys siten, että kohteena olevan yksilön ja yhteiskunnan edut otetaan huomioon, vapauttaisi vallan alaisen olemaan vapaa.

Vallasta jäisi pois oleminen kontrolloimattoman tahdon mielivallan alainen. Puuttumattomuus, joka perustuu puuttujan hyvään tahtoon, laiskuuteen tai muuhun mielenoikkuun tai mielitekoon, on mielivaltaa, eikä sen toimijan vapautta, jolle se sallitaan, jos puuttuminen on jäänyt kontrollin ulkopuolelle.

Julkisen vallan erillisyys sitä käyttävän henkilön omasta edusta

Ennen kuin John Locke aloittaa luonnontilan kuuluisan kuvauksen, hän muistuttaa seuraavaa. Jos ajattelisimme hallitusvaltoja syntyneiksi voimasta ja väkivallasta, niin emme katsoisi ihmisten elävän yhteisten lakien mukaan, vaan kuten eläinten, joiden piirissä kaikki kiistat ratkaistaan sen mukaan, kuka on vahvin. Näillä ajatuksin loisimme perustan vain ”jatkuvalle epäjärjestykselle, vahingolle mellakoille, kapinoille ja vallankumouksille”.

Jotta emme ajautuisi perustelemaan noita, meidän tulisi etsiä jokin toinen selitys hallitusvaltojen synnylle, vallan lähteelle ja sille, keiden pitäisi hallita, kuin se, minkä Filmerin esittämä, jollaisen mukaan poliittisen vallan perustana hänen mukaansa on Adamin herruus ja isänvalta. (TTG, 2, 1) Isänvalta on henkilökohtaista valtaa, ja jos se kokonaan sääntelemätöntä tai kontrolloimatonta valtaa sen alaisiin, se jättää meidät riippuviksi yksipuolisesti isänvallan haltijan mielivaltaisesta tahdosta.

Vapaus mielivallasta (erotuksena vapaudesta asioihin puuttumisena) – on myös normatiivinen asema eikä minkä hyvänsä avoimien mahdollisuuksien jokin joukko

Sitä, mitä ihmisen vapaus on, Locke kuvaa neljännessä pykälässä koskien luonnontilaa, että vapaus on tekojamme, henkilömme ja omaisuutemme kontrollointia kysymättä toistemme lupaa tai olematta riippuvainen kenenkään toisen tahdosta. (TTG, 2, 4) Edellisessä pykälässä (3) Locke on määritellyt poliittisen vallan ja ottaa tehtäväkseen johtaa se luonnontilan tarkastelusta.

Kuten edellä havaitsimme, Locke hylkäsi Robert Filmerin lähtökohdan ja sen, että voima ja väkivalta yhteisten lakien sijaan johtaisi kiistojen ratkaisuun. Hieman myöhemmin Locke kuvaa luonnontilan ihmisiä täyden tasavertaisuuden, vapauden ja riippumattomuuden tilassa olevina ja sellaisina, jotka eivät ole alistussuhteessa toisiinsa.  (TTG, 2, 6)

Sellaisessa Locken luennassa, jossa ihmisen vapaus on alistussuhteen puuttumista, nähdään Locken vapaus niin että vapaus on negatiivisen vapauden toinen muoto kuin se tunnetumpi, jota Thomas Hobbes kannatti kuvaten tätä ulkoisen vastustuksen poissaoloksi. Jos vapaus on ylivallan puuttumista, niin vapautemme vastakohta ei ole asioihimme puuttumista vastoin tahtoamme, vaan normatiivisen statuksen menetys eli altistumista jonkun yksityishenkilön kontrolloimattoman tahdon eli silkan mielivallan kohteeksi.

Vapaus riippumattomana asemana valtaan nähden  

Luentani mukaan Locke käsittää siirtymisen luonnontilasta yhteiskuntaan sopimuksen kautta nimenomaan sellaiseksi, ettei ihmisen normatiivinen status vaihdu vaan säilyy sille tyypillisine alistussuhteen puuttumisine ihmisten tahojen väliltä samaan aikaan, kun taas  muuttuvina ovat avoimet toimintamahdollisuudet tai asioihin puuttumisen vähäisyys tai paljous riippuen sovitusta kysymyksestä. Näihin kuuluvat puolueettomat tuomarit valtuuksineen, lainsäätäjät ja toimeenpanovallan käyttäjät alemmista ylimpään asemineen, jotka ovat heidän luottamuksensa mukaisia hallintotoimiin.

Luonnollinen laki täsmentyy säädetyllä lailla, joka rajoittaa yhtäältä toimintamahdollisuuksia, mutta joka toisaalta laajentaa sellaisiin, jotka eivät olleet aiemmin mahdollisia. Ihmiselle jäävä vapaus ei siis lakkaa olemasta asema, jossa he ovat riippumattomia henkilökohtaisesta vallasta, vaikkakin hän alistuu sopimuksen perustamaan valtaan, joka ei sisällä tyranninvaltaa häneen.

Avoimet ovet niistä kulkemista säätelevine vartijoineen ja kulkijoiden vapauden suoja- vertauskuva yhteiskunnasta

Cambridgen koulukunnan perustajiin kuuluva vielä elävä Quentin Skinner katsoo Isaiah Berlinin olleen oikeassa siinä, että antiikin aikana ei tunnettu sellaista negatiivista vapautta, joka on toiminnan ei-estämistä, mutta väärässä siinä, että antiikin aikana tunnettua oli vain positiivinen vapaus. (Vapaus, toim. Sami Syrjämäki: Quentin Skinnerin käännetty luento nimeltä Kolmas vapaus.

Keisari Augustuksen ajoilta asti – aikakin siitä asti on tunnettu negatiivinen ei-alisteisuuden negatiivinen vapaus. Valta voi olla rakenteeltaan säädettyä ja säädeltyä niin, ettei toimija ole alisteinen jonkun toisen mielivallalle. Tämän ei tarvitse olla mitään hirmuvaltaa.

Kuvitelkaamme vartioitu ovi, jonka vartija voi estää kulkijaa käyttämästä sitä. Jos vartija ei ole sidottu mihinkään sääntöön sitä koskien, kenen sallii kulkea ja kenen ei, niin nekään, joiden hän sallii kulkea ovesta, eivät vapaita, kun hän sallii heidän kulkea ovesta. Hehän ovat alisteisia vartijan sääntelemättömälle tahdolle. Heidän asioihinsa ollaan puuttumatta, mutta heillä ei ole enää vapautta. He saavat kulkea ovesta vartijan hyväntahtoisuuden varassa. Olen aiemmin kuvaillut homeerista Polyfemos-kyklooppia.

Aikaisemmin olen käsitellyt homeerista Polyfemos-kyklooppia ja Odysseusta kumppaneineen. Polyfemos oli hirmuvaltias, mutta myös hyväntahtoinen ennakoimattomasti, jolloin epäyhdenvertaisesti hän ei puuttunut joidenkin vankiensa elämään ehtoineen, mutta puuttui toisten.

Aluksi mainittu John S. Mill määrittelee vapauden toteutuneen estämisen puuttumisena ja erottaa sen ja sitä turvaavat toimet, mutta pitää näitä tärkeinä ja epäilemättä siis myös kysymystä ovivahdin liiallisen määräysvallan vaikutuksia vapauden hetkelliseen ja tulevaan vankkuuteen merkityksellisenä toisille tulevien vahinkojen voittamiseksi. Hän siis arvioida mielivallan vähentämistä haittojen välttämisen kannalta.

Ajatelkaamme Vladimir Putinia ympärillään olevine liehittelijöineen ja huomaamme, että nämä ovat johtajansa vallassa ja päällikkönsä tahdosta riippuvina, että myös eristävät mielistelyllään johtajan myös todellisuudesta, jolloin käy niin, että riippuvuuden ja liehittelyn käytännöt ovat vahingollisia heidän oman yhteiskuntansa toiminnalle ja politiikan onnistumiselle.

Lähteet:

Vapaus. (Toim. Sami Syrjämäki) 2018 Niin & näin. Tampere.

John Locke: An Essay Concerning Human Understanding with The Second Treatise of Government (viittaus TTG, II) Wordsworth 2014. (Locken teokset löytyvät netistä mm. Yhdysvaltojen kongressin kotisivulta.

John S. Mill: Vapaudesta 2024 Basam Book (suom. Risto Mikkonen ja Teivo Teivainen: esipuhe) alkuteos 1859.

Tacitus::Keisarillisen Rooman historia Annales (suomennos Iiro Kajanto), 2004, WSOY. Helsinki.