Veljekset lukevat Puheenvuoroa

Juhani oli löytänyt Uuden Suomen Puheenvuoron, ja siitä päivästä lähtien ei Impivaarassa ollut enää rauhaa.

– En minä sitä roskan lukemista enää koskaan tee! vannoi Juhani eräänä iltana ja löi nyrkkinsä pöytään niin että kahvikuppi hypähti.

– Hyvä, sanoi Eero.

Seuraavana aamuna Juhani istui jo penkillä ja seurasi Puheenvuoroa otsa rypyssä.

– Minä vain vilkaisen, mitä ne hullut ovat tällä kertaa kirjoittaneet.

– Viimeistä kertaa? kysyi Eero.

– Viimeistä kertaa.

Puolen tunnin kuluttua Juhani oli niin kiivastunut, että oli jo perustanut mielessään vastineen neljään eri kirjoitukseen.

– Kuulkaa nyt tätä! hän ärjyi veljille. – Tuo mies ei tiedä politiikasta sen enempää kuin Lauri hevosista!

– Lauri tietää hevosista melko paljon, huomautti Eero.

– Älä siinä viisastele!

Eeroa kuitenkin huvitti suuresti Juhanin raivo. Mitä kovemmin Juhani puhisi, sitä leveämmäksi Eeron hymy venyi.

Mutta eräänä päivänä Juhani löysi jotakin vielä kummallisempaa.

– Nyt minä tiedän, kuka täällä kirjoittelee! hän huusi.

Veljekset kokoontuivat hänen ympärilleen.

Juhani osoitti näyttöä.

– Taula-Matin veli!

Veljekset katsoivat tekstiä. Se oli niin mutkikasta, että Simeoni luki saman kappaleen kolme kertaa eikä vieläkään tiennyt, oliko siinä väitetty jotakin vai oltu väittämättä.

– Viisas mies, sanoi Aapo viimein.

– Liian viisas, murahti Juhani. – Katsokaa nyt! Hän kirjoittaa niin kummallisia juttuja, ettei kukaan edes kommentoi niitä.

– Eikö se tarkoita, että kaikki ovat samaa mieltä? kysyi Timo.

– Ei! karjaisi Juhani. – Se tarkoittaa, etteivät ne ymmärrä!

Hetken kuluttua Eero huomasi jotakin vielä merkillisempää.

– Mutta eikös Taula-Matin veli itse vastaa omiin kirjoituksiinsa?

Juhani vaikeni.

– Ja vieläpä, jatkoi Eero, kommentoi omia kommenttejaan.

– Mitä sitten?

– No, ainakin hänellä on aina joku samaa mieltä oleva.

Juhani punastui.

– Eero!

– Minusta se on nerokasta. Ei tarvitse odottaa lukijoita, kun voi keskustella itsensä kanssa.

Juhani nousi seisomaan.

– Minä en kuuntele tuollaista!

Hän lähti ovesta ulos.

Hetken kuluttua kuului pihalta:

– JA SITÄ PAITSI MINÄ EN ENÄÄ KOSKAAN LUE SITÄ PUHEENVUOROA!

Aapo katsoi muita veljiä.

– Kuinka kauan annatte?

– Aamuun asti, vastasi Eero.

Seuraavana aamuna Juhani istui jälleen penkillä.

– Minä vain tarkistan, mitä Taula-Matin veli on tällä kertaa saanut aikaan.

Eero hymyili.

– Viimeistä kertaa?

Juhani mulkaisi häntä.

– Ole vaiti, Eero.

Ja niin Impivaaran seitsemän veljestä jatkoivat elämäänsä: kuusi miestä metsien rauhassa ja Juhani Puheenvuoron kommenttiketjussa.

Eikä kukaan tiennyt, kumpi heistä lopulta voittaisi.