Puheenvuoro-blogit
Suomen ulkopolitiikka on hirvittävässä tilanteessa!
Saamani palautteen ja toiveiden jälkeen päätin palata bloggaamaan Suomen ulkopolitiikasta. En ehtinyt olemaan edes muutamaa viikkoa olemaan poissa asioista, tilanteet ovat kehittyneet hirvittävään suuntaan. Olen aiemmin kertonut, että Suomen ja Venäjän sota lähenee vuoteen 2033 mennessä ja tilanne on menossa entistäkin huonompaan suuntaan. AfD voittaa Saksi-Anhaltissa ja Suomi vaikenee.
Suomi on psykopaattisessa tilassa. Orpon hallitus on menettänyt legimiteettinsä ja samalla Lindtman on täysin sekaisin. Mitä tässä voi odottaa Suomen johdolta? Ei mitään.
Skandaalimainen ja hirvittävä tilanne palestiinalaisten kansamurhassa jatkuu. Suomi näyttää allekirjoittaneen uuden yhteistoiminta-asiakirjan Israelin kanssa, jota Häkkänen puolustaa viimeiseen saakka. Tämä asiakirja allekirjoittaa kaiken aiemmin kirjoittamien blogien arvion siitä, että Suomi seisoo viimeiseen saakka Israelin rinnalla palestiinalaisten kansanmurhassa. Itamar Ben Griv saa rakentaa rauhassa hirttokeskuksensa Israelissa Suomen ja Häkkäsen mitään välittämättä tästä.
Suomi ja Israel ovat liiitossa keskenään ja tästä kaikestä kantaa A. Stubb kaiken vastuun. Stubb katsoo läpi sormiensa Israelin hirttokeskuksia. Yll 74 000 palestiinalaista on surmattu ja joka päivä Israel surmaa yhä lisää palestiinalaisia, mutta Stubb jatkaa puolustusyhteistyötään Israelin kanssa. Suomi palkitsee murhaajia. Tämän vuoksi historia tulee tuomitsemaan Stubbin, Orpon, Valtosen ja Häkkäsen.
Kansainvälinen oikeus on kuollut. ICC on tuhon partaalla. Oikeutta ja kohtuutta ei ole. Ja samaan aikaan Lindtman vallanhimossaan haluaa sinipunaa. SDP:lle kansainvälinen oikeus ei merkitse yhtään mitään kun vaa`sssa on kansainvälinen oikeus ja ICC.
Olen kuukausikaupalla kirjoittanut kansainvälisen oikeuden puolesta, mutta Suomesta ei löydy ICC:n puolustajia. Hirvittävä tragedia. Joten antaa mennä vaaan, vai mitä Stubb ja Lindtman?
Jan Rossi
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Mutta ainoa toivo on siinä, että Sanna Marin kuulee hädän ja kiirehtii kansainvälisiltä areenoilla pelastamaan Suomen?
Stubb jättää eronpyynnön ja uusissa vaaleissa Marin voittaa ylivoimaisesti ensimmäisellä kierroksella. Tämän jälkeen sotilaallinen yhteistyö Israelin kanssa lopetetaan, israelilainen sotateknologia poistetaan välittömästi käytöstä ja Daavidin linko-kaupat perutaan, maksoi mitä maksoi.
Marin tuomitsee kovasanaisesti AfD:n ja välit Saksaan viilenevät. Marin myös puolustaa ICC:n erotettua pääsyyttäjää ja vaatii eron perumista. USA taas irtisanoo DCA-sopparin, kun Marin väläyttää F-35-kauppojen perumista.
Näinkö haluaisit asioiden menevän?
Ilmoita asiaton viesti