Heikki Kännö ei henno heittää mitään pois

Heikki Kännö teki sen taas. Hän kirjoitti rönsyilevän romaanin Silmät (WSOY 2026), jossa on kaikkea ”liikaa”: historiaa, taidetta, filosofiaa, Pariisia, salaisuuksia ja kirjallisuutta vilkkaan mielikuvituksen siivittämänä.

Kännö ei henno heittää mitään pois eikä hän ujostele. Hän ottaa Pariisin haltuunsa maailmanmiehen elkein.

Sartre tulee mukaan, Beauvoir kipittää perässä, Giacometti on tarkkailuasemissa, historian siivet havisevat – ja kun kerran on vauhtiin päästy, mukaan otetaan myös mysteeri ja metafysiikka.

Jos kyse olisi tavanomaisesta tapauksesta, kriitikon ruoska sivaltaisi – puolet pois. Nyt on kyseessä kuitenkin erityistapaus.

Romaani alkaa miehitetystä Pariisista, jossa teinipoika Lucien Demeny löytää antiikkiliikkeestä lukitun muistikirjan. Kirjan ensimmäisellä sivulla oleva mystinen silmäpiirros alkaa hallita pojan elämää samaan aikaan, kun hänen vakoojana ja tanssijana toiminut äitinsä katoaa sodan päättymispäivänä.

Silmät on romaani, jossa katseella on paljon valtaa. Sitä on myös kirjailijalla, joka päättää, mitä lukija saa nähdä. Kännö antaa heti ymmärtää, että katsominen ei ole viatonta puuhaa. Se, joka katsoo, saattaa tulla itse katsotuksi.

Kännö rakentaa kiinnostavan asetelman kuvanveistäjä Alberto Giacomettin ja filosofi Jean-Paul Sartren välille. He edustavat kahta erilaista tapaa suhtautua todellisuuteen.

Sartre on filosofi, joka uskoo ajatuksen voimaan. Hän yrittää saada todellisuuden puhumaan järjen kieltä.

Giacometti taas seisoo taiteilijana ihmisen edessä ja yrittää nähdä tämän sellaisena kuin hän on – tietäen samalla, ettei ihminen koskaan kokonaan paljastu.

Giacometti on Kännölle taiteilijana eräänlainen vastavoima Lucien Demenylle. Nuori Lucien haluaa kirjailijaksi. Häntä riivaa kunnianhimo ja vähitellen myös ajatus siitä, että kirjoittamalla voisi saada todellisuuden tottelemaan itseään.

Lukitun muistikirjan avulla tämä kuvitelma saa suorastaan maagisen muodon: kirjoitetut tapahtumat alkavat muuttua todellisuudeksi.

Giacomettin taiteessa lähtökohta on päinvastainen. Hänen ihmisensä ovat pitkiä, luurankomaisen laihoja, hauraita hahmoja, jotka ovat olemassa, mutta samalla katoavat katseen alta.

Romaanin Giacometti kertoo haastattelijalleen, että hän on aina kiinnostunut pelkästään todellisuudesta, mutta heti perään tulee huomautus:

”Todellisuuden jäljentäminen taideteokseen on mahdotonta… Monestakin syystä, mutta etenkin siksi, että kaikkea on aina liikaa… Jos se onnistuisi, sen jälkeen taideteoksen pitäisi hengittää.”

Giacometti on kuin kirjailija Kännön vastakohta. Giacometti edustaa karsimista, Kännö kasaamista. Kun Kännö paisuttelee, Giacometti karsii.

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että Kännö on taustaltaan taidemaalari. Silmät on hänen kuudes romaaninsa. Toisella romaanillaan Sömnö hän voitti arvostetun Runeberg-palkinnon. Finlandia-ehdokkaana hän on ollut kaksi kertaa.

Heikki Kännön kirjallinen ruokahalu on valtava. Se on hänen vahvuutensa, mutta myös heikkoutensa.

Kun lukee Kännön tekstiä, tulee välillä tunne kuin olisi kutsuttu illalliselle ja isäntä olisi päättänyt tarjota koko jääkaapin sisällön. Huonoimmillaan Silmät muistuttaa kirjailijan työpöytää, jolle kaikki kiinnostava on jätetty lojumaan.

Silti tätä runsautta on vaikea vastustaa. Joskus se hengästyttää, toisinaan ärsyttää, mutta harvoin se jättää välinpitämättömäksi.

Silmät on pyörryttävä lukuromaani, älyllisesti haastava sukellus taiteen, filosofian ja syyllisyyden syövereihin.