Ikkunasta putoamisen sietämätön helppous

Matti Röngän kirjallisen tuotannon kulmakivi on Viktor Kärppä, inkeriläinen paluumuuttaja, joka on syntynyt Sortavalassa. Kirjailija on haudannut sankarinsa jo pariin kertaan, mutta aina Kärppä tekee comebackin. Hän palaa kuin vanha artisti, joka ei sittenkään malta lopettaa.

Vanha uutismies on ajan hermolla ja osaa keksiä kirjoilleen hyviä nimiä. Nyt julkaistu yhdeksäs Kärppä-romaani Ikkunasta pudonnut mies (Gummerus 2026) herättää heti kiinnostuksen.

Venäjällä ikkunasta putoamisesta on tehty sietämättömän helppoa. Se on maan tapa, mutta kaikki on mahdollista. Ikkunasta putoaminenkin voidaan lavastaa, ja hengissä pysyminen saattaa vaatia erityisjärjestelyjä.

Viktor Kärppä saa Helsingissä kuulla, että hänen vanha taistelutoverinsa Mihail Lomonosov, lempinimeltään Akademik, on pudonnut Pietarissa ikkunasta. Miehillä on yhteinen menneisyys neuvostoarmeijan palveluksessa. Lomonosov on sittemmin edennyt korkeaksi upseeriksi.

Rönkä paljastaa heti, ettei ikkunasta pudonnut mies olekaan kuollut. Lomonosov ottaa yhteyttä Kärppään ja pyytää apua asioidensa hoitamisessa. Viktor epäröi: ”Voisinko luottaa Mihail Lomonosoviin?”

Kärppä suostuu, tietenkin. Vanha toveruus velvoittaa, vaikka järki varoittaa. Hän ajautuu peliin, jossa operoidaan harmaalla alueella itärajan molemmin puolin. Häntä seurataan tarkasti niin Suomessa kuin Venäjällä, jonne hän lähtee hoitamaan ystävänsä asioita.

Venäjällä ikkunasta voi pudota, jotta pääsisi pois pelistä. Kärpälle käy päinvastoin: ystävän putoaminen vetää hänet takaisin peliin, josta hän ei koskaan ole täysin päässyt irti.

Lomonosov kertoo vastustavansa Putinin hallintoa ja toimivansa Venäjän kansan ja Äiti Venäjän tulevaisuuden hyväksi. Kyse on isoista asioista, koko maan tulevaisuudesta. Kärppä, maltillinen tolkun mies, ei kuitenkaan innostu ystävänsä historiallisesta tehtävästä:

”Vähän liian iso urakka minulle. Minä keskityn pieniin rakennushommiin, vajavaisena isänä olemiseen, pidän vaimoa jollain lailla tyytyväisenä… Ja pysyttelen vapaalla jalalla ja elossa.”

Sitaatti tiivistää olennaisen Kärpän suhteesta Venäjään. Hän ei ole maan ystävä eikä vihollinen, vaan mies, jolla on siellä liikaa omaa historiaa voidakseen yksinkertaisesti kääntää selkänsä. Hän tuntee järjestelmän vaarat mutta ei samaista jokaista venäläistä vallanpitäjiin. Hän auttaa vanhoja tuttujaan, vaikka ei voi olla varma, kenen asiaa lopulta edistää.

Kärpälle Venäjän tulevaisuus on iso kysymys, mutta oma henki ja läheiset ovat konkreettisia huolenaiheita.

Ukrainan sota on jakanut vanhoja ystäviä rintaman eri puolille. Yksi on kuollut, toinen taistelee ja kolmas yrittää selviytyä vaihtamalla puolta. Everstiksi edennyt Andrei soittaa sodan keskeltä:

”Olen helvetissä. Pirun apulaisena. Meno on perkeleellistä. Laitan poikia kuolemaan. Satamäärin. Turhaan. Semmoinen sota.”

Rönkä ei tarvitse suuria julistuksia osoittaakseen, miten sota ja poliittinen väkivalta tunkeutuvat tavallisten ihmisten elämään. Hänen vahvuutensa on sujuva kerronta, jossa vakavien asioiden painoa ei tarvitse alleviivata. Kieli on hyvää suomea, lauseet nasevia ja tarina kulkee vaivattomasti.

Yllätyksiä ei juuri tule vastaan, ellei sellaiseksi lasketa sitä, miten ikkunasta pudonneen miehen lopulta käy. Röngän rakennelma on niin valmis, että lukijalle, saati kirjailijalle itselleen, jää harvoin tilaisuutta eksyä tai yllättyä.

Romaanin kokonaiskuvaan sopii hyvin se, että Rönkä ei pane sankariaan pelastamaan Venäjää eikä ratkaisemaan koko maailman ongelmia. Viktor Kärppä yrittää auttaa vanhaa ystäväänsä ja selvitä itse hengissä. Joskus sekin on jo melkoinen urakka.