Otto Wille Kuusinen ja Mannerin alushousut

Joskus kannattaa lukea vanhoja kirjoja, jotta pysyy ajan tasalla.

Yksi sellainen on Otto Wille Kuusisen (1881-1964) toisen vaimon Aino Kuusisen (1893-1970) muistelmat, jotka julkaistiin 1972 (Jumala syöksee enkelinsä – Muistelmat vuosilta 1919-1965, Otava). Kirja on kovaa lukukamaa tänäkin päivänä.

Aino Kuusinen oli kansainvälinen seikkailija. Hän muutti Moskovaan 1922, jolloin hänestä tuli rouva Kuusinen.

Hän työskenteli ensin Kominternissa, lähetettiin 1931 setvimään Yhdysvaltoihin kommunistien riitoja ja parin vuoden kuluttua sotilastiedustelun agentiksi Japaniin, missä vierähti viitisen vuotta.

Kun hänet komennettiin Japanista takaisin Moskovaan 1938, oli selvää, että hän oli vaikeuksissa. Stalinin vainoharhainen hallinto leimasi hänet lännen agentiksi.

Aino vietti elämästään yli 15 vuotta vankiloissa ja vankileireillä samaan aikaan kun Otto Wille kohosi yhä korkeampiin asemiin Neuvostoliitossa.

Mitään oikeudenkäyntiä Ainoa vastaan ei koskaan käyty. Vuonna 1955 hän sai virallisen kirjeen, jossa kerrottiin, että ”syytteet teitä vastaan kumotaan, koska rikosta ei ole tapahtunut”. 

Aino ja Otto Wille olivat selviytymisen mestareita – molemmat omalla tavallaan. Oli ihme, että Aino säilyi hengissä vankileireiltä ja pääsi muuttamaan pois Neuvostoliitosta vuonna 1965.

Samanlainen ihme oli se, että Otto Wille säilytti henkensä Stalinin lihamyllyssä. Hänen läheiset työtoverinsa teloitettiin yksi toisensa jälkeen.

Näihin päiviin asti on kyselty, miksi Otto Wille Kuusinen ei puolustanut vaimoaan, lapsiaan eikä ystäviään Stalinin vainoissa. Selitys on yksinkertainen: varovainen Kuusinen ajatteli aina ensin omaa etuaan.

Katkera Aino muistelee, ettei Otto ikinä liikauttanut sormeaankaan varjellakseen häntä vankiloilta ja työleireiltä.

Aino Kuusinen: ”Aivan turhaan yritän muistella edes yhtään tapausta, jolloin Kuusinen olisi auttanut jotakuta hädässä olevaa.”

Otto kieltäytyi Ainon mukaan auttamasta pienissäkin asioissa. Esimerkkinä hän mainitsee, miten Kullervo Manner lähetti vangitsemisensa jälkeen Otolle tuttavan välityksellä pyynnön, että hänen asunnostaan toimitettaisiin vankilaan saippuaa ja ”pitkät villaiset alushousut, koska hänen reumatisminsa oli pahentunut kostean kylmässä vankilailmassa”.

Kuusinen antoi kuitenkin ohjeen, ettei Mannerin toivomuksia kannattanut täyttää. Vanha taistelutoveri Kullervo Manner ei ollut Kuusisen silmissä enää edes alushousujen arvoinen.

Otto Wille Kuusisen huomattivimmiksi ominaisuuksiksi Aino nimeää varovaisuuden ja voimakkaan itsesäilytysvaiston.

Kuusinen oli kehuskellut puolisolleen, että hän oli kuin käärme, joka on vaihtanut elämänsä varrella nahkaa seitsemän kertaa.

Ainon ja Otto Willen suhde oli käytännössä ohi jo 1920-luvun lopulla. Virallista avioeroa pariskunta ei kuitenkaan koskaan ottanut.

Aviopuolison roolia Aino näytteli viimeisen kerran Otto Wille Kuusisen hautajaisissa 1964, vaikka ei ollut edes nähnyt tätä vuosikausiin.

Aino Kuusisen muistelmat on väkevä aikalaisdokumentti Stalinin ajan Neuvostoliitosta, vankileirien saaristosta ja kommunistihallinnon julmuuksista.

Kirja on ajankohtainen tänäkin päivänä, kun tiedetään, että Putin ihailee Stalinia ja Venäjä on alkanut muistuttaa monessa asiassa yhä enemmän Neuvostoliittoa.