Alexander Stubbin toiminta ajaa enemmän sotaan kuin rauhaan

Ylimitoitettu venäjävastainen politiikka Ukrainan johdosta oli Euroopalle ja varsinkin puolueettomalle Suomelle kallis virhe ja loppulaskua vaikea edes arvailla. Se voi olla pahimmillaan maailmansota, mutta silti me neuvotteluiden sijaan vain kiristetään ja uhitellaan.

Natoon liittymien olisi maidemme välillä ollut vielä perusteltua, mutta Stubbin ja hallituksen jatkuva venäjävastainen vihanpito, Putinin arvostelu, Ukrainan ylistäminen, -kalustaminen, Nato kerskailu… on johtamassa Suomea vaikeaan asemaan Venäjän naapurissa.

Niin kuin moni asiantuntija on sanonut, Putin vihaa eniten pettureita ja Suomen johto haluaa muistuttaa siitä asemastamme Venäjää nyt päivittäin.

Stubb ja moni muukin uskoo muiden länsimaiden suojaavan meidät Venäjän uhalta. Sodan aikana eivät mitkään sopimukset päde, vaan kaikki valtiot alkavat vakavassa tilanteessa suojaamaan lähinnä itseään. USA on tämän ratkaisun jo pitkälti tehnyt ja jättänyt EU itsekseen, ja ilman USA:ta moni valtio, kuten Suomi, ei olisi edes liittynyt Natoon.

Ja vaikka Natomaat pysyisivätkin liitossa, niin isossa sodassa tuho on valtava ja varsinkin Venäjän rajamailla. Eikä siinä auta edes se, että syytetään siitä silloinkin vain Venäjää.

jouni jämsä

Demokratiaan kuuluvaa mielipiteiden kirjoa tai tutkittua tietoa, joita voi kommentoida rakentavasti.

Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.

Ilmoita asiaton sisältö

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu