Dissosiaatio

Kirjoittelin pari blogia sitten omasta dissosiaatiosta kommenteissa, kirjoittajaläheisemmästi. Kirjoittajaläheisesti täällä mennään paljon ihan yleisesti, mainittiiin tämä tai ei, tai täsmänä nuo molemmat.

Oma itse joka tapauksessa merkkaa, siis kaikille. Dissosiaatioon tämä liittyy mm, ts suoraan tämänkertaisen blogin aiheeseen.

Mitä ei voi omaksua (liittää) osaksi itseä, sen suhteen jää vieraaksi (yl. tavan liittymättömäksi), jopa karttavaksi. Tästä on kyse dissosiaatiossa, vaikka ”irtiotto” (=irtiottautuma) yleensä näkyisi tapahtumana hetkellisesti.

Kaikki menevät sen kautta, mikä oikean materiaalisesti olemassa.

Esim henkisyys ei ole utopiaa, tai olematonta. Henkisyydestä tosin hölmöä edes puhua, koska menee aineettomuuden olettamukseksi. Siten mielenterveys aiheena on posketonta käsittelyä täynnä.

On hienorakennetta vaikuttavana esim ohjelmistossa, joka käy relevantista. Ihmisen toiminnassa kun tarkasteltava relevantisti samoja tavan lainalaisuuksia,… alue menee autolla laiminlyönnille.

Ihmisen sopiva suhde muuhun, siis onnistuneeseen liittymiseen muualle, omaa kroppaakin koskien… on osa onnistuvaa kasvua.

Terveestä ei kannata tässä kasvussa puhua, sillä kasvuna hankala-ulotteiset, vie kohden pahempaa. Siten tavan terveenä otettu, voi tapauskohtaisesti olla muuta, vaikka tavoitteellisesti toki toisin, ainakin sanotuksi tulevalla tasolla, jos kantaa tarvitsee ottaa.

Ihmisen sopiva suhde muuhun, on rakenteellista, rakennetuettua. Muu on liittymättömyyttä, ja hankalasti kytkeytyen, kartettavaa.

Rakenteettomasti eivät hienosäädöllisen tai lähtökohtaisen läheltä alkavat toiminnot ole lähtemättä. Kyse ei ole maagisuudesta, vaan tavan aineellisuudesta, vaikka tämä on vähän kuin extrapoloitava.

Hyvä esimerkki rakenne-aineellisen onnistumasta tavallisittaiseen maailmaan on positiivinen persoonallisuushäiriö, jossa integraatio toteutuu koettavan onnistuvasti kasvaneelle.

Positiivinen persoonallisuushäiriö on epä-käsite, mutta tajuamisellisesti kätsä, ken eliörakennetta haluaa ymmärtää, tajuta.

Mikä ei tuota kuormitusta, ei ole kartettavaksi koituvaa,… Menee tarvitussa tilanteessa jatkoon, sopivien kokemuksien takia. Kyseessä tunnevahvistus.

Tunnevahvistuksen voi oppia kaukaisempaan sillä tavoin, että malli jää ts rakenne, vaikka sen mukainen päätyisi olemaan kuormittavaa… jolloin sosiaalis-koetusti voitaisiin päätyä puhumaan esimerkiksi altruismista.

Koko näkemys viiraa, johdonmukaisittain. Tarkoitan sitä, mikä osuus julkisesti näkyy tavan ihmiselle, ja aktiivisesti tulee kulutus-syöttöön, mediaa koskevalla tavalla, mutta osin suoraan ammattilaisiltakin.

Mitä sopivaksi katsottua tarvitsee ylläpitää tosi vahvasti jatkuvasti… Tällaiseen ei ole käytännössä luottaa.

Vain sisäistetyt ovat niitä, joiden varassa pärjää, jos sisäistykset palvelevat kokijoita, joihin kuuluu myös ympäristön muut toimijat, vaikuttamatta kun ei verkossa helposti jäädä.

Aihe on merkittävä, ja koskee rakentamista yleisesti, mistä kirjoitin oman blogin, henkilöstä erillisempänä:

— https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhamyllarinen/kyvavelisysteemin-kannattavuusrakenteen-voimaantulo/

Vinksahdus perusasioissa, johtaa viimein jopa väärien systeemien rakentamiseen, ja ylläpitoon. Kannattaa kysyä, voisiko päätymä olla toista.

Kyse siis rakennekääntymästä, mutta toisen tason sijoittumaksi päätyvänä. Mikä ei ole osa systeemiä… tähän kuulumatonta ei tuo ”toimijuus” tunnista.

Systeemistä on vähän hassua puhua toimijana, tai toimijuutena. Jos kuitenkin ajattelee sitä, millä tavoin systeemiin liitytään, ja millä tavoin oikeat ihmiset soveltavat sitä, mitä sovellettavaksi myös tarkoitettu…

Systeemiä rakenteena koskevat ne liittymiset liittymineen, jotka määräävät kaikkia eliötä, ei vain ihmisiä.

Samasta periferian ja elintärkeän alueesta voi puhua ihan tavan fysiologisittain, mitä paljon tehnytkin, kattavasti kun kiinnostaa tutkailla näitä.

On varmasti totta, että kaikkien ei tarvitse lähestyä kattava-hakuisesti sitä, mikä on jo osa itseä.

Samaan lähikasvuun ja suoraomaksumaan liittyy tosiaan autoistumat, automaattisen ekonomisiin liittymiin kasvu… mutta myös kyvyttömyyttä erottaa sitä, minkä päällä ollaan.

Mikä on onnistunutta kasvua hiertämättömyydessä,… toimii tosiaan, mutta ei helposti tule todistetuksi, miltä osin toimii. Voi toimia siten tosi hankalastikin.

Tuohon perustuu se monessa kohden mainitsemani perusajatus siitä että mikä toimii… On erityisen tärkeää tulla todistetuksi tavalla, jota todistusta odotetaan muistakin yhteyksistä.

Toimivuudesta laajasti toteutuen tavalla auto-soveltuma,… on merkityksellisesti ottaen massiivisempaa, johon ei muuta oikein mahdu, ja siinä kun… Menee helposti jopa aktiiviseen poistoon.

Perusasiat tavan eliötoimijuudessa palautuvat liittymiseen, karttamiseen, ja välitilallisempaan, josta jälkimmäisestä puhutaan jähmettymänä, samoin kuin mitä malli on tässä mustapunavalkoisena (MPV).

MPV siis reduktio, jotain mallia, jota voi nähdä kaiken toiminnan perusrankana, johdonmukaisuuteen jos yltää edes arvelevasti.

Näissä malleiluissa voi olla varovainen, kunhan muistaa, mitä varovaisuus voi maksaa.

Mitä tulee perusmallin kulmikkuuteen, … näistä vaikka on puhua runtillisesti, voi miettiä samalla, mitä ne toteutukset ja toteutumat käytännön maailmassa ovat, kun kyse samalla konkretiasta, ei vain sanoista.

En tarkoita, että sanat eivät voisi ajastaan näkyä konkretiassa, ja etteikö sanat voisi pitää siinä, mikä on poisopittavaa, tai sellaista rakennekasvua, joka ei todellisuuteen oikein liity.

Kyse on edelleen samasta aiheesta, kielen tarkastelun kun mainitsee tässä yhteydessä. Kieli on jotain representaatiollista, mutta julkisen suodatteisesti, ts kyseessä liittymää, joka julkisen kautta mahdollista.

Kun puhutaan yksityisestä, ja vaikka yksilöistä… voi miettiä systeemisesti, mihinkä kohtaan sijoittuu, perusmalleja jos ajattelee, tilkkutäkki-kartasteluun nähden.

Kyse on näissä rakenne-kasvusta… ja viimein niistä liittymistä (silloista), jotka vaikuttavat miten tekevät.

Verkko on näissä jotain, ja sitä kautta voi todellisuus viimein tulla olemassaolevan tunnustetun mahdolliseksi. Tai vaikka tavalla, joka hyväksytään osaksi AI:tä, sen toimivuuden perusajatus kun on kyseessä.

Ihmisen osuus näissä toki viimeisenä, mutta hyvä myöhään, kun ei koskaan.