Miksi hyvä terveys ei synny vain lääkkeistä – farmaseutin näkökulma ihmisen ja ympäristön kokonaisuuteen

Miksi suomalaisten sydänterveys on parantunut valtavasti samaan aikaan, kun lihavuus ja monet aineenvaihdunnan ongelmat ovat lisääntyneet? Ristiriita paljastaa terveyspuheemme heikon kohdan: etsimme mielellämme yhtä syyllistä tai yhtä ratkaisua, vaikka terveys rakentuu lääkehoidon, ravitsemuksen, unen, käyttäytymisen ja elinympäristön yhteisvaikutuksesta.

Farmaseuttina kohtaan työssäni seurauksia siitä, että terveyttä tarkastellaan liian kapeasti. Lääkelista voi näyttää asianmukaiselta, vaikka ihminen huimaa, kaatuilee, nukkuu huonosti tai ei enää syö kunnolla. Toisaalta hyväkään ruokavalio tai liikunta ei aina poista tehokkaan lääkehoidon tarvetta. Siksi minua kiinnostaa ennen kaikkea se, mitä jää näkemättä, jos tarkastelemme vain yhtä mittaria tai hoitoa kerrallaan.

Ihminen ei elä biologisesti irrallaan ympäristöstään. Syömme, hengitämme, liikumme, nukumme, stressaannumme, kohtaamme mikrobeja ja käytämme lääkkeitä samassa kehossa. Terveyttä ei siksi voi uskottavasti selittää yhdellä ravintoaineella, yhdellä lääkkeellä tai yhdellä elämäntapavalinnalla.

Sydänterveyden onnistuminen syntyi monesta muutoksesta

Suomen sydänterveyden kehitys on tästä hyvä esimerkki. Sepelvaltimotautikuolleisuus on vähentynyt dramaattisesti 1970-luvulta lähtien. Itä-Suomen työikäisillä miehillä kuolleisuuden on raportoitu vähentyneen vuosien 1972–2012 välillä noin 82 prosenttia ja naisilla noin 84 prosenttia.

Selitys ei löydy yhdestä tempusta. Tupakointi väheni, verenpaine ja kokonaiskolesteroli laskivat, ruokavalio muuttui ja suolan saanti väheni. Riskitekijöitä tunnistettiin aiemmin, verenpainetta ja kohonnutta kolesterolia alettiin hoitaa tehokkaammin ja sydäninfarktin akuuttihoito kehittyi.

Kolesterolin hoito parani

Kohonnut LDL-kolesteroli on keskeinen sydän- ja verisuonitautien riskitekijä. Sydänkuolleisuuden väheneminen alkoi Suomessa jo ennen statiinien laajaa käyttöönottoa, joten kolesterolilääkkeet eivät yksin selitä historiallista muutosta. Ne ovat kuitenkin myöhemmin vahvistaneet myönteistä kehitystä erityisesti ihmisillä, joiden sairastumisriski on suuri.

Kolesterolihoidon tavoite määräytyy aina kokonaisriskin, muiden sairauksien ja hoidon siedettävyyden perusteella. Jos statiini ei yksin riitä tai suurempi annos ei sovi, rinnalle voidaan liittää esimerkiksi kolesterolin imeytymistä vähentävä etsetimibi. Kahden lääkkeen käyttö ei tällöin merkitse epäonnistunutta hoitoa, vaan eri vaikutusmekanismien tarkoituksenmukaista yhdistämistä. Olennaista ei ole lääkkeiden lukumäärä vaan se, vähentääkö hoito sairastumisriskiä enemmän kuin siitä aiheutuu haittaa.

Lääke voi olla ratkaisevan tärkeä – mutta resepti ei vielä ole onnistunut hoito

Modernin lääketieteen saavutuksia ei pidä vähätellä. Lääkkeillä voidaan alentaa verenpainetta ja LDL-kolesterolia, ehkäistä veritulppia, hoitaa infektioita ja tulehduksellisia sairauksia sekä pienentää vakavien sydän- ja verisuonitapahtumien riskiä. Moni sairaus, joka aiemmin johti ennenaikaiseen kuolemaan tai vaikeaan toimintakyvyn heikkenemiseen, on nykyisin hoidettavissa.

Farmaseuttisesta näkökulmasta lääkkeen määrääminen on kuitenkin vasta hoidon alku. Lääkkeen pitää olla oikea, oikealla annoksella, oikealle ihmiselle ja oikeaan aikaan. Lisäksi on tiedettävä, käyttääkö ihminen lääkettä käytännössä, saavutetaanko tavoiteltu hyöty ja syntyykö haittoja.

Tilanne muuttuu elämän mukana. Ikä, muut sairaudet, munuaistoiminta, ravitsemustila ja muu lääkitys voivat muuttaa aiemmin hyvin soveltuneen hoidon hyötyjen ja haittojen tasapainoa. Siksi lääkehoidon arviointi ei ole lääkkeiden vastustamista eikä niiden määrän mekaanista vähentämistä. Se on kysymys siitä, palveleeko hoito edelleen tarkoitustaan.

Lääke ei muuta ympäristöä, jossa sairastumme

Lääke voi alentaa verenpainetta, kolesterolia tai tulehdusta ja ehkäistä veritulpan. Uudemmat lääkkeet voivat tietyissä potilasryhmissä vaikuttaa merkittävästi myös painoon ja sydän- ja verisuonitautien riskiin. Samalla lääkehoidon rajat on hyvä tunnistaa.

Lääke ei itsessään lisää arkiaktiivisuutta, lyhennä istumiseen käytettyä aikaa, paranna yöunta eikä muuta ympärillämme olevaa ruokatarjontaa. Se ei myöskään ratkaise yksinäisyyttä, lääkkeiden ottamisen käytännön vaikeuksia tai sitä, ettei ihminen jaksa valmistaa itselleen ruokaa.

Painon nousu ei sekään selity yhdellä ravintoaineella tai yksilön tahdonvoimalla. Työ on muuttunut fyysisesti kevyemmäksi, istuminen lisääntynyt ja energiatiheää ruokaa on jatkuvasti saatavilla. Uni, stressi, palautuminen, vuorokausirytmi, alkoholi, ikääntyminen ja jotkin lääkkeet vaikuttavat painoon. Yksilön valinnoilla on merkitystä, mutta valinnat tehdään aina ympäristössä, joka voi tukea terveyttä tai tehdä siitä jatkuvaa ponnistelua.

Sama kokonaisuusajattelu auttaa ravitsemuskeskustelussa. Yksittäisten ruoka-aineiden jakaminen hyviin ja pahoihin on houkuttelevaa, mutta ruokavalion kokonaisuus ratkaisee enemmän: kasvisten, marjojen, hedelmien, täysjyväviljojen ja palkokasvien määrä, rasvan laatu, kuidun ja suolan saanti sekä kokonaisenergiansaanti.

Myös ruokaympäristö vaikuttaa syömiseemme. Pienessä kontrolloidussa tutkimuksessa koehenkilöt söivät ultraprosessoidulla ruokavaliolla keskimäärin noin 500 kilokaloria päivässä enemmän kuin vähän prosessoitua ruokaa sisältäneellä ruokavaliolla. Tutkimus ei tee kaikesta prosessoidusta ruoasta epäterveellistä, mutta se havainnollistaa, ettei energiansaanti ole pelkästään tietoisen päätöksen tulos.

Mikrobiomi muistuttaa, että ihminen on osa ympäristöään

Teollistuminen, kaupungistuminen, antibiootit, parantunut hygienia, sisätiloissa vietetty aika ja luonnonympäristöjen väheneminen ovat muuttaneet ihmisen mikrobialtistusta. Tässä ei ole syytä romantisoida menneisyyttä: puhdas vesi, viemäröinti, rokotukset, antibiootit ja moderni terveydenhuolto ovat valtavia saavutuksia.

Samalla ihmisen suoliston, ihon ja hengitysteiden mikrobiomi osallistuu ruoansulatukseen, aineenvaihduntaan ja immuunijärjestelmän säätelyyn. Sen yhteyksiä allergioihin, tulehduksellisiin sairauksiin ja autoimmuunisairauksiin tutkitaan aktiivisesti. Tutkimustuloksia on tulkittava maltillisesti: mikrobiomin muutokset eivät yksin selitä näitä sairauksia, vaan kyse on todennäköisesti perimän, ravinnon, lääkkeiden, ympäristöaltistuksen ja immuunijärjestelmän monimutkaisesta verkostosta.

Luontokosketuksen mahdollinen merkitys on osa samaa tutkimuskenttää. Metsässä, puutarhassa, maaperässä, kasveissa ja eläinten läheisyydessä kohtaamme ympäristön mikrobeja eri tavoin kuin sisätiloissa. Metsäkävelyä ei pidä nimetä lääkkeeksi eikä tietyn sairauden ehkäisykeinoksi. Silti ajatus on tärkeä: luonto ei ehkä ole terveydellemme vain liikuntapaikka, vaan myös biologinen ympäristö, jonka kanssa olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa.

Ihmistä ei voi arvioida lääkelistana

Kokonaisuus näkyy erityisen kirkkaasti ikääntyneen lääkehoidossa. Vastaanotolla tai kotona voi olla pitkä lääkelista, mutta lista ei kerro, mitä lääkkeitä ihminen todella ottaa, onnistuuko tablettien käsittely, onko ruokahalu heikentynyt, huimaako, onko tullut kaatumisia tai miten yöuni ja liikkuminen sujuvat. Se ei myöskään kerro, onko lääkityksen tavoite edelleen sama kuin silloin, kun lääke määrättiin.

Hyvä hoito ei tarkoita mahdollisimman suurta eikä mahdollisimman vähäistä määrää lääkkeitä. Se tarkoittaa tarkoituksenmukaisia hoitoja, joista ihminen saa omassa elämäntilanteessaan enemmän hyötyä kuin haittaa. Joskus oikea ratkaisu on tehostaa lääkitystä. Joskus annosta pitää muuttaa, tarpeettomaksi käynyt lääke lopettaa tai lääkkeenoton käytännön este ratkaista. Usein olennaisinta on ensin kuunnella, miten ihminen itse pärjää ja mikä hänelle on tärkeää.

Tätä kokonaisuutta tarkastelen myös KotiFarmassa. Nimi ei muuta arvioinnin perusasiaa: lääkelistan rinnalle tarvitaan tieto arjesta. Vasta silloin voidaan nähdä, tukeeko lääkehoito toimintakykyä ja turvallista kotona asumista vai aiheuttaako se ongelmia, jotka jäävät yksittäisiä lääkkeitä tarkasteltaessa piiloon.

Suomen sydänterveyden onnistuminen muistuttaa, että suuret terveysmuutokset syntyvät harvoin yhdestä syystä. Sama pätee yksittäisen ihmisen hoitoon. Tulevaisuuden terveyttä ei rakenneta valitsemalla lääketieteen ja elintapojen välillä, vaan katsomalla, mitä lääkitys tekee, miten arki sujuu ja millaisessa ympäristössä ihminen yrittää voida hyvin. Juuri tähän kokonaisuuteen myös lääkehoidon arvioinnin pitäisi kiinnittyä.

Lähdehuomio

Artikkelin taustalla on käytetty suomalaisia väestö- ja tilastoaineistoja, kuten Tilastokeskuksen kuolemansyytilastoja, THL:n FINRISKI-, FinTerveys- ja ravitsemusaineistoja sekä kansallisia ja pohjoismaisia ravitsemussuosituksia. Lisäksi taustalla on vertaisarvioitua tutkimuskirjallisuutta sydänterveydestä, lääkehoidosta, ultraprosessoidusta ruoasta, mikrobiomista, immuunijärjestelmästä ja biodiversiteetistä.

Väestötason samanaikaiset muutokset eivät sellaisinaan osoita syy-seuraussuhdetta. Mikrobiomia ja luontoympäristön terveysvaikutuksia käsittelevä tutkimus kehittyy nopeasti, joten yhteyksiä on perusteltua tarkastella mahdollisina mekanismeina eikä yksittäisten sairauksien varmoina selityksinä.