Puheenvuoro-blogit
Porvoon lähelle tippunut tiedusteludrooni on venäläinen!!!…milloin NATO toimii?
Geoinsider tietää kertoa:
”Eilen Porvoon lähellä Suomen rannikolla löydetty drooni uskotaan nyt venäläiseksi, uutisoi Yle kahdelta viralliselta lähteeltään saamansa tuoreen tiedon mukaan. Drooni löydettiin tiistaina 1. syyskuuta kansalaisen toimesta saarella Pellingin saaristossa sijaitsevalta rannalta. Suomen viranomaiset totesivat aluksi, että droonin uskotaan olevan mittauslentokone eikä se aiheuta vaaraa ihmisille. Alustavien tietojen mukaan se oli suunniteltu valvontaan, kartoitukseen ja valokuvaukseen, ja Suomen Rajavartiolaitos vahvisti, ettei se sisältänyt räjähteitä.”
Laitan kommenttikentään linkin.
Laittaa miettimään että montako tiedusteludroonia on jo tehnyt tehtävänsä emmekä ole niitä huomanneet. Katsotaan ja ihmetellään miten tämä etenee…ja katsotaan tekeekö Suomi ja NATO asian eteen mitään jos se oli todellakin venäläinen drooni joka tiedusteli Suomen aluetta…vai sanotaanko edelleen että ”Sota on kaukana Balkanilla saakka” kuten Tuntemattomassa Sotilaassa kapteeni Kaarna sanoi ja sanoipa vielä että: ” Se sitä on nykyään kova kulkemaan. Salamasotaa kun on ”
…jotain tuohon tyyliin. Eikä edelleenkään reagoida. Se rysy on sellainen että se pistää sillä pistimellä ja etsii sitä pehmeää kohtaa, ei se miksikään ole muuttunut.
Me olemme nyt Venäjän maali. Pitää toimia.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Ohessa lähde, olekeepa hyvä:
”BREAKING: A drone found yesterday on the Finnish coast near Porvoo is now believed to be Russian, according to new information obtained by Yle from two official sources.
The drone was discovered by a citizen on Tuesday, September 1, on the shoreline of an island in the Pelling archipelago.
Finnish authorities initially said the drone was believed to be a surveying aircraft and did not pose a danger to people.
Preliminary information indicates it was designed for surveillance, mapping and photography, and the Finnish Border Guard confirmed that it contained no explosives.
The Finnish Ministry of Defence said the incident was being investigated as a possible violation of Finnish territory, with the Border Guard and police working to establish the drone’s origin and how it ended up on the shoreline.”
https://x.com/InsiderGeo/status/2095548873817154040
Ilmoita asiaton viesti
Siinä vielä YLE uutinen, näyttää olevan rysyjen.
”Virkamieslähteet Ylelle: Alustavan tutkinnan mukaan Pellingin drooni on venäläinen
Lennokki oli tarkoitettu kartoitus- tai kuvauskäyttöön”
https://yle.fi/a/74-20244491
Ilmoita asiaton viesti
Mitä NATO:n pitäisi mielestäsi tehdä?
Ilmoita asiaton viesti