Mietteitä kokoomuksen kannatusalhosta – onko vielä toivoa?

Entinen kokoomuksen puheenjohtaja ja tasavallan presidenttinä toiminut Sauli Niinistö henkilöi monille kokoomuslaisuutta parhaimmillaan, jonka vahvuuksia ovat vastuunkanto, harkintakyky ja luottamus.

Yle julkaisi 7.10. ”Jymympaukuksi” kuvaillun puolueiden kannatuskyselyn, jossa perussuomalaiset ohittivat kokoomuksen kannatuksessa. Helsingin Sanomien 21.10. julkaisema kannatuskysely toppuuttelee hieman tätä kehityskulkua, mutta ei sinänsä anna imartelevaa kuvaa kokoomuksen tilanteesta. Puolueen kannatus on tällä hetkellä laskusuunnassa. Jotain pitäisi siis tehdä.

Toimin tällä hetkellä Kokoomusnuorten 1. varapuheenjohtajana ja koen, että puolueen toiminnassa aktiivisesti mukana olevana voisin kirjoittaa pohdintoja puolueen tilasta omasta näkökulmastani. Julkisuudessa on esitetty monenlaisia analyysejä puolueen heikosta tilanteesta sekä toimittajien että joidenkin puolueen jäsenten toimesta. Tiettyjen analyysien ja niiden osien kanssa olen samaa mieltä, ja taas toisissa näistä lähinnä paistaa kirjoittajien henkilökohtaiset patoumat puoluetta kohtaan.

En usko, että puolueen kannatusalhon perimmäisin syy on hallituksessa tai sen politiikkatoimissa. Hallituksen päätöksenteko esimerkiksi sopeutustoimien osalta on ollut etupainotteista, ja puolue onnistui silti kasvattamaan kannatustaan sekä europarlamenttivaaleissa että kuntavaaleissa. Aluevaaleissa puolue kärsi maltillisen tappion, mikä ei välttämättä ole yllättävää, sillä vuoden 2022 aluevaaleissa äänestysaktiivisuus oli historiallisesti matala. Tuolloisissa poliittisissa olosuhteissa myös tyytymättömyys koko aluevaaliuudistukseen kanavoitui ääniksi kokoomukselle.

Suomen historiassa hallitusvastuussa oleminen on melkein lainalaisesti rokottanut hallituspuolueiden kannatusta enemmän kuin mitä se on sitä kasvattanut. Tämä tietysti osaltaan selittää kannatuksen laskua, mutta se ei selitä sitä, miten puolueen kannatus on laskenut prosenttitolkulla vielä vuosi sitten vaaleissa saatuihin tuloksiin nähden. Parempaan pitäisi pystyä.

Puolueiden kannattaminen ja siten tietysti myös niiden äänestäminen on mitä selvimmin mielikuva- ja tunnepohjaista. Iltalehti julkaisi 19.10. haltuunsa saamansa puolueita koskevan mielikuvatutkimuksen. Uskon, että tässä on iso osa ongelman ydintä. Jos käsitys puolueesta on laajalti kielteinen konkreettisista politiikkatoimista riippumatta, puolueen on hankala olla houkutteleva kannatuksen kohde. Sama hallituksen politiikka kelpasi kokoomusäänestäjille vielä vuosien 2024 ja 2025 vaaleissa. Olennaista on siis erottaa se, mikä on konkreettisesti muuttunut tähän nähden.

Vallankäyttö on aina sidoksissa tuloksiin. Hallitus on nimenomaan kokoomuksen johdolla saavuttanut useita puolueen keskeisiä tavoitteita. Mainitakseni muutamia esimerkkejä: on toteutettu maan historian merkittävimmät työmarkkinauudistukset, kevennetty ansiotuloverotusta ja panostettu maamme turvallisuuteen. Velkajarrun muodostaminen on myös pitkälti nimenomaan kokoomuksen aloitteellisuuden ansiota. Kokoomuksen ministerit ovat myös hallinneet ministerien suoriutumista arvioivia kyselyitä koko kauden ajan.

Osaltaan pääministeripuolueena kokoomus kärsii tietysti hallituskauden aikana tapahtuneiden kielteisten asioiden seurauksista niiden syy-seuraussuhteista riippumatta. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi arvaamaton turvallisuuspoliittinen tilanne, maailmankaupan häiriöt konfliktien keskellä sekä heikko työllisyystilanne, joka on edelleen vahvasti suhdanteista riippuvainen vientivetoisessa Suomessa. Ongelmat ovat aitoja, mutta niiden ei pitäisi olla ylitsepääsemättömiä. Suurempi ongelma on se, etteivät äänestäjät usko kokoomuksen kykyyn ratkaista näitä ongelmia.

Mitä kokoomuksen pitäisi sitten tehdä? Hätiköidyt käännökset puolueen kurssissa näyttävät lähinnä epäuskottavilta ja päälle liimatuilta stunteilta. Toisin kuin moni mediassa on maalaillut, esimerkiksi kokoomuksen eduskuntaryhmän julkaisema maahanmuuttopoliittinen ohjelma on ollut valmistelussa jo pitkään ja jatkaa puolueen pidempää linjaa koskien maahanmuuttoa. Ohjelma vastaa laajempaa kehityskulkua, jossa sekä kokoomuksen että muiden eurooppalaisten EPP-perheen puolueiden maahanmuuttopoliittiset linjat ovat kehittyneet samansuuntaisesti. Konkreettisesti eroja vastaavaan vuoden 2020 ohjelmapaperiin ei lopulta ole merkittävästi. Kokoomus on koko hallituskauden ajan ollut päättämässä tiukemmista maahanmuuttolinjauksia, joten linjan jatkamisen ei sinänsä pitäisi olla yllätys.

Kokoomuksen tulisi rohkeasti viestiä siitä, mitä puolue oikeastaan haluaa saavuttaa seuraavalla vaalikaudella. Avaukset, kuten velkajarrun edellyttämien sopeutustoimien toteuttaminen leikkauksilla ja maahanmuutto-ohjelma, ovat hyvä alku. Puolueella pitäisi kuitenkin olla kokonaisvaltainen ja äänestäjille ymmärretävissä oleva visio siitä yhteiskunnasta, jota halutaan rakentaa. Samaan aikaan nykyisen hallituksen toiminnasta vaikeneminen on järjettömintä ja ristiriitaisinta viestintää, johon puolue voisi ryhtyä.

Nimenomaan kokoomus on tietysti päävastuussa tämän hallituksen aikaansaannoksista niin myötä- kuin vastatuulessa. Vastuuta karkuun lähteminen on mitä epäviehättävintä viestintää ja luulen tämän olevan keskeinen tekijä siinä miksei esimerkiksi keskusta ole onnistunut kasvattamaan kannatustaan. Kaikkonen on ihan hyvä tyyppi, josta moni pitää, mutta puolueen karkaaminen hallitusneuvotteluista vuonna 2023 on edelleen monen muistissa, varsinkin Rinteen-Marinin hallituskauden vastatuulien jäljiltä.

Takaisin kuitenkin kokoomukseen. Kunnianhimon puute on oikeastaan riivannut puoluetta jo pidempään kuin nykyisen hallituskauden ajan. Oppositiokaudella 2019–2023 ongelma ei kuitenkaan ollut samalla tavalla ilmeinen, sillä Rinteen–Marinin hallitus kompuroi kömmähdyksestä toiseen. Tällöin vaalivoitto oli käytännössä varma, kunhan kokoomus vain näyttäytyi hallitusta uskottavampana vaihtoehtona. Äänestäjien näkökulmasta kokoomuksella pitäisi olla ylätason pöhinää selkeämpi käsitys siitä, mitä kokoomusta äänestämällä oikeastaan saa. Edellinen oppositiokausi teki tuolloin puolueelle hyvää ja kokoomus onnistui terävöittämään linjaansa, mutta sinisen langan katoaminen vaikuttaa nyt odotettua nopeammalta.

Iltalehden julkaiseman analyysin perusteella äänestäjät pitävätkin kokoomusta yhteiskuntaa uudistavana puolueena. Tämä on hyvä asia. Yhteiskunnan uudistaminen pitäisi konkretisoida kokonaisvaltaiseksi ja ymmärrettäväksi viestiksi, joka herättää luottamusta. Moni ihminen on huolissaan tulevaisuudesta, ja uskon, että vastuunkantajapuolueelle, joka nojaa perinteisiin oikeistolaisiin arvoihin ilman ylimääräistä möyhötystä, on edelleen tilaa ja vahvaa kysyntää. Muutokselle on varmasti sekä käytännön tasolla tarvetta että kysyntää. Kokoomus tuntuu kuitenkin usein pelkäävän sanomasta suoraan mitä olemme tekemässä. Viestiä pitäisi selventää niin, että sen mitä kokoomus ajaa kykenee jokainen vaaleissa ehdolla oleva summaamaan vaalitorilla kysyjälle.

Itse olen kannattanut kokoomusta koko aikuisikäni ja ollut puolueen jäsen vuodesta 2018 lähtien nimenomaan siksi, että kokoomusta on ollut helppo pitää niin sanottuna ”aikuisena huoneessa” muiden puolueiden keskellä. Uskon, että vaikeatkin päätökset ovat äänestäjille hyväksyttäviä, kun ne perustellaan ja viestitään järkevästi. Talousliberaalille porvaripuolueelle, joka yhdistää sekä maltillisia, arvokonservatiiveja että arvoliberaaleja on edelleen tilaa. Kuitenkin muuttuneet poliittiset olosuhteet edellyttävät, että puolue pystyy aidosti muodostamaan johtavan ja näitä eri ajatusmalleja yhdistävän linjan. Talouspolitiikan saralla työtä ainakin vielä riittää reilusti.

Vaaleihin on aikaa puoli vuotta, mikä on melko tiukka aikataulu puolueen kurssin kääntämiselle, mutta tehtävä ei ole ollenkaan mahdoton. Suurempiakin poliittisia yllätyksiä on nähty historiassa. Tilanteessa, jossa pyritään minimoimaan virheet ja keskitytään taktisten pikavoittojen keräämiseen, on haastavaa nähdä metsää puilta. Kunnianhimoa, konkretiaa ja pidemmän aikavälin näkemystä tarvittaisiin. Kokoomus ei tarvitse pikavoittoja tai suunnanmuutosta suunnanmuutoksen vuoksi, vaan rohkeutta näyttää, miksi se ansaitsee suomalaisten luottamuksen myös tulevissa eduskuntavaaleissa.