Vaikuttava hoito syntyy osaamisesta

Suomen kasvu ja menestyminen perustuvat vankkaan osaamiseen. A-studion ajankohtaisohjelmassa 18.8. keskusteltiin Suomen talouskasvun käynnistymisestä ja siitä, mitä yritykset tarvitsevat menestyäkseen kansainvälisesti. Keskustelussa korostui osaaminen ja pääoma. Vain huippuosaamisella, olemalla omilla aloillamme maailman parhaiden joukossa, voimme luoda menestystarinoita.

Sama ajattelu koskee myös suomalaisen terveydenhuollon kehittämistä. Meidän tulee tavoitella tutkittuun tietoon perustuvaa, mahdollisimman vaikuttavaa ja laadukasta hoitoa, ei tyytyä keskinkertaisuuteen. Suomalainen terveydenhuolto on perinteisesti ollut kansainvälisesti arvostettua, ja kansalaiset ovat voineet luottaa saavansa hyvää hoitoa. Myös Suomalainen hoitotyön ja lääketieteen koulutus on kansainvälisesti korkeatasoista ja arvostettua.

THL:n Terve Suomi (2025) tutkimuksen mukaan kansalaisten luottamus terveyspalveluiden toimivuuteen on heikentynyt. Hyvinvointialueilla tehdään mittavaa kehittämistyötä ja samalla ne kamppailevat taloudellisten haasteiden ja alijäämäisten budjettien kanssa.

Juuri tällaisessa tilanteessa tutkimuksen ja osaamisen merkitys korostuu. Hoitotieteelliseen ja lääketieteelliseen tutkimukseen tulee panostaa nykyistä enemmän. Esimerkiksi kliiniset lääketutkimukset tarjoavat potilaille mahdollisuuden saada käyttöönsä uusia hoitomuotoja tilanteissa, joissa nykyiset hoidot eivät enää auta ja samalla ne kehittävät tutkijoiden, lääkäreiden ja muun hoitohenkilöstön osaamista. Lisäksi kliinisissä lääketutkimuksissa tutkimuksen rahoittaja vastaa yleensä tutkimuslääkkeiden ja seurannan kustannuksista, mikä tuottaa merkittäviä, jopa miljoonaluokan säästöjä terveydenhuollolle.

Kuitenkin kliinisten lääketutkimusten määrä Suomessa on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana (STM 2026). Syitä on useita, mutta yhtenä keskeisenä tekijänä pidetään kansainvälisen kilpailukyvyn heikkenemistä. Lääkeyritykset eivät aina näe Suomea houkuttelevana tutkimusympäristönä lupaprosessien hitauden ja byrokratian takia. Lisäksi tutkimuksen toteuttaminen edellyttää korkeatasoista osaamista.

Myös hoitotieteellisellä tutkimuksella on keskeinen rooli hoidon vaikuttavuuden, laadun ja kustannustehokkuuden parantamisessa. Tutkimuksen avulla tunnistetaan toimintatapoja, jotka tuottavat potilaille parhaat mahdolliset hoitotulokset, edistävät potilasturvallisuutta ja vähentävät tarpeettomia tai tehottomia käytäntöjä.

Kaikessa tulee huomioida jo toimivat ja vaikuttavat hoitokäytännöt ja kehittämistä on tehtävä yhteistyössä hyvinvointialueiden  kanssa, jotta laadukas ja vaikuttava hoito toteutuu yhdenvertaisesti kaikkialla Suomessa. Panostukset tutkimukseen, osaamiseen ja laadukkaaseen hoitoon eivät lisää kustannuksia, vaan luovat edellytykset todellisille säästöille ja paremmalle terveydelle.

Lopuksi kaiken kehittämisen ytimessä ovat terveydenhuollon ammattilaiset. Ilman osaavaa ja hyvinvoivaa henkilöstöä ei synny laadukasta, vaikuttavaa eikä kustannustehokasta hoitoa.

Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.

Ilmoita asiaton sisältö

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu