Puheenvuoro-blogit
Ovatko koirat ja kissat merkittävimmät mielenterveydestä huolehtijat?
Suomessa on meneillään sitten lamavuosien vakavin itsemurhien aalto.
Epätoivoiset kansalaisemme päätyvät lopettamaan maallisen taistelunsa, näköalattomuuteen.
Suomen nykyhallitus näyttää kyvyttömyytensä puuttua erityisesti nuorten miesten selviytymisongelmiin.
Meillä korostuu pärjäämisen eetos, jonka taustalta on nähtävissä selviytymisen ehdottomuus.
* * *
Koirat ja kissat ovat kesyjä villieläimiä, joiden geeniperimässä toimii lojaalisuus läheisiään kohtaan.
Mielenterveys on yhtä tärkeä, kuin fyysinen. Toisaalta molemmat käyvät käsi kädessä
Eläimet vaistoavat läheistensä huolet.
Niiden osallisuus ihmisten tunne-elämään korkea.
* *
”Yksi sussarini nuolaisu pelasti – kannatti vielä herätä uuteen aamuun”!
”Kissani raapi peittoani, heräsin – lupasin, me jatketaan”!
*
Suomessa on totuttu, että koirat ja kissat ovat tiukan kontrollin alaisia.
Koiraveroa on kannettu. Koirien kiinnipitoajat toimivat edelleen maakunnissa.
Koiriin ja kissoihin liittyy edelleen vihamielistä suhtautumista.
Kaikista ikävistä lieveilmiöistä huolimatta, koirat ja kissat ovat parhaimmat ihmisten ymmärtäjät.
Mielenterveyden tukijoina heitä voisi palkita Nobelilla.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Blogistilla lienee fyysinen terveys kunnossa…
Ilmoita asiaton viesti
Hevonen voisi olla jopa parempikin vaikka toki koira/kissa ovat hyviä. Ne ovat kuitenkin petoeläimiä ja saalistavat.
Hevonen on itse saaliseläin
Ilmoita asiaton viesti
Hevonen kerros- rivi- tai luhtitaloissa harvemmin nähty.
Ihminen on saalistaja.
Jopa pahimman luokan sellainen.
Ilmoita asiaton viesti