Seitsemänkymppisenä yövuorossa?

Sairaanhoitajana tiedän omasta kokemuksestani, mitä vuorotyö ihmiselle tekee. Olen tehnyt satoja yövuoroja, siirtynyt iltavuorosta aikaisiin aamuihin ja työurani alkuvaiheessa tehnyt myös pätkäaamuja ja yövuoroja, jotka koettelivat unirytmiä ja palautumista. Vuoro- ja etenkin yötyön terveyshaitoista on vahva tutkimusnäyttö. Nytkin viikonloppuna oli yövuoroja, joiden jälkeen olen nuutunut, vetämätön ja varmaankin hieman ärtynytkin. Sellaista elämä on. Mutta entä, jos tätä reipasta rallia jatkuisi vielä 70-vuotiaaksi asti?

Minua todellakin huolestuttaa todellakin ajatus eläkeiän nostamisesta aina 70 vuoteen asti. Talouden realiteetteja ei voi sivuuttaa, ja työurien pidentämiselle on varmasti perusteita. Ratkaisuja ei kuitenkaan pidä rakentaa niiden ihmisten kustannuksella, joiden työ on jo lähtökohtaisesti raskasta ja kuormittavaa. Kaikki työurat eivät ole samanlaisia, eikä eläkejärjestelmän tule kohdella niitä sellaisina.

On aivan eri asia jatkaa työuraa hyväkuntoisena asiantuntijatehtävissä kuin tehdä fyysisesti ja psyykkisesti kuormittavaa vuorotyötä vielä lähes seitsemänkymppisenä. Eikä kyse ole pelkästään hoitajista. Monilla aloilla työ kuluttaa ihmistä tavalla, jota ei voi kuitata pelkällä puheella työurien pidentämisestä.

Valtiovarainministeriön rooli suomalaisessa päätöksenteossa on kasvanut poikkeuksellisen suureksi. Hyvinvointialueilla tämän näkee konkreettisesti. Ministeriö ohjaa alueiden taloutta tiukkojen sopeuttamisvaatimusten kautta, ja sen vaikutusvalta ulottuu myös välttämättömiin investointeihin. Pahimmillaan talouden tasapainottamiseen liittyvät vaatimukset voivat vaikeuttaa esimerkiksi sairaalahankkeita tai ambulanssikaluston uusimista. Kun sama ministeriö nostaa keskusteluun myös eläkeiän korottamisen, on syytä kysyä, kuinka paljon suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuutta halutaan tarkastella pelkästään julkisen talouden lukujen kautta.

Allekirjoittaneen kaltaiset keski-ikäiset, nuoremmista sukupolvista puhumattakaan, ovat jo pitkään vitsailleet sillä, ettei eläkkeelle koskaan päästä. Nyt on koittamassa se aika, että vitsistä tulee totta, jos valtiovarainministeriön kovimmat ajatukset toteutuvat. Eläkeikä muuten nousee jo joka tapauksessa nykyisen järjestelmän puitteissa elinajanodotteen mukana, joten kyse ei ole mistään täysin paikallaan pysyvästä järjestelmästä.

Keskustelussa työurien pidentämisestä on myös ilmeinen ristiriita. Samaan aikaan kun vaaditaan ihmisiä tekemään töitä yhä pidempään, löytyy erityisesti sosiaali- ja terveysalalta ammattilaisia, jotka eivät edes saa koulutustaan vastaavaa työtä. Vielä muutama vuosi sitten puhuttiin hoitajapulasta, mutta nyt yhä useampi sairaanhoitaja etsii työtä tai tekee pätkittäisiä työsuhteita epävarmassa tilanteessa.

Siksi puheet työurien pidentämisestä tuntuvat monen korvaan absurdeilta. On vaikea puhua työuran jatkamisesta 70-vuotiaaksi asti, jos työuran keskivaiheillakin joutuu taistelemaan siitä, että työpaikka ylipäätään löytyy. Ensin pitäisi huolehtia siitä, että ihmisille on tarjolla työtä, jonka parissa työuraa voidaan pidentää. Ja sen jälkeen siitä, että työolot, työterveys ja mahdollisuudet palautumiseen ovat sellaisella tasolla, että työssä myös jaksetaan.

Pääministeri Petteri Orpo on tyrmännyt ajatuksen 70 vuoden eläkeiästä, viimeksi tänään 10.10.2026 Ylellä. Hyvä niin. Orpon hallitus on kuitenkin kuluvalla vaalikaudella toteuttanut monia valtiovarainministeriön ajamia talouspoliittisia linjauksia varsin kuuliaisesti. Siksi on ihan perusteltua pohtia, miten päin Orpo pitää takkiaan huhtikuun 2027 eduskuntavaalien jälkeen, jos hallitusvaltaan vielä pääsee.

Toivottavasti tätä pohtivat myös suomalaiset äänestäjät. Vaikkapa allekirjoittaneen kaltaiset hoitoalan ammattilaiset, jotka valvovat öitään töissä ja yrittävät siinä sivussa pitää huolta omasta terveydestään ja jaksamisestaan.

Yövuorossa seitsemänkymppisenä? Ei kuulosta kovin houkuttelevalta tulevaisuudelta.