Puheenvuoro-blogit
Nollatoleranssi antisemitsimille – täysi tuki juutalaisille
Helsingin Sanomat uutisoi eilen siitä, kuinka juutalaislapset joutuvat Suomessa kokemaan pilkkaamista, kiusaamista ja jopa väkivaltaa vain siksi, että ovat juutalaisia. Uutinen on järkyttävä, mutta valitettavasti ei yllättävä. Se on osa pidempää jatkumoa sille vihalle, jota juutalaisia kohtaan on eri puolilla maailmaa nähty.
Maailmanpoliittinen tilanne ja Lähi-idän pitkittyneet kriisit heijastuvat yhä voimakkaammin myös Suomeen. Antisemitismi eli juutalaisvastaisuus on lisääntynyt merkittävästi sosiaalisessa mediassa ja eri puolilla maailmaa erityisesti Israelissa 7.10.2023 tapahtuneen Hamasin terrori-iskun jälkeen.
Euroopassa juutalaisvihaa lietsotaan useista eri ääriliikkeistä käsin. Sitä esiintyy radikaalissa islamissa, radikaalissa vasemmistossa ja radikaalissa oikeistossa. Näitä toisistaan muuten hyvin erilaisia liikkeitä yhdistää tässä asiassa yksi asia: taipumus nähdä juutalaiset kollektiivisesti vastuullisina Israelin toimista ja käyttää Israelin politiikkaa tekosyynä juutalaisvihalle.
Euroopassa ja myös Suomessa olemme nähneet huolestuttavan kehityksen: antisemitismi on muuttunut jälleen avoimemmaksi. Juutalaisiin kohdistuvaa häirintää, uhkailua ja väkivaltaa esiintyy tavalla, jota ei pidä koskaan pitää normaalina. Juutalaisyhteisön jäsenet ja heidän lapsensa joutuvat kokemaan turvattomuutta omassa arjessaan – Helsingin kaduilla ja oppilaitoksissa.
Suomessa on oltava nollatoleranssi rasismille, vandalismille, uhkailulle ja juutalaisvihalle. Ne on tuomittava yksiselitteisesti riippumatta siitä, kuka niitä harjoittaa tai millä poliittisella, uskonnollisella tai ideologisella perusteella niitä yritetään oikeuttaa. Synagogien, juutalaisten koulujen ja kaikkien kansalaisten turvallisuus on pystyttävä takaamaan.
Ja kysyn yksinkertaisen kysymyksen:
Mitä tekemistä juutalaisilla lapsilla on Lähi-idän konfliktin kanssa?
Ei mitään.
On epärehellistä ja moraalisesti kestämätöntä vetää näiden asioiden välille yhtälö ja käyttää Lähi-idän tapahtumia perusteluna juutalaisiin kohdistuvalle vihalle. Israelin hallituksen ja sen politiikan arvostelu on yksi asia. Juutalaisten syyllistäminen tai heidän uhkailunsa on aivan toinen.
Lähi-idän konflikteja, vihaa ja alueen jännitteitä ei saa tuoda Suomen kaduille tai kouluihin. Meidän on puolustettava oikeusvaltiota, demokratiaa ja yhteiskuntarauhaa sekä puututtava määrätietoisesti kaikkeen radikalismiin, joka uhkaa niitä – riippumatta siitä, missä yhteisössä tai poliittisessa liikkeessä niitä esiintyy.
Lähi-idän asiantuntijana tiedän, kuinka syvällä alueen poliittiset, uskonnolliset ja historialliset jännitteet voivat olla. Juuri siksi Suomeen muuttavan on sitouduttava suomalaisen yhteiskunnan lakeihin ja yhteisiin pelisääntöihin. Suomessa jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiinsä ja vakaumukseensa, mutta kenelläkään ei ole oikeutta uhkailla tai vainota toisia heidän taustansa tai uskontonsa vuoksi. Suomi ei ole taistelutanner ulkovaltojen kiistoille.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Ikävää että juutalaiset kohtaavat vihaa Israelin toimien takia.Se että Israel tappaa siviilejä on tuomittavaa mutta esim Suomen hallitus toimintaa ei tuomitse koska asekaupat.
Itse en vihaa juuutalaisia,en kristittyjä enkä edes islaminiin uskovia.
Ilmoita asiaton viesti
Tuon paremmin ei voisi sanoa! Kiitos.
Tuossa vielä tuo HS 79. luetuin juttu:https://www.hs.fi/kirjeenvaihtajat/art-2000012129385.html
Ilmoita asiaton viesti
Israel on myös vastuussa juutalaisvastaisuuden noususta. Palestiinalaisten murhaamisen arvosteleminen kuitataan sillä, että se on antisemitismiä. Toisin sanoen Israelin vallanpitäjät samaistavat itsensä eli sionismin ja juutalaiset. Minä vastustan sionismia, en juutalaisia. Myös USA:n presidentit tapaavat sanoa olevansa sionisteja.
Ilmoita asiaton viesti
Jokainen lukutaitoinen ja kohtalaisella järjellä varustettu ihminen ymmärtää että Israelin hallitus Netanjahun johdolla on syyllistynyt todennäköisesti sotarikoksiin.
Merkillistä on kuitenkin suomalaisten yltiöpäinen ”ihailu” putinia kohtaan joka syyllistyi sotarikoksiin Tšetšenian sodassa jo vuosituhannen vaihteessa. Vai olemmeko tyhmiä ja hidasälyisiä?
Ilmoita asiaton viesti
En tiedä Veijo Oravasta mutta arvelen useimpien tukeneen Tshetsenian itsenäisyystaistelua ja sen johtajaa Zhohar Dudajevia. Dudajev sai valitettavasti surmansa sodan aikana.
En ole kuullut kenenkään kiittelevän Putinia siitä että pisti Tshetsenian aivan tuhannen päreiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Juutalaisviha on erilaista kuin muu vihaaminen. Juutalaisuuteen liitetään kaikki se, mitä ihminen itse vihaa. Jos vihaa rikkaita, juutalaiset ovat rikkaita. Jos vihaa köyhiä, juutalaiset ovat köyhiä. Jos vihaa kauppiaita, juutalaiset ovat kauppiaita.
Ihmisiä voidaan vihata ja syrjiä ihonvärin, kielen tai uskonnon perusteella. Juutalaisia vihataan ja syrjitään vain juutalaisuuden vuoksi.
Syrjinnällä on vuosisataiset juuret. Esim. Ruotsin kuningas Kustaa III laati 1782 juutalaisteglementin, joka salli juutalaisten asettua Ruotsi-Suomessa asumaan vapaasti vain muutamiin kaupunkeihin. Sitä ennen se oli kiellettyä.
Ilmoita asiaton viesti
Myös Suomessa on ollut vastaavia määräyksiä, katso Laki Mooseksenuskoisista.
Juutalaisten on ollut sallittua asettua asumaan vain Helsinkiin, Turkuun ja pariin muuhun kaupaunkiin, olisivatko olleet Tampere ja Viipuri, ei voi muistaa.
Se että juutalaisia ja tataareja on ylimalkaan on voinut jäädä asumaan Suomeen, johtuu siitä että palvelusajan päätyttyä tsaarin armeijan huoltohenkilökunnan ja muunkin henkilökunnan on ollut sallittua jäädä asumaan viimeiseksi jääneelle palveluspaikkakunnalleen.
Ilmoita asiaton viesti
Taitaa olla antisemitismillä pitkälti uskonnollinen tausta. Lutherhan vihasi juutalaisia, kun nämä eivät älynneet kääntyä hänen perustamaansa uskontoon, mitä hän oli toivonut. Tästä seuraa se kummallinen ristiriita, että hän hyväksyi VT:n tarinat ja juutalaiset profeetat, mutta ei aikansa juutalaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Antisemitismillä on pidempi tausta. Luther ei sitä keksinyt.
Antisemitismi lienee riehaantunut lähinnä tsaarin Venäjällä, jossa pogromeita, vainoja, tapahtui paljon ja usein.
Vauhtia antisemitismi sai Siiionin viisaiden pöytäkirjoista jotka on jäljitettu Ohranan, tsaarin salaisen poliisin laatimaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tässäkin yhteydessä minua kiinnostaa, tarkoitetaanko juutalaisuudella etnisyyttä vai uskontoa, vai sekä – että. Onko Suomessa nykyisin lapsia, joiden vanhemmat olisivat omaksuneet perheen uskonnoksi juutalaisuuden, vaikka he eivät kuuluisi etnisesti määriteltyyn juutalaiseen kansanryhmään?
Ilmoita asiaton viesti
Seemiläisille tietenkin täysi tuki, olivatpa palestiinalaisia tai juutalaisia. Antisemitismi pois tykkänään.
Uskonnolliset dorkat ovat sitten hiukan toinen asia. Tällä hetkellä uskonnollisia dorkia on lähinnä ääriortodoksijuutalaisissa jotka tuhoavat palestiinalaisten koteja ja häiriköivät palestiinalaisia sen kun kerkiävät.
Aika problemaattinen näyttää olevan tuo sionismi. Ei näytä antavan ihmisarvoa suuremmin muiden uskontokuntien edustajille. Palestiinalaisissa on kristittyjä myös.
Uskovaiset, suomalaiset evankelikaalit kai hyväksynevät myös tulevat hirttopeijaiset. Israelin vankiloissa onkin aikamoinen joukko hirtettäviä. Aloittanevatko lapsista?
Jotka ovat heitelleet kivillä miehittäjän miehistönkuljetusautoja.
Ilmoita asiaton viesti
Antisemitismin skaala on todella laaja. Kun kansanedustaja Pertti Salolainen muistutti, että Yhdysvaltain juutalaisilla on ”rahat ja media”, hän törmäsi suurieleiseen pöyristymiseen, ja tietysti syytöksiin antisemitismistä. Asialla oli vieläpä arvovaltainen Simon Wiesenthal -keskus, jonka kannanottojen luulisi tulevan aikuisilta ihmisiltä.
Ovatko Salolaisen näkemys ja suomenjuutalaisten lasten kohtaama kiusaaminen tosiaankin yhtä paheksuttavia asioita?
Ilmoita asiaton viesti
Suomi ei ole taistelutanner ulkovaltojen kiistoille.
——————————————-
Koska maailma on niin globalisoitunut niin tätä ei pysty välttämään. Helsingin juutalaiskoulun oppilaat joutuvat sietämään osittain samankaltaisia turvatoimia, kuin palestiinalaiset Israelin miehittämällä Länsirannalla. Palestiinalaiset kärsivät tosin huomattavasti enemmän eikä juutalaisia sentään tapeta täällä.
Koska Israelin ja Palestiinan välinen konflikti on luonteeltaan rasistinen, niin se näkyy rasismina myös täällä. Syyllisiä tähän ovat kaikki ne, jotka ylläpitävät rasismia, etkä sinäkään asiaan syytön ole.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/seso/nyt-ei-ole-oikea-aika-tunnustaa-palestiinaa/
Ilmoita asiaton viesti