Marsista, Venuksesta ja pesemättömistä käsistä

Helsingin Sanomat palasi syyskuun alussa John Grayn 1990-luvun menestyskirjaan Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta. Paripsykoterapeutti Eira Eklund-Mikolan arvio teoksesta oli lyhyt ja tyhjentävä: tällaista kirjaa ei voisi enää kirjoittaa, sillä sen väitteet eivät kestä päivänvaloa. Olen tästä täysin samaa mieltä, mutta se ei ole asian kiinnostavin puoli. Kiinnostavaa on se, miksi kirja myi yli viisitoista miljoonaa kappaletta ja miksi se myy yhä.

Kirja tarjosi ihmisille selityksen, ja onnistunut selitys tekee aina kaksi asiaa. Se järjestää sekavan kokemuksen ymmärrettävään muotoon ja siirtää syyn pois ihmisen omasta luonteesta.

Yksinkertianen (tai monumutkainenkin) selitys voi olla myös vaallista.  Varmuuden tunne syntyy samalla tavalla riippumatta siitä, onko selitys tosi vai tarua.

Peruskysymys lienee, miten suhtaudumme tietoon. Uskon auktoriteetteihin, mutta en usko, että auktoriteetin arvo olisi koskaan ollut siinä, ettei itse tarvitsisi ajatella. Sokrates ei myynyt valmiita vastauksia, vaan otti niitä ihmisiltä pois, ja juuri siitä hänet tuomittiin. Aristoteles perusti empiirisen biologian ja kirjoitti Eläinoppiin, että miehillä on enemmän hampaita kuin naisilla. Hän ei vaivautunut laskemaan niitä. Pahempaa on kuitenkin se, ettei kukaan laskenut hampaita hänen jälkeensäkään ennen kuin Andreas Vesalius 1500-luvulla vihdoin avasi suun ja katsoi. Virhe ei ollut Aristoteleen kömpelyys. Virhe oli lääkäreiden kuuliaisuus.

Lääketieteen historia tarjoaa kaksi varoittavaa tarinaa. Ensimmäinen koskee eetteriä. William Morton osoitti lokakuussa 1846 Bostonissa, että ihmisen voi nukuttaa leikkausta varten. Uutinen kiersi maailman viikoissa, mutta vastustus oli sitkeää. Pennsylvania Hospital kielsi anestesian omilta kirurgeiltaan vuoteen 1853 asti. Halusivatko kirurgit potilaan kärsivän? Eivät. Kivussa nähtiin elinvoiman merkki, ja tajuttomuus vaikutti askeleelta kohti kuolemaa. Lisäksi kyse oli ammatti-identiteetistä. Kirurgin mestaruutta oli aiemmin mitattu sekunneissa, ja nukutettu potilas teki tuosta hyveestä yhdessä yössä arvottoman. Osa vastustajista muutti mielensä nopeasti nähtyään eetterin toiminnassa, ja juuri siinä auktoriteetin arvo mitataan.

Toinen tarina koskee Ignaz Semmelweisiä. Wienissä 1840-luvulla synnyttäneiden naisten kuolleisuus lääkäriklinikalla oli moninkertainen kätilöklinikkaan verrattuna. Selitystä haettiin ilmasta, maaperästä ja synnyttäjien säikähdyksestä. Selitys oli kuitenkin koko ajan kämmenen päässä, lääkärien omissa käsissä, jotka tulivat ruumiinavaussalista suoraan synnytyssaliin. Klooripesu vei kuolleisuuden murto-osaan. Ammattikunta hylkäsi löydöksen, eikä syynä ollut aineiston heikkous. Johtopäätöksen hyväksyminen olisi tarkoittanut sen myöntämistä, että he olivat itse tappaneet potilaitaan.

Palataan Grayhin ja planeettoihin. Nykytutkimuksen kanta sukupuolten välisiin eroihin on selvä ja ikävä. Valtaosa psykologisista eroista on pieniä.  Silti Grayn kirja auttoi monia pareja, ja sen taustalla oleva mekanismi on opettavainen. Kirja antoi riidalle yhteisen sanaston. Pari, joka pystyy puhumaan riidastaan, on paremmassa kunnossa kuin pari joka vaikenee, riippumatta siitä onko käytetty sanasto tieteellisesti totta. Vaikutus oli siis aito, vaikka selitys oli väärä. Lääkärikunta tuntee ilmiön plasebona. Plasebo toimii, mutta sen varaan ei voi rakentaa kestävää teoriaa eikä järjestelmää.

Nykyaika ei tuota enemmän hölynpölyä kuin antiikki. Se vain tuottaa sitä nopeammin ja halvemmin. Ennen pätevyyden osoitti instituutio, nyt sen tekee tavoittavuus sosiaalisessa mediassa. Suoja tätä vastaan  on vanha ja tylsä. On jaksettava kysyä, mistä tiedät.

Sama dynamiikka pätee päätöksentekoon, myös omalla toimialallani. Suomalaisessa sote-keskustelussa selitystä alan haasteisiin haetaan mielellään kaukaa, valtion rahoitusmallista, ministeriön linjauksista tai hyvinvointialueiden lukumäärästä. Ne ovat psykologisesti mukavia selityksiä, koska ne eivät velvoita ketään kokoushuoneessa istuvaa muuttamaan omaa toimintaansa. Läheinen selitys löytyy alueiden omista rakenteista, johtamisesta ja tehdyistä päätöksistä. Se on epämiellyttävä juuri siksi, että se on meidän itsemme korjattavissa.

Kysymys ei lopulta ole siitä, miltä planeetalta toinen osapuoli on. Kysymys on siitä, uskaltaako katsoa omia käsiään.