EU:n ja Kiinan ero on erityisen kiinnostava, koska EU osasi kyllä valmistaa tavaroita, mutta Kiina rakensi paljon aggressiivisemmin kapasiteettia, toimitusketjuja ja tuotannon skaalaetuja.

1. Kiina avasi taloutensa juuri silloin, kun globalisaatio kiihtyi

Vuoden 1978 jälkeen Kiina alkoi houkutella ulkomaisia yrityksiä tuotantoon. Aluksi erityistalousalueet kuten Shenzhen tarjosivat yrityksille infrastruktuuria, vientikanavia ja suhteellisen vapaan toimintaympäristön.

Ulkomainen pääoma toi samalla:

• koneet ja tuotantoteknologian

• johtamisosaamisen

• laadunvalvonnan

• yhteydet länsimaisiin asiakkaisiin

• tietoa siitä, mitä maailmalla haluttiin ostaa.

Kiina ei siis yrittänyt keksiä kaikkea itse. Se käytti ulkomaisia yrityksiä eräänlaisena massiivisena oppikouluna.

2. Kiinan valtava työvoima oli aluksi valtava kustannusetu

1990–2000-luvuilla satojen miljoonien ihmisten siirtyminen maataloudesta tehdastyöhön oli historiallinen tuotantovoiman lisäys.

Mutta tässä on tärkeä ero:

Kiina ei ole enää maailman tehdas siksi, että kiinalainen työntekijä olisi maailman halvin.

Palkat ovat nousseet valtavasti.

Kiinalaisen tuotannon etu on nykyään ennen kaikkea:

tehdas + alihankkijat + materiaalit + komponentit + logistiikka + koneet + osaaminen + rahoitus = kaikki lähellä toisiaan.

Tämä on paljon vaikeampi kopioida kuin pelkkä halpa työvoima.

3. Kiina rakensi kokonaisia teollisuuskaupunkeja

Tämä on ehkä tärkein mutta aliarvioitu asia.

Esimerkiksi Kiinassa ei välttämättä perusteta vain yhtä akkutehdasta. Sen ympärille voi syntyä:

kaivos → kemikaalit → materiaalit → komponentit → kennot → akut → sähköautot → elektroniikka → pakkaus → satama

ja kaikki suhteellisen pienelle maantieteelliselle alueelle.

Maailmanpankki on korostanut juuri Kiinan teollisuusklustereita ja ”plug-and-play”-teollisuusalueita: yrityksille tarjottiin valmiiksi tontit, energia, tiet, vesi, infrastruktuuri ja palvelut. Tämä pienensi uuden tehtaan perustamisen kustannuksia ja riskiä.

Tämä synnyttää itseään vahvistavan kierteen:

paljon tehtaita → paljon alihankkijoita → halvemmat komponentit → lisää tehtaita → suurempi osaamispooli → vielä halvempi tuotanto.

4. Kiinan valtio oli valmis rakentamaan kapasiteettia ennen kuin sille oli välttämättä täydellistä kysyntää

Tässä on suuri ero EU:hun.

Kiina on käyttänyt:

• halpaa lainarahoitusta

• valtionpankkeja

• veroetuja

• maa-alueita

• infrastruktuuri-investointeja

• tukia

• julkisia hankintoja

• teollisuuspolitiikkaa

strategisesti tiettyjen toimialojen kasvattamiseen.

EU:n komission omassa analyysissä todetaan, että Kiina on yhdistänyt suuren suojatun kotimarkkinan, tukia ja vientimarkkinoiden avoimuutta tavalla, joka on auttanut yrityksiä saavuttamaan nopeasti valtavan mittakaavan.

Tämä on ollut sekä Kiinan vahvuus että ongelma.

Kun esimerkiksi aurinkopaneeleita, akkuja tai terästä tuotetaan valtavasti, yksikkökustannus romahtaa. Samalla kilpailijat muualla maailmassa voivat joutua toteamaan:

”Me emme voi rakentaa tehdasta, koska kiinalainen tuote maksaa vähemmän kuin meidän tuotantokustannuksemme.”

5. Kiina hyväksyi pitkään hyvin pienet marginaalit

Tämä on tärkeä ero länsimaiseen yritysajatteluun.

Kiinassa yritys saattoi ajatella:

”Tehdään ensin 1 miljoona kappaletta. Voitto tulee myöhemmin.”

Länsimainen yritys saattoi ajatella:

”Investoinnin pitää tuottaa hyväksyttävä pääoman tuotto heti.”

Kun miljoonat yritykset tekevät ensimmäistä, syntyy oppimiskäyrä.

Tuotetta valmistetaan → virheitä löytyy → prosessi paranee → koneita kehitetään → työntekijät oppivat → alihankkijat oppivat → hinta laskee.

Siksi Kiinan tuotantokyky on nykyään paljon muutakin kuin halpaa työvoimaa.

EU-komission mukaan esimerkiksi Kiinassa tuotetun aurinkopaneelin valmistuskustannukset ovat arviolta 35–65 % EU:ta ja Yhdysvaltoja alemmat.

6. Kiinan valtavat kotimarkkinat olivat harjoittelukenttä

Tämä on erittäin tärkeä ero EU:hun nähden.

Kiinalla on 1,4 miljardin ihmisen yhtenäinen kotimarkkina.

Yritys voi ensin myydä valtavan määrän tuotteita Kiinassa ja vasta sen jälkeen lähteä maailmalle.

Esimerkiksi sähköautossa:

kiinalainen yritys → 1 miljoona autoa Kiinassa → tuotantoprosessi hioutuu → kustannukset laskevat → vienti Eurooppaan

EU:ssa taas markkina on hajautuneempi:

Saksa + Ranska + Italia + Puola + Espanja + …

Vaikka EU on yhteismarkkina, sääntely, verotus, kielet, yritysrakenteet ja kuluttajamarkkinat eivät ole yhtä homogeenisiä kuin Kiinan sisämarkkina.

7. Kiina investoi infrastruktuuriin aivan valtavassa mittakaavassa

Teollisuus tarvitsee ennen kaikkea:

sähköä + teitä + rautateitä + satamia + varastoja + tehtaita + asuntoja + logistiikkaa.

Kiina rakensi näitä aggressiivisesti.

Tämä on erittäin tärkeää, koska tehtaan kilpailukyky ei määräydy pelkästään tehtaan portilla.

Jos komponentti maksaa 10 €, mutta sen kuljettaminen tehtaalle maksaa 3 €, toimitusketju on huono.

Kiinassa tuotantokeskittymät ja infrastruktuuri ovat usein rakennettu juuri toistensa ympärille. Maailmanpankin tutkimuksissa teollisuusalueiden infrastruktuuri ja keskittyminen ovat nousseet keskeisiksi Kiinan teollistumisen tekijöiksi.

8. Ja sitten tuli WTO

Vuonna 2001 Kiina liittyi WTO:hon.

Tämä oli valtava käännekohta.

Kiinasta tuli entistä helpommin osa globaalia tuotantoketjua.

Länsimaiset yritykset saattoivat ajatella:

”Miksi valmistaisin tämän Saksassa hintaan 10 €, kun voin valmistaa sen Kiinassa hintaan 4 €?”

Syntyi valtava ulkoistamisen aalto.

Apple, Nike, elektroniikkavalmistajat, autoteollisuus, kodinkoneet, koneenrakennus jne. toivat tuotantoa Kiinaan.

Ja tässä syntyi ehkä Kiinan suurin kilpailuetu:

kaikki alkoivat olla siellä.

9. Kiina siirtyi ”halvasta tavarasta” teknologiaan

Tässä tapahtui toinen vallankumous.

Aluksi:

lelut → vaatteet → kengät → halpa elektroniikka

Sitten:

koneet → komponentit → puhelimet → aurinkopaneelit → akut → sähköautot → robotit → dronet → puolijohteet

Eli Kiina alkoi liikkua ylöspäin arvoketjussa.

EU-komission tuoreessa analyysissä Kiinan osuus maailman teollisesta arvonlisäyksestä on noussut noin 7 prosentista 2000-luvun alussa noin 29 prosenttiin, samalla kun euroalueen osuus on laskenut noin 20 prosentista noin 14 prosenttiin.

Ja tämä ei enää koske vain ”halpatuotantoa”: komission mukaan Kiina on nykyään esimerkiksi edelläkävijä useissa kehittyneen valmistuksen teknologioissa.

Entä EU? Miksi se ei tehnyt samaa?

Tässä tulee kiinnostava osa.

EU ei oikeastaan ”epäonnistunut” teollisuudessa. Se teki erilaisia valintoja.

Eurooppa on edelleen erittäin vahva esimerkiksi:

• lääkkeissä

• kemianteollisuudessa

• teollisuuskoneissa

• autojen premium-segmentissä

• ilmailussa

• optiikassa

• erikoismateriaaleissa

• teollisuusautomaatiossa

• luksustuotteissa.

Mutta Eurooppa menetti paljon massatuotannon kilpailukykyä.

Keskeinen ero:

Energia on erityisen merkittävä asia. EU-komission mukaan EU:n teollisuuden sähkön hinta oli vuonna 2024 keskimäärin noin kaksi kertaa Yhdysvaltoja tai Kiinaa korkeampi, ja kaasun hintaero on ollut vielä suurempi.

Mutta tässä on yksi tärkeä paradoksi

Kiina ei olisi pystynyt nousemaan nykyiseen asemaansa ilman Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.

Länsi käytännössä sanoi:

”Me suunnittelemme, brändäämme ja rahoitamme. Kiina valmistaa.”

Kiina vastasi:

”Hyvä. Opimme samalla, miten valmistetaan.”

Ja 20–30 vuotta myöhemmin tilanne muuttui:

Kiina ei enää halunnut olla vain lännen tehdas. Se halusi omistaa tehtaan, teknologian, toimitusketjun ja lopulta myös brändin.

Tämän näkee erittäin hyvin sähköautoissa, akuissa, aurinkopaneeleissa ja elektroniikassa.

Esimerkiksi vuonna 2024 Kiinalla oli EU-komission mukaan noin 85 % maailman akkukennotuotantokapasiteetista, EU:lla noin 7 %.

Yksi lause tiivistää koko asian

Kiina voitti massatuotannon kilpailun rakentamalla samanaikaisesti työvoiman, tehtaat, alihankintaverkostot, infrastruktuurin, kotimarkkinan, rahoituksen ja vientikoneiston – ja antamalla niiden kasvaa toistensa ympärille vuosikymmenien ajan.

EU taas optimoi enemmän tuotteen, yrityksen, tehokkuuden, sääntelyn ja pääoman tuoton tasolla.

Siksi Kiinan etu ei nykyään ole ensisijaisesti:

”kiinalainen työntekijä on halpa.”

Vaan:

”jos haluan valmistaa miljoona kappaletta jotain, koko maailma sen ympärillä on jo olemassa Kiinassa.”

Ja juuri tämä tekee Kiinan aseman muuttamisesta niin vaikeaa.