Ukraina ei ole vain droonikoulu

Ukrainan jo vuosia jatkunut sota on opettanut meille droonien todellisen merkityksen ja mahdollisuudet nykyaikaisessa sodankäynnissä. Sen saama huomio on ollut ymmärrettävää. Yhteiskunnallisessa keskustelussa olisi kuitenkin aika syventyä myös muihin oppitunteihin. Ukraina ei ole vain ”droonikoulu”, vaan kokonainen yliopisto täynnä kriittisiä oppeja, jotka ovat jääneet droonikeskustelun katveeseen.

Yksi tällainen oppitunti liittyy kansalaisten arjen kriisinkestävyyteen. Ukrainan vahva datsakulttuuri on osoittautunut kriittiseksi voimavaraksi kriisin keskellä: mökit, palstat ja puutarhat tarjoavat mahdollisuuden kasvattaa ja säilöä ruokaa omaan käyttöön. Kyse on satoja vuosia vanhasta, kriiseissä testatusta arjen turvaverkosta, joka ei katso yhteiskuntaluokkaa. Suomessa nämä taidot eivät ole yhtä vahvasti osa arkea. Olemme pitkälle kehittynyt einestalous, joka luottaa siihen, että kaupan hyllystä löytyy aina valmis ratkaisu kiireiseen arkeen. Samalla Suomi on logistisesti kuin saari ja erityisen riippuvainen toimivista toimitusketjuista. Juuri siksi Ukrainan datsakulttuuri tarjoaa myös meille tärkeän oppitunnin kriisinkestävyydestä.

Droonit ovat helppo tarina, koska ne istuvat perinteiseen turvallisuuskulttuuriimme ja vahvistavat käsitystä siitä, että turvallisuus syntyy ennen kaikkea järjestelmistä, teknologiasta ja viranomaistoiminnasta. Tämä teknologiapuhe ei haasta meitä pohtimaan omaa kriisinkestävyyttämme. Todellisuudessa pitkäkestoisesta kriisistä selviytyminen vaatii aktiivista toimijuutta jokaiselta.

Vastuuta ei voi ulkoistaa järjestelmälle, sillä kriisi löytää lopulta tiensä jokaiseen kotiin, olimme valmiita tai emme. Huippuunsa hiotun järjestelmän toinen puoli onkin kansa, jolla on oltava myös riittävät valmiudet.

Ukrainan tärkeä opetus meille on, että kriisinkestävyyttä ei rakenneta vain teknologialla ja viranomaisjärjestelmillä, vaan myös laajasti jaetuilla arjen taidoilla. Niiden merkitykseen ei pitäisi herätä vasta kriisin keskellä.