Liian paljon liike-energiaa kevyen liikenteen väylillä

Kevyen liikenteen väylä on nimensä mukaisesti tarkoitettu kevyelle liikenteelle. Yhä useammin siellä kulkee kuitenkin laitteita, jotka eivät ole kevyitä eivätkä hitaita. Sähköpyörät viritetään ohittamaan avustuksen katkaisuraja, ja osa ruokalähettien käyttämistä istuimellisista sähkölaitteista kulkee vauhtia, joka ei kuulu pyörätielle lainkaan.

Kyse ei ole makuasiasta vaan fysiikasta. Törmäyksessä vahingon tekee liike-energia, joka kasvaa nopeuden neliössä: kaksinkertainen vauhti tarkoittaa nelinkertaista energiaa. Kaava on yksinkertainen, E = ½mv².

Lasketaan kolme tapausta. Oletetaan kuljettajan painoksi 80 kiloa kaikissa.

Tavallinen polkupyörä, 20 km/h. Pyörä painaa 15 kiloa, yhteispaino 95 kiloa. Nopeus 5,6 m/s. Liike-energiaa noin 1 500 joulea.

Sähköpyörä, 25 km/h. Akku ja moottori nostavat pyörän painon 25 kiloon, yhteispaino 105 kiloa. Nopeus 6,9 m/s. Liike-energiaa noin 2 500 joulea.

Ruokalähetin sähkölaite kuljetuslaukkuineen, 40 km/h. Laite painaa 60 kiloa eli enemmän kuin moni aikuinen, laukku sisältöineen 10 kiloa, yhteispaino 150 kiloa. Nopeus 11,1 m/s. Liike-energiaa noin 9 300 joulea.

Viimeinen luku on yli kuusinkertainen tavalliseen pyöräilijään verrattuna ja lähes nelinkertainen sähköpyörään nähden. Havainnollisempi vertailu saadaan putoamiskorkeudesta: 20 km/h vastaa törmäystä, jonka saa aikaan putoamalla 1,6 metristä, 25 km/h vastaa 2,5 metriä ja 40 km/h jo 6,3 metriä eli kolmannen kerroksen ikkunaa. Sillä korkeudella ei enää puhuta ruhjeista.

Päälle tulee jarrutusmatka, joka sekin kasvaa nopeuden neliössä. Kun kymmenvuotias astuu pensaan takaa pyörätielle, 20 km/h kulkeva ehtii yleensä väistää. 40 km/h kulkeva ei ehdi.

Nopeus ei sitä paitsi ole ainoa ongelma. Kuka tahansa keskustassa liikkuva näkee päivittäin, miten ruokalähetit ajavat jalkakäytävillä, yksisuuntaisia väyliä väärään suuntaan ja punaista päin. Kaikki kolme ovat liikennesääntöjen rikkomista, ja kevyellä sähköajoneuvolla jalkakäytävällä ajaminen on nimenomaisesti kielletty. Ne ovat myös juuri niitä tilanteita, joissa jalankulkija ei osaa varautua tulijaan: suojatielle astutaan vihreällä ja katsotaan siihen suuntaan, josta liikenteen kuuluisi tulla.

Laki on tässä poikkeuksellisen selvä. Kevyen sähköajoneuvon rakenteellinen huippunopeus saa olla enintään 25 km/h ja teho enintään 1 kilowatti. Näitä rajoja rikkova laite ei ole enää kevyt sähköajoneuvo vaan rekisteröitävä moottoriajoneuvo, joka vaatii kilvet, liikennevakuutuksen ja ajokortin — eikä sen paikka ole pyörätiellä lainkaan. Liikennevakuutus on muuten pakollinen jo yli 25 kiloa painavalle laitteelle. Kuusikymmenkiloinen menopeli ylittää senkin rajan kaksinkertaisesti.

Valvontaa ei käytännössä ole. Poliisi ei mittaa pyöräteiden nopeuksia, ja alustayhtiöt siirtävät vastuun kuljettajille, jotka ovat itsenäisiä yrittäjiä ja joiden ansiot riippuvat toimitusten määrästä. Kiirettä siis maksetaan, riskin kantaa jalankulkija.

Ehdotan kahta asiaa. Poliisin on tehtävä muutama näkyvä valvontaisku pyöräteillä, kuten Ruotsissa ja Englannissa on tehty. Alustayhtiöiltä on vaadittava selvitys siitä, millaisilla ajoneuvoilla niiden lähetit liikkuvat.

Fysiikan lait eivät jousta, vaikka toimitusaika olisi kuinka tiukka.