Puheenvuoro-blogit
MET-gaala, fleksaus, Amazon, OX2, Fortum, Tornator, OP – kuka luottaa
Tietäjistö valittaa, miksi heidän tietonsa ei tehoa. Miksi ihmiset eivät välitä.
Syy on löytynyt. Rehvastelu, halvalla pano – talousilmasto, politiikan ilmasto, kulttuuri-ilmasto, mediailmasto, tiedeilmasto. Ilmastoja riittää.
Ylimielisyyden ilmentymiä viime päiviltä: MET-gaala, fleksaus (rehvastelu) Suomessa, Amazon, OX2, Fortum, Tornator, OP.
Linkeistä avautuu kuvia MET-gaalasta New Yorkissa ja rehvastelusta Suomessa. Helsingin Sanomat pitää huolen että olemme vaikutettuja.
Rehvastelun mestareita eivät ole Trump, ei Putin ei Netanjahu. Rehvastelun mestari on kulttuuriväki. Tiedeväki peesaa perässä. Luottamusta heihin eivät nakerra vihapuhujat, vaan he itse. Erottautumisella, kuvaamalla maailmaa vain omasta maailmakuvastaan käsin.
Kuka valittiin MET-gaalan pääsponsoriksi vuodelle 2027. Maailman toiseksi rikkain, Amazonin Jeff Bezos.
Mitä tapahtuu Suomen mäntykankaille ja soille. Niiden tölskäämisen maksaa Jeff Bezos. Välikäsinä toimivat ruotsalainen tuuliyhtiö OX2, Suomen lait, teollisuuspolitiikka, työ- ja elinkeinoministeriö johdossaan Sakari Puisto (ps) ja Riku Korhonen, Fingrid ja kunnat. Ironiaa ei suuremmaksi saa.
Tähän on ymmärrys ajautunut. Ajattelijat, kirjailijat, filosofit, itselliset, missä te olette.
Amazonilla ja OX2:lla on sähkönostosopims PPA. Amazon ”ostaa” (maksaa) OX2:n tuulimyllyjen sähkön Pohjanmaan soilta ja kankailta. Tällä se hyvittää (kompensoi) tekonsa eri puolilla maailmaa.
Amazon rakentaa USAhan datakeskuksia. Niitä varten se rakentaa kaasuvoimalan, josta on tulossa Yhdysvaltain suurin saastuttaja. Voimalan teho olisi 7 650 megawattia. Hiilipäästöt olisivat jokseenkin samat kuin koko Suomen päästöt.
Kaasuvoimaloita rakentavat myös Microsoft, Google ja Meta. Suomen Wärtsilä tunkee apajalle.
Maapallon eri puolilta Suomeen tunkee yhtiöitä, maahanmuuttajia. Suomessa niille suolletaan maita ja rakennuslupia. Välineinä ovat alueidenkäyttölaki ja kaavoitus, toimijoina maan hallitus, TEM, maakuntien liitot ja kunnat.
Vierailin tuuliyhtiössä Keilaniemessä. ”Tässä henkilömme jonka tehtävä on kartan ja tietokoneen avulla etsiä myllyille uusia alueita”, yhtiön toimitusjohtaja, Uusiutuvat ry:n puheenjohtaja esitteli. Hetkeä myöhemmin yhtiön hanke oli yrityssaneerauksessa.
Kompensaatioksi nimetty viherpesu on planetaarinen petos. Se rinnastuu Trumpin huvipuistoon Gazassa tai Trumpin vävyn aikeeseen muuttaa Albanian rantasaari miljardöörien huvikeskukseksi. Uusia MET-gaaloja pukkaa.
Kompensaation uhreja olemme me, suomen syrjäväki. Edellisestä nuijasodasta onkin aikaa 430 vuotta.
Planetaaristen kytkösten tunnistaminen vaatii havainnointia ja sanallistamista. Keneltä sellaista on kohtuullista odottaa?
Turhaan odotat ainakaan akatemioilta, tutkijoilta, tiedeyhteisöiltä, yliopistoilta, akordeilta, medioilta, pipipalipuolueilta.
Ovatko he lausuneet sanaakaan Amazonin ja OX2:n kytköksestä? Yksi poikkeus löytyy: Anni Lassilan HS-kirjoitus 21.8.2026.
Tutkijakunta ja poliitikot suoltavat kauniita sanoja: edistys, valistus, historian kulku, järki, tuottavuus, elintaso, hyvinvointi, hyvinvointivaltio, systeeminen muutos, demokratia, vakaus, luottamus, kulttuuri, kansakunnan onni. Näitä puheita olemme kuulleet vuosikymmenten ajan. Riittää. Puheet kääntyvät itseään vastaan.
Oheinen listaus on ideakartoitus (kuviointi ei onnistunut)
– ilma, tuuli, sade, veden kierto
– kaikille kuuluvia, yleiskäyttöisiä
AMAZON
– muunnettu yksityisiksi ja kaupankäynniksi
– vesienergia, tuulienergia
– luonnon ja elinolojen omiminen
– tiede- ja lakilähtöinen legitimointi
– talouskasvupakolaisuus
– ympäristöpakolaisuus
– työpakolaisuus, direktiot
– globaalirikos
– rikos ihmiskuntaa vastaan
– legitimoivat tieteet
– tiedeakatemiat, yliopistot, valtavirtatieteet
– ekonomismi, filosofia, kulttuuritieteet
– kompensaatio, luonnonarvokauppa, päästökauppa
– Suomi / USA juridiikat
– kansainvälinen oiikeus?
– globaalioikeus?
– haltuunottoprosessi Suomessa
– alueidenkäyttölaki, kaavalait
– kuntalaki
– rakennuslaki
OX2
demokratiaharha
Kaavoitus luotiin 1960-luvulla maiden valtaustarkoituksiin. Virtaavan veden tai tuulen käyttöoikeuksia ripotellaan yhtiöille. Pari kirjainta maakunnan liiton kabinetissa riittää. Nimeksi annetaan tuulikaava. Voiko tuulen ahtaa kaavaksi – absurdia.
Kuntajohto sirottaa rakennuslupia tuulikaavan nojalla. Tyhmälle kansalle laaditussa osallistamissuunnitelmassa rakennusluvan lakiperuste mainitaan painokkaasti. Demo kratia.
Tieteen konsortiot, akatemiat, sparraajat ujuttivat luonnonsuojelulakiin kompensaation käsitteen. Tölskää luonto yhtäällä, osta oja toisaalla. Eliitti pelastaa itsensä.
Kompensaatio lienee tuontitavaraa USAsta. Joensuussa PKO osti pätkän suo-ojaa. Vantaa kaataa metsää ja kompensaatioksi kaataa lisää metsää Sipoossa. Jasper Pääkkösen hotellille Inarin Nanguniemessä etsitään kiivaasti kompensaatiota.
Luonnonarvokauppa, päästökauppa, kompensaatio, vauvarahasto, metsärahasto, asuntorahasto, yliopiston pääomitus, premium-tili, kauppapuksuus. Helsingin yliopiston rehtori keksii vedota varainhoidon tuottotavoitteisiin. Rustalle rustoa.
Mikä on kompensoinnin moraalinen ja oikeudellinen perusta? Aihe ei kiinnosta Strategisen tutkimuksen neuvostoa (STN) eikä Suomen akatemiavirastoa. Miksi kiinnostaisi kun tieteen huipusto, Suomalainen tiedeakatemia ja OKM jo ujuttivat kompensaation Suomen lainsäädäntöön.
Miten leikkaavat toisiaan Suomen laki ja kompensoijien jättipäästöt USA:ssa? Kuka kertoisi? Uusprofessori Panu Halme Sykessä? Jyväskylän Tynkkynen? Itä-Suomen Niko Soininen? Porthanian Kimmo Nuotio? Ei, ei ja ei. Martti Koskenniemi, tietenkin. Tiedeakatemiassa hän joi luennoikin ”mitä minä, kruunuhaan poikapahanen voin asialle tehdä.”
Mitä oikeudella rahamogulit saavat tulla Suomen metsiä tölskäämään, karkottamaan luontoa vuosisatoja vaalineet alkuperäihmiset jätkäsaariin?
Suomesta karkotetaan ’luvattomia’ maahanmuuttajia. Heidän tekonsa ovat tuhannes- tai miljoonasosa OX2:n, Neoenien ja vastaavien teoista. Yksittäisten ihmisten sijasta Suomesta tulee karkottaa yhtiöt ja asettaa niille ehdoton maahantulokielto.
Fingrid vaatii tuulimyllyjen sähköverkkoon liittämisen ehdoksi sähkönmyyntisopimuksen (PPA). Jos sopimus paljastuu harhauttavaksi (Amazon), miten Fingrid ja Suomen laki suhtautuvat asiaan? Perutaanko jo myönnetty lupa? Koeaika menossa.
Venäläisten ei sallita ostaa kiinteistöjä. Miksi sata kertaa tuhommat teot sallitaan OX2:lle, WPD:lle, Neoenille ja vastaaville?
Suurlinjojen rakentamisen haitat ihmisille ja luonnolle ovat kertakaikkiset, peruuttamattomat. Harjulinja, vetyputki läpi maan, läpi pihojen ja peltojen, paljon muuta. Rakentaminen maksatetaan sähkön hinnassa. Meidät naulitaan Getsemanen ristille.
Luvitus on hivutettu etäälle ihmisistä. Historiaan ovat jääneet vesipiirit, ympäristöpiirit, elyt, avit, kunnat ihmisyhteisöinä. Nyt lupia rustataan Lupaviraston kabinetissa, missä se lieneekään. Ihmisiä järkytti kun heidän ehdotuksia Harjulinjasta ei oltu huomioitu millään tavalla. Tätä kutsutaan kuulemiseksi. Nehän ovatkin ”mielipiteitä”, sanoo laki. Lupavirasto on hömpällä kuorrutettu kansan vaientaja.
”Tulossa on”, ilakoi Ylen aamussa TEM:n energiajohtaja Riku Huttunen lupien sujuvoittamista. Kemijoen karvalakkien aikaan ministeriöt, oikeusistuimet, Kemijoki-yhtiö ja mediat tikahtuivat nauruunsa.
Tuuli, sade, tuisku, ilma, ilman lämpö eivät ole kenenkään omaa. Sade sataa kaikille. Tuuli tuulee kaikille. Millä oikeudella oikeus tuuleen annetaan yhdelle? Suomen laki on rikoslaki, rikos itsessään.
Mikä on demokratian perusta? Onko se ihmisten osallisuus fyysiseen maailmaan, mahdollisuus muovata elinoloja itsellisesti, rakentaa, muotoilla, hoivata, raivata? Vai onko se poliittisen järjestelmän näennäiset, ohuet, abstraktit, petolliset säikeet, vaalit, gallupit, pilipalipuolueet?
Olin mukana vierailulla Vaasan yliopistolle, viikko ennen Danielia ja Viktuuriaa. Tervasaaren pihamaalla jähmetyin. Juhlatalon seinällä luki isoin kirjaimin OX2. – Ai, eikö tämä olekaan yliopisto. Lobbauskeskusko tämä on, etujärjestö.
Vaasan yliopiston laboratorion seinällä huomasin A4-kokoisen taulukon. Yhdessä sarakkeessa metanolipitoisuus kasvoi nollasta sataan. Vieressä uusiutuvan dieselin pitoisuus väheni sadasta nollaan. Jospa löytyisi seos, joka palaa moottorissa puhtaasti. Sähköistämisen huumassa näin kysyminen on tyrehtynyt. Me raavimme tikkua uudestaan, sanoi labran tutkija.
Todellakin – voihan tulen keksiä uudestaan. Vety, hiili, heliumi, typpi, proteiini, hapit ja hapot. Kysyä uudenlaisia kysymyksiä. Kääntää nurin. Nähdä asia päinvastoin. Löytää uusi asiayhteys. Nähdä asioita muiden näkökulmasta. Ei kuvitella omaa maailmakuvaa yhteiseksi kaikille. Uusin päin. Toisin päin.
Kasvakoot kämmekkää pohjan suot.
Fortum, Tornator, Enso, OP, eläkeyhtiöt
Fortumin ja Tornatorin tiedote 19.8.2026:
Suomalaiset toimijat, energiayhtiö Fortum sekä metsäyhtiö Tornator, ovat solmineet yhteistyösopimuksen tuulivoiman kehittämiseksi Itä-Suomeen. Yhteistyö koskee hankealueita Juuan, Polvijärven, Lieksan ja Outokummun kunnissa, joissa olisi mahdollisuus yhteensä jopa 1000 MW:n tuulivoimakapasiteetille. Fortum on vuokrannut alueet Tornatorilta.
Kaksi isoa toimijaa lyö hynttyyt yhteen ja selvittää jättihankkeita Itä-Suomessa uudella otteella, otsikoi Talouselämä. Kaksi jättiä yhdistämässä voimansa. Itä-Suomen iso ongelma ratkeamassa, otsikoi Maaseudun Tulevaisuus.
”Yhteistyö tukee yhteisen tilannekuvan muodostamista kaikkien osapuolten kesken ja vie itäisen Suomen alueen kehitystä konkreettisesti eteenpäin. ” (tiedote)
”Itä-Suomen kehitys edellyttää laajaa yhteistyötä ja yhteistä tilannekuvaa eri toimijoiden välillä.” (tiedote)
Fortumin yhtiökokouksessa keväällä 2026 Markus Rauramo ylpeili 8000 MW:n tuulisalkulla. Itsetyytyväinen katse kiersi messukeskukseen astelevaa yleisöä.
”Fortumilla on Pohjoismaissa noin 8000 megawatin edestä maatuuli- ja aurinkovoimahankkeita luvituksen eri vaiheissa. Yhtiön tavoitteena on kehittää 1200 megawatin verran rakennusvalmiita hankkeita vuoden 2028 loppuun mennessä.”
Ovatko yhtiökokoukset liberalismin näytöksiä vai totalitarismin kasvualustoja.
Mikä on talous. Mikä kasvaa, mikä karkottuu.
Tilannekuva – keille yhteinen.
Keitä ovat ’keskeiset osapuolet’ ja ’keskeiset kumppanit’.
Keitä ovat toimijat.
Laaja yhteistyö. Keille laaja.
Kestävä. Mikä kestää.
Sosialismi on sähkö, sanoi Lenin. Sosialismi on teollisuus. Sosialismi on tuulimylly. Korkeus lapaan 300 metriä, siiven kärkeen 400. Päätä särkee. Uni kaikkoo. Peura pelkää. Kotka osuu. Kasvun hinta – mutta mitä pienistä. Kokoomus on pelastettava. Työkkäriä turhaväelle. Sähköt pois epäväeltä, vaatii valtio. Savon Voima purkaa linjan. Me onnelliset: seison täs impeni kanssa.
”Joukko koulutettuja kaupunkilaisia pelkää yhteiskunnan romahdusta. He harjoittelevat elämää ilman kauppoja, palkkatyötä ja vessapaperia. Seuraavan 50 vuoden aikana yhteiskunnan rakenteet voivat muuttua täysin.” HS 22.8.2026
Miten Suomen talous eroaa entisen Neuvostoliiton taloudesta. Ei mitenkään. Henki on sama, toimet samanlaisia. Suurisuuntaisia toimia ihmisten yli, elinoloista tietämättä, välittämättä. Neuvostoliitossa Jäämereen laskevat joet aiottiin kääntää virtaamaan etelään: vettä unikoille, uusiutuvaa panssareille, kakskäyttöä juhamajasille.
Suomessa joet kääntyivät itsestään.
Jään painama maa kallistui lännestä itään. Pohjanmaan joet saimaaksi mielivät. Puhkesi salpaus, valahti vallihiekka, koski Imatraksi nimettiin, Imatran Voimaksi kahlittiin. Siitä syntyi alusta ja alkoi kehitys, joka tänään leijaa korkealla ihmisten yllä.

Imatran Voiman keulaan asetettiin SKDL:n Paavo Aitio, Hassit perälle penäsi. Kemijoen Pirttikoski nostettiin modernin perikuvaksi (Lapin yliopisto). Tänään villikissa seittien seassa naukuu, parakit mätäröykkiönä.
Jään paksuus taannoin 3 kilometriä. Mikä on pumppuveden korkeus huomenna, tunturin laella. Tuhat metriä? Vieköön liukuva jää padot, pumput ja generat kuin lohkareet muinoin. Hauras on maa. Miten vähällä järjellä ja paljolla vallalla meitä viskotaan.
Taantuu suomi, maatuu maa, murenoi. Padoksi panee isohaarat, kuiviksi kemin kierukat. Alamaat järveksi levee. Isien pientareet pusikoiksi, luonto päällemme vyöryy, tämäkö muka luontokato. Höpiskööt panut ja hannat. Äitien pottuvaot vetten alle saatettava. Pahan tekijät pahimmat. Pakoon, pakoon. EU ennalle panee, asetuksin, viettelyksin, poliisein ja majurein. Lentää drooni, lentää kolmeviisi. Pois tieltä väärämielet, kulakit ja pihamaat, elinkelpoo vailla, pamilot ja polvijärvet, selkieiden pyhimykset, virot, setut, vienan väet, polvijärven poikapahat. Vanjaeno kyydittele, ståhlbergille viereiseksi, kautta juuan, polvijärvein, lieksoin, outokummuin, itärajan aukeille, Tornatorin hakkuumaille, vailla rantaa, vailla rajaa, Ilomantsin ilkosilla. Tsehov nukkuu mullan peitos. Rauramoilla leuat repee.
Maaton väestö, irrotetut, irralliset, irtolaiset, epätoimet, ehtoutetut, puksutetut, itsellisyys surmattuna. Kaikonnunna metsä meiltä. Myllyin tuikut tähtinämme talviyönä. Kaikkoo taivas, sammuu mieli, lahoo aivo. Senya rahan viskoo, kilpailu on armoton, Cheek vai Senya. Vitosella korvatulpat, peität niillä viuhun äänen.
Kaupankäynti uhrit vaatii. Viivan alle Fortumille, tuplatuotto Tornatorin. Tuuli, ilma, tila, kaiken ottaa pakkovalta. Pakoon säntää säkkiväki, sokotetut. Turhaan nostit kurkihirren, pojat pojiksi ojensit. Pyhät isät Sonkajanrannan, Johannes, punaviitta Ilomantsin.
Tätä on talous.
Keilaniemessä majaavat, isäaurinkoiset, Raaden tornissa, Fortumin käytävillä, Tornatorin toreilla, Ilomantsin aukehilla, rajatonna silmä siintää, kannot aukoin hakatuin, osaroilla tämän päivän. Kukaan muka tiedä, hiljaisna on aktivistit, väärä kohde heille, mesenaatit tyytyväisnä pidettävä, säätiöt ja saastamoiset, liitto tiivis, flowhon riennä.
Harjulinjaa pukkaa, pellon hukkaa, metsän haukkaa. Putki puhkoo Saimaan hiekan, Pohjan saven. Suomen selän vesi katkoi, kymiksi kuohui, laatokaksi lainehteli, tekovoimaa fortumille, surmaksi suomen väelle, lehmikutsun Vilma laulaa.
Päästökauppa, luonnon arvo, kompensointi. Mitä myisin, tyhjää täys. Ei kelpaa luontoin, arvotonna astelen. Tietoni on kuratonna. Sukupolvein työlle arvon annan. Ennallistan niityn, lähdetien ja pientareen. Mesimarjan suuhun saatan.
Voiko maailman lausua irtosanoin, pieni koitus:
Metsä kaikkoaa meiltä.
Tiedeväki legitimoi, oudoin sanoin, kompensoi.
Päästökauppa, luontokauppa, arvokauppa.
Mikä arvo. Kenen arvot.
Arvottomat – Kaurismäen eka filmi.
Professori arvon laskee. Laskee arvoni, katoo tuntoni.
Syke-keskus sykkyröi. Rekisteröi LVV.
Mieti sanaa virasto (lvv, syke). Viralliset virassansa.
Toimistojen harhaälyt. Paneelien painajaiset.
Klintin Hilma af, esoteertä etsinnöi, temppelöi.
Virastojen virkakellot – esoteerin kuolinsoitto.
Menee maat, menee mielet, kunnat, kuntat, kuntamaat.
Tuuli, ilma, ilmatila, maisemamme kaikonnunna.
Kuolee nunna.
Säkitetyt, luvitetut, pussitetut, sokotetut, lukotetut.
Olematta oomme.
Kiihtelys on kirvonnunna, höytiäinen vajonnunna.
Nukkuu hiljaa aitassansa, Parppein mäellä, Mateli.
Kuivalatar. Ohi kulkee viisaimmisto. Harhaäly.
Surmamme on energia, keilaniemen pakkovalta.
Vaan ei aika jätä meitä.
Aukene taivas, evoloi.
OP myy Tornatorille 10 000 hehtaaria metsää itäisestä Suomesta. Tornatorilla metsää pian miljoona hehtaaria. Kutsetista se alkoi, Keiteleen takaperiltä, Kangasjoen salomailta, korvet kaappas, tilat kyttää, isojaosta nipisteli. Maat nyt myllyillä täyttyy, muovilla ja betonilla. 113 seisottajaa, korkeus 310, päälle lapa 80 metriä (Kangasjärvi, Neoen). Isäin maille nyt menemättä jää, äitien kotoperille. Maa on meiltä viety, eloperä peruutettu, puolukat jää poimimatta, karviaiset karhomatta. Missä olet, missä elät. Maailma on karannunna.
Tornatorin puumyyntitulo hipoo 300-400 miljoonaa euroa. Kulut siitä murto-osa. Osingot 100 miljoonaa?
Olisiko hehtaarin vuosituotto 600 euroa? OP:n myymistä metsistä tuottoon lisää 6 miljoonaa? Päälle vuokrat Fortumilta. Osingoiksi miljoonittain?
Rajatonna pyörii vallan kierre, vallan kasvun kierre.
Petteri Orpo hokee: kasvu, kasvu, kasvu. Mikä kasvaa. Kasvaa valta tornein, myllyin, metsäin, energiain. Kuihtuu meidän maailmamme. Jakolinja repeytyy. Emme ole osapuoli. Itäsuomenne ei ole meidän suomemme.
Kukin mylly teineen ja injoineen hävittää metsää 11 hehtaaria? Laske siitä. Betoni- ja muovimetsä. Uusiutuvaksi kutsuvat. Entä kun myllyt hajoo, murtuu. Suomi – kaatopaikka. Malli löytyy Napolista.
Tässä, Tornatorin omistajat, Zeukset, Herat.

Kullervo, anna oppi Ilmari(se)lle, veljelle Kalervon. Murra veitsi, syökse miekka.
Leijuu Varma, liitää murron mieli. Kojamo on kumppaninsa, ryöstön perikuva, roiston. Paperoituu, ohuuntuu ja sumuuntuu. Kaatui Lehman USA:ssa. Kohtalomme Nepal, murtuu Varma, myhää Murto, lohkee jää, sortuu vuori, syöksyy savi, talot hukkuu, mätänee, pörssi sortuu.
”Muutoin olen sitä mieltä että Karthago on hävitettävä”, lopetti Cato puheensa antiikin Roomassa. Muutoin olen sitä mieltä, että työeläkeyhtiöt on hävitettävä.
Markku Heikura, verojohtaja. Maksaako Tornator veroa puunmyyntituloista? Jos puutuloa 300 miljoonaa, veroa voisi kertyä 70 – 100 miljoonaa. Ellei maksa, se meiltä kerätään. Vero meiltä, tuki heille.
Ensolle osinkoa 40 – 50 miljoonaa vuodessa. Työeläkeyhtiöille, Ilmariselle, Varmalle, kullekin kymmeniä miljoonia. Maksavatko osingoista vero? Me maksamme 25 – 30 %. Kuka luottaa pinnareihin. Valta valheen päällä.
Datakeskukset ei veroja maksa, näin kerroit, Heikura. Arvonlisäverot kun vähennellään. Oppii siitä pienemmätkin.
”Datakeskukset ovat loistava esimerkki vihreästä siirtymästä”, julistaa Energiateollisuuden Jukka Leskelä. Hävyttömyydellä ei ole rajaa. Disinformaatio.
Halvalla meitä ei pane vain New Yorkin gaala ja suomi-retostelijat. Yhtiöt yhtäällä, talouspakolaiset toisaalla. Ennen tasattiin pellot. Nyt jaetaan ihmiset.
Uskonko Olof Lagercrantzia? Uskonko Karl Polanyitä? Jukka Leskelää?
Osakeyhtiö on sivilisaation kuolon mylly, sanoi Olof. Kapitalismin saatanallinen mylly, sanoi Karl.
Molemmat käyttivät sanaa mylly. Ennen oli mäntymetsä. Nyt on myllymetsä. Olemme myllyin alaisia.
Neuvostokommunismi hävitti itse itsensä. Hävittääkö myllykommunismi itsensä. Kannibalisaatio. Lavat jäässä, jääkausi. Wpd saneeraa. Ilmattarella velkaa (ties) miljardi, tappiot satoja miljoonia. Neoen luisui Kanadaan. Kangasjärven hanke (113 myllyä) hiljaisna on. Hiljaisna pysyköön.
Energiateollisuus ry:n Jukka Leskelä :
Energiajärjestelmämme on yksi maailman parhaista. Yhteinen tahtotila pitää olla. Yksi suurimmista haasteista liittyy tuuli- ja aurinkovoiman lisäämiseen. Datakeskukset ovat loistava esimerkki vihreästä siirtymästä. Vesivoimasta pidettävä kynsin hampain kiinni. Pumppuvoimalat ovat tehokas ratkaisu, niitä on kaavailtu Kemijärvelle.
Siinä energiakommunismin tiivis kuvaus. Suomi on maailman kommunistisin maa.
Meteoriitti hävitti maapallolta dinosaurukset. Jäljelle jäivät hiirulaiset. Niistä kehittyi uusi lajisto ja ihminen. Nyt hiirulaisten roolissa olemme me. Mitä meistä kehittyy.
Nykytieteet ovat kiinnittyneet yhtiöihin, amazoneihin. Olofia ei kukaan muista, eikä välitä. Miksi me teistä välittäisimme. Keksitte yhtiöiden toimille oikeutuksia, kompensaatioita. Häpeä tieteille, häpeä akatemioille.
Lukemisto
Anni Lassila: Suomi on osa tekoälyjättien likaista ilmastopeliä. HS 21.8.2026.
Iskelmätähti Reijo Taipale ei rehennellyt, mutta lapsenlapsi Senya ”fleksaa”. HS 26.8.2026.
Fortumin ja Tornatorin tiedote 19.8.2026:
Itä-Suomeen kaavaillaan valtavaa määrää tuulivoimaa ‒ maat vuokrattu tältä suurmetsänomistajalta. Maaseudun tulevaisuus 19.8.2026.
Kaksi jättiä yhdistämässä voimansa – Itä-Suomen iso ongelma ratkeamassa. Talouselämä 19.8.2026
Markku Heikura: Verohallinnon pääjohtaja varoittaa datakeskuksista – vaikutus veroihin jopa miinusmerkkinen. HS 5.5.2026.
Jukka Leskelä: Kaoottiset ajat maailmalla korostavat varmoja ratkaisuja Suomen energiaturvallisuudessa – säätövoiman merkitys kasvaa entisestään. MustRead 24.4.2026.
Ei ole lupa tuoda vauvaa tähän maailmaan . HS 22.8.2026.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Vaikuttaa siltä, että Suomesta on tulossa jonkinlainen datakeskusten kaatopaikka, ja meille ne markkinoidaan jonain hienoina investointeina.
Ilmoita asiaton viesti