Puheenvuoro-blogit
Kun kartta syö maaston
Aluksi kartta keksittiin, jotta maastossa olisi helpompi kulkea. Sanoimme tässä on suo, tässä polku, tässä jyrkänne. Samasta tarpeesta syntyi politiikan kieli – liberaali, konservatiivi, vasemmisto, oikeisto, sosialisti. Ne olivat lyhenteitä. Työkaluja, joilla kuvata, mitä joku ajattelee jostakin asiasta.
Sitten tapahtui käännös. Emme enää sanoneet: ”Hän ajattelee näin tästä asiasta.” Sanoimme: ”Hän ON sitä.” Ihmisestä tuli karttamerkki. Ja kun tiedät merkin, sinun ei enää tarvitse katsoa maastoa. Tämä on se kohta, jossa kieli lakkaa kuvaamasta ja alkaa määräämään.
Se toimii samalla tavalla identiteeteissä. Ihminen on aina enemmän kuin yksi piirre itsestään – ristiriitainen, keskeneräinen, ruumiillinen olento, jolla on historia. Mutta jos otat yhden piirteen ja nostat sen koko olennon määritelmäksi, saat jotain hyvin kevyttä ja hyvin tarttuvaa.
Ruumiiton identiteetti on kuin viesti ilman lähettäjää. Se leijuu ilmassa ja vaatii, että muut kohtelevat sitä kiinteänä asiana. Tämä ei tarkoita, etteikö kokemus olisi totta. Se voi olla hyvinkin totta. Se vain tarkoittaa, ettei jokainen kokemuksesta tehty johtopäätös ole automaattisesti totta. Tunne on todellinen, mutta tunteeseen kääritty maailmanselitys pitää vielä tutkia.
Politiikassa tämä on arkea. Sanat kuten fasisti, kommunisti, natsi, woke – sanat, joilla oli joskus tiukka historiallinen sisältö – muuttuvat leimasimiksi. Niiden tehtävä ei ole enää auttaa ymmärtämään toista, vaan estää ymmärtämästä. Kun leima on lyöty, ajattelu saa loppua.
Ja siksi propaganda ei tarvitse valhetta. Tehokkain propaganda ottaa täysin toden sanan ja siirtää sen sivuun. Se ottaa oikean karttamerkin ja liimaa sen väärään paikkaan. Hetken kuluttua ihmiset eivät enää etsi paikkaa, he etsivät merkkiä.
Siitä syntyy ketju. Kun sana irtoaa todellisuudesta, siitä tulee identiteetti. Kun identiteetti irtoaa ihmisestä, siitä tulee ase.
Todellisuus on huonosti luokiteltavissa. Sama ihminen voi haluta säilyttää yhden asian ja räjäyttää toisen. Hän voi olla taloudessa markkinauskovainen ja ihmissuhteissa hyvinkin perinteinen, arvoissa radikaali ja arjessa varovainen. Hän voi olla eilen yhtä mieltä ja tänään toista, ja se on merkki ajattelusta, ei heikkoudesta.
Mutta kartta vihaa sotkua. Kartta haluaa puhtaita värejä, suoria rajoja, selkeitä leirejä. Maasto ei suostu siihen. Maasto on sekaista, kerroksellista, elävää. Kartta on hyvä renki, mutta huono isäntä.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Kartta tai merikortti auttaa seutua ennestään tuntematonta välttämään vaaran, ylittämään alueen turvallisemmin. Jos on aikaa voi toki jäädä tutkimaan alueen yksityiskohtia, selkää, saarta ja kareja eri sääolosuhteissa, vedenkorkeuksissa, vuodenaikoina. Tutkimaan jyrkänteen reunan kasvillisuutta, rotkon kulkukelposuutta, rytteikön läpikulkua.
Suurimpaan osaan ihmisistä jotka ”tiedämme”, emme käytännössä voi tutustua. Media on entisestään laajentanut virtuaalista elinpiiriämme.
Niin yksinkertaistavia kuin antamamme leimat, karttamerkit ja määreet usein ovatkin, jos ne enemmän vähentävät kuin lisäävät riskiä pudota rotkoon, saada pohjakosketus, vahingoittua, ne ovat täyttäneet tehtävänsä. Jos 51 % on oikein, se ehkä riittää.
Ilmoita asiaton viesti
Kysymys onkin siitä, muuttaako kertomus itse maaston. Et enää kuljekaan siellä missä sinun oletetaan kulkevan. Oletko ylipäätään se kulkeva henkilö, joka sinun oletetaan olevan.
Ilmoita asiaton viesti
propaganda ei tarvitse valhetta.
——————————–
Kyllä tarvitsee. Tämä blogissasi mainitsemasi nimittely, joille nimittelijät itse antavat oman merkityksensä, on juuri sitä valheellista propagandaa.
Ilmoita asiaton viesti
Onnistuit sitten vain kääntämään asian toisin päin.
Ilmoita asiaton viesti
Asioiden luokittelu helpottaa elämää. Tarkempi tutustuminen ihmisiin tai asioihin vaatii vaivannäköä. Jotta viitsii nähdä tuon vaivan, niin siitä pitäisi olla itselle jotain hyötyä. Hyödyttömään tekemiseen valtaosa meistä on aivan liian laiskoja. Siksi on paljon helpompi todeta mikä on jokaisen persun motiivi puoluevalinnalleen, koska mitään muuta joukkoa yhdistävää tekijää ei ole helposti löydettävissä.
Ilmoita asiaton viesti
Luokittelelu on eri asia kuin kehystäminen. Kehystäminen tekee enemmän: se valitsee, mikä luokituksessa on olennaista, millä tavalla asia tulkitaan ja mitä siitä seuraa. Silloin luokitus ei enää vain auta suunnistamaan maastossa, vaan alkaa ohjata sitä, mitä maastossa nähdään.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni blogi on hyvin kirjoitettu ja sisällökäs. Toivottavasti se on myös tekoälytön. Silloin se tekijänkin taitoa voi arvostaa.
Ilmoita asiaton viesti