Yrittäjyyden vetovoima kertoo jotain palkkatyöstä

Ehkä yrittäjyydessä ei houkuttelekaan yrittäjyys. Ehkä sen vetovoima kertoo kasvavasta tarpeesta saada enemmän valtaa omaan työhön ja sen rajoihin. 

Suomessa saattaa olla kasvamassa poikkeuksellisen yrittäjähenkinen sukupolvi. Suomalaisen Työn julkaisemassa Työelämäindeksissä puolet kaikista vastaajista piti yrittäjyyttä henkilökohtaisesti kiinnostavana vaihtoehtona. Alle 25-vuotiaista näin ajatteli peräti 80 prosenttia.

Kiinnostavinta on kuitenkin se, mikä yrittäjyydessä houkuttelee.

Avoimissa vastauksissa ylivoimaisesti useimmin mainittiin vapaus, itsenäisyys ja päätösvalta. Seuraavaksi eniten työaikojen ja työn määrän joustavuus. Taloudellinen hyöty jäi näistä selvästi jälkeen.

Tämä saa katsomaan yrittäjyysintoa hieman toisesta suunnasta. Ehkä se kertoo vähemmän yrittäjyydestä ja enemmän siitä, mitä ihmiset nykyiseltä työelämältä kaipaavat. 

Perinteinen vaihtokauppa palkkatyössä on ollut melko selvä. Työntekijä luopuu osasta vapauttaan ja päätösvallastaan. Työnantaja päättää ainakin jossain määrin siitä, mitä tehdään, missä tehdään ja milloin tehdään. Vastineeksi palkansaaja saa ennakoitavuutta, toimeentulon turvaa, yhteisön ja sen, ettei hänen tarvitse kantaa liiketoiminnan riskiä yksin. 

Yrittäjyydessä suhde on ollut päinvastainen. Enemmän vapautta ja päätösvaltaa, mutta samalla enemmän vastuuta, epävarmuutta ja riskiä. 

Nykyinen työelämä tuntuu suosivan yrittäjämäistä asennetta. Tarjolla on itseohjautuvuutta, jatkuvaa priorisointia ja oman työn johtamista, mutta myös kasvavissa määrin epävarmuutta.

Työterveyslaitoksen tämänvuotisessa Miten Suomi voi? -tutkimuksessa 40 prosenttia vastaajista oli huolissaan oman työnsä tulevaisuudesta ja 45 prosenttia koki, ettei pysty ennakoimaan, mitä omassa työssä tulee tapahtumaan. Vain 16 prosenttia uskoi työnsä muuttuvan tulevaisuudessa paremmaksi. 

Nykyiset asiantuntijat johtavat jo pitkälti itse omaa työtään. He priorisoivat, suunnittelevat, pitävät osaamisensa ajan tasalla, omaksuvat uutta teknologiaa, huolehtivat työkyvystään ja lopulta vastaavat myös työnsä tuloksista.

Tässä mielessä työntekijästä on tehty yhä enemmän oman työnsä yrittäjä.

Mutta on eri asia antaa ihmiselle vastuu oman työnsä johtamisesta kuin antaa hänelle mahdollisuus vaikuttaa työn ehtoihin.

Jos työn määrä, aikataulut, prioriteetit ja tavoitteet tulevat pitkälti annettuna, itseohjautuvuudesta tulee melko erikoinen järjestely: työntekijä vastaa siitä, että yhtälö toimii, vaikka hän ei itse hallitse kaikkia sen muuttujia.

Tämä ristiriita näkyy ehkä konkreettisimmin etätyökeskustelussa ja vaatimuksissa palata toimistolle. 

Työnteon paikka on hyvin konkreettinen osa sitä, kuinka paljon ihminen pystyy säätelemään oman työnsä rytmiä ja sovittamaan sitä muuhun elämään. Siksi toimistokeskustelussa ei ehkä lopulta kiistellä kahdesta tai kolmesta lähipäivästä, vaan siitä, kuka saa päättää työn tekemisen ehdoista. 

Kun työelämän vaatimukset, tahti ja vastuu kasvavat, autonomiasta tulee ennen kaikkea keino hallita työn intensiteettiä. 

Ehkä yrittäjyydessä ei siten houkuttelekaan yrittäjyys.

Ehkä houkuttelevaa on ajatus siitä, että voisi jälleen itse vaikuttaa siihen, kuinka suuren osan elämästä työ vie.