Puheenvuoro-blogit
Syöpähoidon puutteita ei voida korjata sokkona
Suomi on jäljessä muista Pohjoismaista, joissa terveydenhuollon valtakunnalliset laaturekisterit ovat olleet pitkään arkipäivää.
Syövän laaturekisteripilotti on viisasta ja välttämätöntä vakiinnuttaa. Laaturekisteri auttaa arvioimaan, miten potilaiden hoitosuositukset ja -ketjut toteutuvat. Emme saavuta pohjoismaista tasoa syövänhoidossa, ellei meillä ole parempaa tietoa hoitoon pääsystä, eri syöpien hoidoista ja hoitojen vaikuttavuudesta.
Tämän vuoksi lisäsimme valtiovarainvaliokunnassa hallituspuolueen edustajien voimin kuluvan vuoden budjettiin 400 000 euron määrärahan kansallisen laaturekisteritoiminnan kehittämiseksi.
Määrärahan korotus mahdollisti Syöpäyhdistyksen, THL:n ja Ficanin tutkimushankkeen syövän laaturekistereiden käynnistämiseksi. Pilotteja on ollut keuhkosyövän ja myelooman osalta, ja myös muita syöpiä on mukana. Ensimmäiset tulokset ovat osoittaneet, miksi vertailutietoa tarvitaan. Esimerkiksi keuhkosyövän diagnostiikassa on havaittu alueellisia eroja. Suomessa kuolleisuus keuhkosyöpään on korkeampaa kuin muissa Pohjoismaissa.
Laaturekistereiden tuoma tieto mahdollistaa tiedolla johtamisen, mahdollisten puutteiden ja alueellisten erojen tunnistamisen sekä tiedon pohjalta tehtävät vaikuttavat korjaustoimet.
Syöpästrategia ja valtakunnallisten laaturekistereiden rakentaminen ovat olleet työssäni keskeisiä tavoitteita. Syövän vastainen taistelu on EU:n ykkösprioriteetti terveyspolitiikassa. EU-maista syöpästrategia löytyy miltei jokaisesta, ja myös EU-tasolla on oma syöpästrategiansa. Syöpästrategian valmistelu Suomessa starttasi, kun saimme vuonna 2023 valtiovarainvaliokunnassa hallituspuolueiden yhteistyössä lisättyä valtion budjettiin lisämäärärahan kansallisen syöpästrategian laadintaan. Suuri kiitos yhteistyöstä kuuluu muun muassa syöpäjärjestöille ja muille asiantuntijoille.
Syöpästrategia on nyt valmis, ja samoin sen toimeenpanon tiekartta.
On toimeenpanon vuoro. Pidän olennaisena, että sosiaali- ja terveysministeriö ottaisi päävastuun toimeenpanosta. Kansallinen syöpästrategia luo vahvan perustan sille, että voimme vastata kasvavaan syöpätaakkaan ja olla kansainvälinen edelläkävijä syövän ehkäisyssä, hoidossa ja tutkimuksessa sekä syöpään sairastuneen ihmisen ja hänen läheistensä tukemisessa.
Suomessa todetaan vuosittain noin 35 000 uutta syöpätapausta. Vuonna 2040 sairastuneiden määrän arvioidaan kasvavan jopa 49 000 ihmiseen vuodessa. Syöpäriski kasvaa huomattavasti vanhemmissa ikäryhmissä, ja koska suomalaiset elävät yhä vanhemmiksi, myös syöpätapauksia todetaan Suomessa enemmän. Positiivista kehityksessä on se, että diagnostiikka ja hoidot kehittyvät jatkuvasti, jolloin yhä useampi syövän sairastanut paranee tai elää pitkään laadukasta elämää sairauden kanssa.
Syöpästrategian tarkoitus on ohjata palveluiden kehittämistä niin, että voimme turvata kustannusvaikuttavan ja yhdenvertaisen hoidon jokaiselle sairastuneelle. Ennaltaehkäisy ja varhainen tunnistaminen ovat aina inhimillisesti ja taloudellisesti edullisinta.
Olen tehnyt toimenpidealoitteen naisten rintasyöpäseulontojen laajentamiseksi koskemaan 45–74-vuotiaita naisia. Seulontojen ripeä laajentaminen on viisasta. Rintasyöpä on eniten työikäisten naisten kuolemia aiheuttava syöpä, ja noin joka kolmas suomalainen sairastuu elämänsä aikana johonkin syöpään. Seulontojen laajentaminen nuorempiin ja iäkkäämpiin ikäryhmiin on tutkimusten mukaan kustannusvaikuttava keino varhentaa rintasyövän havaitsemista, lisätä sairastuneen mahdollisuuksia selvitä syövästä, vähentää hoidon kustannuksia ja ennen kaikkea inhimillisiä kärsimyksiä.
Sote-uudistuksen kunnianhimoiset tavoitteet saavutetaan vain tekemällä asioita vaikuttavammin ja uudella tavalla.
Lähetän kuukausittain ajankohtaiset kuulumiset eduskunnasta ja Helsingin kaupunkipolitiikasta. Voit tilata eduskuntaterveiseni lähettämällä sähköpostia sari.sarkomaa(at)eduskunta.fi
Ajatuksesi ja palaute ovat tärkeitä, pidetään yhteyttä.
Voit seurata eduskunnan ajankohtaisia myös Facebookissa, Instagramissa ja X:ssä.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Pitäisi myös laajasti keskustella siitä, miksi syöpää esiintyy niin paljon. Ja keskustella myös siitä, että oliko se pelkkä salaliittoteoria, että mRNA-koronarokotteet aiheuttivat syöpää joillekin. Myös se asia on haluttu kokonaan unohtaa, että aikoinaan esim. Amerikassa oli joitain asiantuntijoita, jotka todistetusti saivat luontaisesti ilman lääkkeitä parannettua syöpää.
Ilmoita asiaton viesti