Helluntailainen Sari Essayah järjesti Jippii-kuorolle valtionavustukset, vaikka laarin pohjat on kaluttu tyhjiin

Petter Orpon kabinetti myönsi Jippii-kuorotyön tukemiseen rahaa budjettiriihessä siitä huolimatta, että opetus- ja kulttuuriministeriö oli aiemmin hylännyt järjestön avustuksen.

Jippiin kelpoisuus valtionapuun peruttiin muutama vuosi sitten ministeriön katsoessa, ettei toiminta täytä nuorisolain avustusperusteita.

Iltalehden artikkelista Kiusallinen tieto budjettiriihestä paljastui: ”OKM:stä kerrotaan, että Jippiimissio haki valtionapukelpoisuutta uudelleen tänä vuonna, mutta hakemus hylättiin. Yhtenä perusteena oli se, ettei järjestö edistänyt yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa riittävällä tavalla. Kyseessä on yksi nuorisolaissa määritellyistä kriteereistä, jotka järjestön on täytettävä valtionavustusta saadakseen.”

Mitä väliä kriteereistä, kun Sari Essayah istuu kriteerittömässä hallituksessa? Essayah nosti Jippii-kuorotyön tukemisen erikseen esille tiistain budjettiriihen päätöstiedotustilaisuudessa.

Helluntailaisuus yhdistää Essayahiin, sillä Jippiimission toiminta on alkanut Fida International -lähetysjärjestöjen lapsityöstä. Fida on Suomen helluntaiseurakuntien perustama ja se ylläpitää myös kirpputoreja.

25 000 euron kuppaamista Essayah puolustaa: ”Hyvin pieniä rahasummia.”

Niinpä, kysymys on kuitenkin paljon enemmästä kuin rahasta:

”Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä.”

Kristillisdemokraatit ovat hallituksessa paljossa vääriä pettämällä kristillisyyden perusihanteet ja he suosivat häpeämättömästi rasismia liittosuhteessaan perussuomalaisiin. Seura tekee kaltaisekseen. Kumpi on ideologinen alkuseura, sitä tuskin kukaan pystyy määrittelemään.

Olisi kiva kuulla Essayahin kannattajilta, miten tämä on toteuttanut arvoja, joita kertoo edustavansa?

 

Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.

Ilmoita asiaton sisältö

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu