Puheenvuoro-blogit
I olympiadin kisat Ateenassa 1896 – alkoholi urheilujuomana.
Keväällä 1896 moderni maailma lähti herättämään henkiin antiikin Olympian ihanteita hohtavan valkoisella Panathenaikos-stadionilla. Urheilullisen juhlan kulissien takana oli kuitenkin syvästi haavoittunut, taloudellisen ja yhteiskunnallisen murroksen kourissa kamppaileva nuori kreikkalainen valtio. Ymmärtääkseen I olympiadin kisojen todellista ilmapiiriä on palattava muutaman vuosikymmenen taakse 1870-luvun Eurooppaan. Kreikan taloussidokset kietoutuivat silloin kohtalokkaalla tavalla Ranskan maatalouskatastrofiin.
1860- ja 1870-luvuilla Ranskan kukoistavat viinitarhat kokivat täydellisen tuhon, kun Amerikan-tuonnin mukana tullut salakavala tuholainen, viinikirva (Viteus vitifoliae), pyyhkäisi tuhoisasti yli Euroopan. Tämä pikkuruinen kirva imi elinnesteet köynnöksen juurakosta ja mädätti sen, mikä johti koko kasvin hitaaseen, väistämättömään kuolemaan. Euroopan omat Vitis vinifera -lajikkeet olivat puolustuskyvyttömiä. Ranskan viinintuotanto romahti murto-osaan, ja viininjanoista Eurooppaa uhkasi kuiva kausi.
Katastrofi saatiin lopulta voitettua vasta vuosikymmenien taistelun jälkeen nerokkaalla oivalluksella: huomattiin, että Pohjois-Amerikan villit viiniköynnöslajikkeet (kuten villinä kasvaneet Vitis labrusca-, Vitis riparia- ja Vitis rupestris -kannat) olivat evoluution myötä kehittäneet luontaisen vastustuskyvyn viinitäille. Eurooppalaiset viinitarhat pelastettiin aloittamalla jättimäinen operaatio, jossa herkkien eurooppalaisten lajikkeiden oksat vartettiin näiden sitkeiden, pohjoisamerikkalaisten lajikkeiden juurakoihin. Tämän historiallisen pelastusoperaation seurauksena lähes jokainen eurooppalainen viini – aina nykypäivään asti – kasvaa amerikkalaisperäisissä juurakoissa.
Ennen kuin uudet istutukset alkoivat tuottaa rypäleitä, Ranskan oli kuitenkin pakko löytää korvaavaa raaka-ainetta. Viininjanoa tyydyttääkseen ranskalaiset käänsivät katseensa Välimeren itäosaan ja alkoivat tuoda Kreikasta massiivisia määriä kuivattuja korinttilaisrypäleistä tehtyjä korinttirusinoita. Korinttilaisrypäle on aito ja ikivanha kreikkalainen viiniköynnöslajike (Vitis vinifera var. apyrena), joka tuottaa poikkeuksellisen pieniä, siemenettömiä, ohutkuorisia ja erittäin sokeripitoisia rypäleitä. Kun nämä pikkuruiset rypäleet kuivattiin auringossa lähes mustiksi, tiiviiksi rusinoiksi, Ranskassa näistä supermakeista korinttirusinoista uutettiin kuuman veden avulla mehua ja käymisteitse valmistettiin niin sanottua ”rusinaviiniä” (raisin wine), jolla paikattiin oman tuotannon romahdusta.
Tämä vienti synnytti Kreikassa valtaisan viljelybuumin. Vuoden 1871 maareformin siivittämänä kreikkalaiset pientilalliset raivasivat terassirinteitään, kuivasivat kosteikkojaan ja muuttivat perinteiset viljelysmaansa pelkiksi korinttilaisrypäleiden viljelmiksi, koska se oli markkinoiden ylivoimaisesti tuottoisin vientituote. Kreikka sitoi itsensä vaaralliseen monokulttuuriin, jossa kuivattu rypäle muodosti pian puolet koko maan viennistä.
Kupla puhkesi 1890-luvun alussa, kun Ranskan omat viinitarhat alkoivat toipua amerikkalaisten juurakkovartteiden ansiosta. Ranskan viininviljelijät alkoivat suojella markkinoitaan lobbaamalla tiukat tuontitullit, kuten Méline-tariffin vuonna 1892. Kreikkalaiset korinttirusinat suljettiin Ranskan markettien ulkopuolelle samaan aikaan, kun Kalifornian uusi herukkatuotanto astui maailmanmarkkinoille kilpailijaksi. Seurauksena oli katastrofaalinen ylituotanto ja hintojen vapaapudotus. Kreikan rypälevarastot täyttyivät, kauppahuoneet ajautuivat vararikkoon ja sosiaalinen levottomuus levisi Peloponnesoksella, ajaen suuria väestönosia siirtolaisiksi Yhdysvaltoihin. Tämä taloudellinen kurimus iski suoraan Kreikan valtion kassaan, ja vuonna 1893 pääministeri Charilaos Trikoupis joutui julistamaan maan valtionkonkurssiin – Kreikka lopetti ulkomaisten velkojensa hoidon.
Kun olympialaisia siis alettiin järjestää, valtio oli varaton, ja pääministeri Trikoupis vastusti hanketta pitäen sitä maalle taloudellisesti mahdottomana. Kisojen pelastajaksi nousivat muualla maailmassa asuvat kreikkalaiset, kansallinen populismi ja ennen kaikkea liikemies George Averoff, jonka miljoonaluokan lahjoituksella Panathenaikos-stadion lopulta kunnostettiin upeaan asuunsa marmorilla kisoja varten.
Kreikan alkoholikulttuurin murros
Tämä sosiotaloudellinen herukkakriisi muutti syvästi myös Kreikan omaa alkoholikulttuuria. Koska korintteja ei saatu myytyä ulkomaille, niistä alettiin jalostaa kotimaassa halpaa viiniä ja tislata väkeviä alkoholijuomia. Anisvivahteisen ouzon kaupallinen massatuotanto alkoi ottaa ensiaskeleitaan ja keskittyä erityisesti Lesvoksen saarelle. Samaan aikaan alettiin toden teolla hyödyntää viinin puristusjätettä (tsipoura), eli sitä lähes kompostiin menevää rankojen, kuorien ja siementen mäskiä, joka jäi jäljelle, kun parhaat mehut oli ensin puristettu pääviiniä varten. Kreikkalaiset pientilalliset huomasivat, että tässä muuten hukkaan menevässä puristusjätteessä oli vielä runsaasti sokeria jäljellä, joten siitä uutettiin lisäveden ja sokerin avulla halpaa kakkosluokan viiniä, ja kun tämä käynyt massa tislattiin kuparipannuissa, saatiin vahvaa, kirkasta viinaa. Valtio pyrki verottamaan tätä ilmiötä ja antoi ensimmäiset tsipouron valmistuslisenssit vuonna 1896.
Kaupungeissa, kuten Ateenassa ja Pireuksessa, tämä halvan viinin ja tisleiden ylitarjonta synnytti modernin työväenluokkaisen tavernakulttuurin. Pienet ruokakaupat (bakalika) asettivat kaduilleen pöytiä, joissa satamatyöläiset ja köyhä väestö nauttivat suoraan tynnyreistä laskettua retsinaa – pihkahajuista perusviiniä – pienten, yksinkertaisten meze-lautasten äärellä. Tämä kansanomainen ja ronski juomakulttuuri erottui jyrkästi ateenalaisen yläluokan ja hovin salongeista, joissa hienosteltiin kalliilla ranskalaisilla viineillä ja baijerilaisella oluella. Alkoholin virtaaminen julkisessa tilassa synnytti 1890-luvun lopulla myös Kreikan ensimmäiset tuon ajan lääketieteen puheenvuorot alkoholismiin yhteiskunnallisena ilmiönä ja terveydellisenä uhkana.
Kun I olympiadin kisat vihdoin avattiin huhtikuussa 1896, suomalaiset loistivat vielä poissaolollaan, ja Venäjän joukkue myöhästyi kalenterierojen vuoksi kisoista kokonaan, mutta Ateenan tomuisilla näyttämöillä tehtiin historiaa, jossa alkoholi näytteli keskeistä ja täysin avointa roolia.
Spyridon Louisin maraton ja Pikermin tankkaus
Kreikkalaisten kansallinen itsetunto oli kokenut kisojen alkupäivinä kovia, kun he hävisivät omat klassikkolajinsa, kuten kiekonheiton, amerikkalaisille. Kaikki odotukset viritettiin kisojen huipennukseen: historian ensimmäiseen maratonjuoksuun, joka seurasi Pheidippideen muinaista reittiä Marathonin taistelukentältä Ateenaan.
Kilpailun sankariksi nousi Maroussin kylästä kotoisin oleva vaatimaton vedenkantaja Spyridon ”Spyros” Louis. Louis ei ollut ennakkosuosikki, ja kisan alkuvaiheessa ulkomaalaiset juoksijat karkasivatkin häneltä pitkälle etumatkalle. Noin kolmenkymmenen kilometrin kohdalla, kun takana oli raastava taival tomuisilla teillä ja aurinko porotti kuumasti, Louis saapui Pikermin kylään. Täällä tapahtui urheiluhistorian myyttisin huoltotauko: Louis pysähtyi ja otti vastaan virkistystä. Vaikka myöhempi urheilulegenda muutti tarinan kapakkapysähdykseksi ja viinilasilliseksi, Louisin perheen myöhempi todistus vahvisti todellisen asiantilan: his tuleva appiukkonsa oli odottamassa tien varressa ja antoi hänelle puolikkaan appelsiinin ja lasillisen jotain väkevää viinitislettä eli noin yleisluontoisemmin sanottuna brandyä. Tämä nestemäinen voimanlähde imeytyi nopeasti. Louis vakuutti ottavansa kärjen vielä kiinni, nousi konjakin siivittämänä keveään askeleeseen ja ohitti pian uupumuksesta horjuvat kilpakumppaninsa. Kun hän saapui stadionille voittajana ajassa 2:58:50, katsojien riemu ja huuma oli sanoin kuvailematon. Louis voitti toiseksi tulleen maanmiehensä reilun seitsemän minuutin erolla. Maaliin pääsi vain 9 juoksijaa.
Painen veljekset ja viski
Kallithean loisteliaasti rakennetulla ampumaradalla amerikkalaiset Painen veljekset, John ja Sumner Paine, järjestivät omanlaisensa näytöksen. Veljekset olivat hienostuneita herrasmiehiä Bostonista, ja he olivat saapuneet Ateenaan mukanaan valtava arsenaali aseita ja ammuksia. Armeijapistoolin kilpailussa he olivat täysin suvereeneja. Heidän menestykseensä liittyi kuitenkin rutiini, jota pidettiin tuon ajan ampujapiireissä itsestäänselvyytenä: Painen veljekset terästivät keskittymistään ja vakauttivat liipaisinsormensa ottamalla säännöllisesti siivuja viskistä suoraan taskumateistaan suoritusten välissä. Herrasmiesmäisen sopimuksensa mukaan he jakoivat mitalit: John voitti armeijapistoolin Sumnerin tullessa toiseksi, ja seuraavassa lajissa John jättäytyi pois, jotta Sumner sai vapaapistoolin kultamitalinsa. Oliko Painen veljesten käyttämä viski skottilaista vai bourbonia, siitä voidaan spekuloida.
Saksalaisten voimistelijoiden oluttankkaus
Kisojen ylivoimaisesti tehokkain ja kurinalaisin urheilukoneisto oli Saksan 11-miehinen voimistelujoukkue, jota tähdittivät Carl Schuhmann ja Hermann Weingärtner. He voittivat peräti viisi kultamitalia ja dominoivat Panathenaikos-stadionin kentällä käytyjä joukkuekilpailuja. Saksalaisten voimistelijoiden valmistautumiseen ja kisapäivien rutiineihin kuului kuitenkin runsas ja avoin saksalaisen oluen kuluttaminen.
Kyse ei ollut juhlimisesta, vaan puhtaasti fysiologista nesteytystä. Koska huhtikuinen Ateena oli kuiva ja pölyinen eikä puhdasta, taudinaiheuttajista vapaata juomavettä ollut kaupungissa helposti saatavilla, saksalaiset luottivat tuttuun ja turvalliseen ”nestemäiseen leipään” eli vaaleaan lager-olueen. Olut toimi heille steriilinä janojuomana ja nopeana hiilihydraattitankkauksena suoritusten välillä. Lisäksi saksalaiset olivat matkassa kapinahengessä; heidän oma kotimainen voimisteluliittonsa (Deutsche Turnerschaft) oli kieltänyt heitä osallistumasta kisoihin pitäen olympialaisia ”epäsaksalaisina”. Voipa olla, saksalaiset ottivat Ateenan matkansa myös vapauttavana urheilureissuna viettäen iltansa vapaasti kaupungin tavernoissa kumoten retsinaa ja olutta ja ehkä vähän anisviinaakin.
Alkoholi 1800-luvun lopun urheilujuomana
I olympiadin kisat Ateenassa vuonna 1896 piirtävät historiallisen kuvan aikakaudesta, jolloin alkoholi ei edustanut urheilussa kiellettyä ilmiötä tai dopingsääntöjen vastaista ainetta, vaan se rinnastettiin suoraan urheilujuomiin, palautusjuomiin ja lääkinnällisiin stimulantteihin.
1890-luvun lopun rajallisen fysiologisen tiedon valossa viinin, oluen ja konjakin sokerit, kalorit ja nopeasti imeytyvä energia nähtiin ensisijaisina keinoina pitää urheilijan suorituskyky yllä, estää lihaskramppeja ja suojata kehoa raastavalta fyysiseltä rasitukselta. Spyridon Louisin brandy, Painen veljesten viski ja saksalaisten olut olivat aikansa pragmaattisimpia huoltoratkaisuja maassa, jossa pelkän veden juominen oli hygieniariski. Tämä Ateenassa vakiintunut alkoholinkäyttö loi pohjan seuraavien vuosikymmenien olympiahuollolle, jossa urheilijat juoksivat ja kilpailivat viinin, samppanjan ja strykniiniseosten voimalla ennen modernin urheiluravitsemuksen ja dopingvalvonnan syntyä.
Kirjoituksen soundtrack: Joan Collins: Ta-ra-ra Boom-de-ay (1891). Säv. ja san. Henry J. Sayers.
Tämän neljännen osan soundtrackiksi on valittu 1800-luvun lopun suosituin vaudeville-hitti. Kappale esitettiin ensimmäisen kerran Bostonissa vuonna 1891, josta se levisi nopeasti suuren yleisön tietoisuuteen. Lyhyt ja nopea kabaree-polkka peilaa suoraan Painen veljesten kotikaupungin sen aikaista kapakkaviihdettä ja suosittua teatterimusiikkia. Emme tiedä, millaisesta musiikista Spyridon Louis piti. Ehkä tiedämme jotain saksalaisten olutveikkojen lauluista, mutta valitsemme nyt amerikkalaisen tuulahduksen 1800-luvun lopusta. Siis Joan Collins ja Ta-ra-ra Boom-de-ay.
Tämä kirjoitus on osa laajempaa kirjoitussarjaa, sen neljäs osa. Aikaisemmin on ilmestynyt.
12.09.2026 Olympialaiset ja alkoholi. vol I. Dionysoksen varjo ja antiikin kisat.
Julkaisun otsikkokuva on tehty tekoälyn avulla. Sovellus Picsart.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Kommentit (0)