Puheenvuoro-blogit
Mielikuvituksen vapauttaminen – Mitä uusi arkeologia meille opettaa?
Länsimaisessa yhteiskuntafilosofiassa ja historiankirjoituksessa elää edelleen vahvana Jean-Jacques Rousseaun vuonna 1754 esittämä myytti ihmiskunnan kehityksestä. Rousseaun mukaan ihmiset elivät aluksi vapaassa ja tasa-arvoisessa luonnontilassa, mutta asettuminen aloilleen, maanviljely ja kaupungistuminen synnyttivät vääjäämättä yksityisomistuksen, hierarkiat ja kuninkaiden pakkovallan. Rousseaun dogmi väittää, että monimutkainen yhteiskunta ja suuret yhteistyöhankkeet vaativat aina keskitetyn johdon ja alistussuhteet.
Tämä Rousseaun ajatuskoe oli kuitenkin tietoinen tosiasioiden sivuuttaminen, kuten sarjan aiemmissa osissa on osoitettu. Tässä kuudennessa osassa tuomme pöytään modernin arkeologian järeimmät ja massiivisimmat todisteet, jotka saattavat Rousseaun ajatuskokeen varsin kestämättömälle pohjalle. David Graeberin ja David Wengrow’n esiin nostamat tutkimukset osoittavat, että ihmiskunnan historia ei ole ollut suoraviivainen polku vapaudesta orjuuteen. Ihminen on osannut järjestää elämänsä toisinkin.
Anatolian monumentaalisuus ilman valtiota: Göbekli Tepe
Kaikkein järein ja varhaisin empiirinen isku Rousseaun historiankuvaa vastaan nousee Kaakkois-Turkin maaperästä. Lähes 12 000 vuotta vanha Göbekli Tepe on maailman vanhin tunnettu monumentaalinen rakenne. Se on noin 7 000 vuotta vanhempi kuin Egyptin pyramidit tai Stonehengen kivikehät.
Alueelta on kaivettu esiin valtavia, kymmeniä tonneja painavia T-kirjaimen muotoisia kivipilareita, jotka on pystytetty massiivisiksi kehiksi ja koristeltu monimutkaisilla eläinhahmoilla. Rousseaulaisen logiikan mukaan näin valtavan, satojen ihmisten organisoitua työtä ja insinööritaitoa vaativan hankkeen pystyttäminen olisi vaativat keskitetyn valtion, kuninkaan ruoskan ja orjatyövoiman.
Arkeologinen data kuitenkin osoittaa, että Göbekli Tepen rakentajat olivat metsästäjä-keräilijöitä. He eivät tunteneet maanviljelyä, heillä ei ollut pysyvää asutusta, eikä minkäänlaista hierarkkista valtiokoneistoa tai hallitsijaluokkaa. Ihminen kykeni organisoitumaan massiivisiin monumentaalisiin hankkeisiin täysin vapaaehtoisesti, yhteisen kulttuurin ja rituaalin pohjalta. Sosiaalinen monimutkaisuus ja yhteistyö eivät vaatineetkaan alistumista ja vapauden menettämistä.
Tasa-arvoinen kaupunki ilman hallitsijoita: Çatalhöyük
Noin 9 000 vuotta sitten Keski-Anatoliassa kukoistanut Çatalhöyük antaa puolestaan tyrmäysiskun sille Rousseaun väitteelle, että aloilleen asettuminen ja kaupungistuminen synnyttävät vääjäämättä luokkayhteiskunnan.
Çatalhöyük oli aikansa mittapuulla valtava, tuhansien ihmisten tiivis urbaani asutuskeskus, joka kukoisti yli tuhannen vuoden ajan. Alueelta on kaivettu esiin satoja koteja, mutta sieltä puuttuvat kokonaan palatsit, kuninkaiden haudat, temppelit tai hallintorakennukset. Kaikki talot oli rakennettu suurin piirtein samanlaisiksi.
Hautalöydöt ja luiden isotooppitutkimukset paljastavat, että miehet ja naiset söivät samaa ruokaa ja elivät täysin tasa-arvoisessa yhteisössä ilman keskitettyä hierarkiaa, luokkajakoa tai keskusjohtoa. Se oli monimutkainen ja vakaa kaupunki, joka osoitti, että suuri ihmisjoukko voi asettua aloilleen ja elää sovussa ilman vallanpitäjiä ja lakeja.
Ukrainan ympyräkaupungit: Trypilljan megasitit
Kun siirrymme ajassa eteenpäin noin 6 000 vuotta taaksepäin nykyisen Ukrainan ja Moldovan metsäaroille, kohtaamme Trypilljan kulttuurin jättimäiset asutuskeskukset, kuten Taliankin ja Nebelivkan. Modernissa arkeologisessa tutkimuskirjallisuudessa näistä kohteista käytetään nimenomaan englanninkielisestä termistä johdettua ilmaisua megasiti.
Tähän käsitteeseen on päädytty kahdesta syystä. Ensinnäkin se kuvaa kohteiden poikkeuksellista kovaa kantoa ja massiivisuutta satojen hehtaarien alueella, mikä oli tuohon maailmanaikaan täysin ainutlaatuista. Toiseksi tiedemaailma tarvitsi uuden termin, koska nämä keskukset eivät sopineet perinteisen historiankirjoituksen määritelmään ”kaupungista”. Oppikirjoissa kaupungilla on aina tarkoitettu Mesopotamian tyylistä keskusta, jossa on kuninkaan palatsi, temppeleitä, byrokratiaa ja sotilaallinen johto. Koska Ukrainan löydöistä puuttui kokonaan tämä pakkovalta, niitä alettiin kutsua megasiteiksi – eli kaupungeiksi ilman valtiota.
Rousseaun teorian mukaan kymmenen tuhannen ihmisen pysyvä asuttaminen yhteen paikkaan synnyttää mekaanisesti hierarkioita. Trypilljan empiirinen todistusaineisto kuitenkin tuhoaa tämän oletuksen. Megasitit oli rakennettu äärimmäisen tarkasti harkitun, standardoidun ja modulaarisen suunnitelman mukaan: tuhannet talot oli asetettu valtaviin, samankeskisiin ympyröihin.
Tämän arkkitehtuurin merkittävin piirre oli sen keskusta. Kaupunkien sydämeen jätettiin tarkoituksella massiivinen, avoin pyöreä tila – suuri keskusaukio. Alueelta ei ole löydetty merkkiäkään yksittäisten hallitsijoiden palatseista, linnoituksista tai sotilaallisista keskusjohdoista. Sen sijaan ympyrärakenteen kehälle ja keskusaukiolle oli sijoitettu säännöllisin väliajoin suuria yhteisötaloja. Kaupunkien rakenne osoittaa, että päätöksenteko ja hallinto perustuivat paikallisiin neuvostoihin ja laajojen kansankokouksien vapaaehtoiseen vuorovaikutukseen. Nämä ihmiset pyörittivät monimutkaista maataloutta ja urbaania logistiikkaa satoja vuosia puhtaasti horisontaalisen yhteistyön voimalla.
Teotihuacán: Radikaali sosiaalinen asuntovallankumous
Meksikon laaksossa kukoistanut Teotihuacán tarjoaa puolestaan kaikkein laajimman ja poliittisesti tietoisimman esimerkin siitä, miten valtion autoritaariset rakenteet voidaan aktiivisesti purkaa. Noin vuonna 200 jkr. tässä massiivisessa, yli sadantuhannen asukkaan metropolissa tapahtui radikaali sosiaalinen kokeilu.
Kaupunki oli aloittanut historiansa tyypillisenä mesoamerikkalaisena hierarkiana: sinne oli rakennettu valtavia monumentteja, kuten Sulkakäärmeen pyramidi, ja varhaiset löydöt viittaavat sotilaalliseen eliittiin ja ihmisuhreihin. Mutta noin kolmannen vuosisadan alussa Teotihuacánissa tehtiin täydellinen suunnanmuutos, jota arkeologiassa kutsutaan urbaaniksi regeneraatioprojektiksi. Kaupunki luopui pyramidien ja hallitsijamonumenttien pystyttämisestä. Sen sijaan kaikki julkiset resurssit suunnattiin massiiviseen ja korkeatasoiseen sosiaaliseen asuntotuotantoon.
Kaupunkiin rakennettiin noin 2 000 muurattua, kalkkilaastilla ja andesiittikivellä viimeisteltyä asuntokompleksia. Nämä asunnot eivät olleet mitään köyhälistön slämmejä, vaan jokaisessa kompleksissa oli useita asuntoja, hienostunut lattiaviemäröinti, muuratut seinät ja omat avoimet sisäpihat. Lähes koko kaupungin monietninen väestö siirrettiin asumaan näihin laadukkaisiin ja suurin piirtein samanarvoisiin kortteleihin.
Teotihuacánin taide heijastaa tätä poliittista vallankumousta. Toisin kuin Mayojen tai myöhempien Atsteekkien taiteessa, Teotihuacánin seinämaalauksissa ja reliefeissä ei esiinny yksilöllisiä, nimeltä mainittuja kuninkaita, dynastioita tai hallitsijoiden palvontaa. Kuvasto on kollektiivista: seinämaalaukset kuvaavat usein samanarvoisia ja samankokoisia ihmisiä kävelemässä yhdessä, pitämässä toisiaan kädestä tai osallistumassa yhteisiin rituaalisia toimituksiin. Kaupunkiota johdettiin kaupunginosien omien neuvostojen ja laajempien edustuksellisten elinten kautta. Teotihuacán osoitti useiden vuosisatojen ajan, että sivilisaation huippua edustava suurkaupunki voi tietoisesti valita tasavaltalaisen ja tasa-arvoisen elintason ilman kuninkaallista pakkovaltaa.
Mielikuvituksen vapauttaminen
Mitä tämä uusi, massiivinen arkeologinen data meille opettaa? Se opettaa ennen kaikkea sen, että yhteiskunnalliset rakenteet ja hierarkiat eivät ole biologisen kehityksen tai sivilisaation väistämättömiä päätepisteitä. Rousseau oli väärässä väittäessään, että kaupungistuminen ja aloilleen asettuminen vaativat aina vapauden uhraamista ja alistumista.
Sarjan aikaisemmat julkaisut.
Kondiaronkin uskontokritiikin pääpiirteet. Osa V.
Mitä Rousseau ei usklatanut sanoa suoraan ääneen. Osa IV.
Modernin yhteiskunnan vankilakoodi. Osa III.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
Rousseau ajatteli, että suuri ja monimutkainen yhteiskunta synnyttää väistämättä hierarkian ja alistamisen. Graeber ja Wengrow puolestaan osoittavat, ettei näin tarvitse olla: esimerkiksi Göbekli Tepe ja Trypilljan yhteisöt näyttävät, että monimutkaisuutta voidaan järjestää myös ilman pysyvää keskitettyä valtaa.
Kontingenssiteoria ehdottaa, että koko kysymys on väärin asetettu. Monimutkaisuus ei itsessään vaadi hierarkiaa. Se vaatii koordinaatiomekanismin.
Ratkaisevaa on, millaisiin oloihin yhteiskunta joutuu sopeutumaan: onko ympäristö vakaa vai epävarma, millaista teknologiaa käytetään ja kuinka suuri väestö on kyseessä. Hierarkia, byrokratia, standardointi, vastavuoroisuus ja hajautettu päätöksenteko ovat kaikki erilaisia tapoja ratkaista sama perusongelma.
Siksi sekä Rousseau että Graeber voivat olla osittain oikeassa. Suuri kastelutalouteen perustuva valtio voi hyötyä keskitetystä hallinnosta, kun taas toisenlaisissa oloissa suuri yhteisö voi toimia hajautetummin. Mikään ratkaisu ei kuitenkaan ole ilmainen. Hierarkia tarjoaa nopeutta ja mobilisaatiokykyä vallan keskittämisen hinnalla. Hajautettu järjestelmä tarjoaa autonomiaa vallan hajauttamisen hinnalla.
Historia ei näin ollen ole suora viiva vapaudesta orjuuteen eikä orjuudesta vapauteen. Se on jatkuvaa kokeilua erilaisilla tavoilla organisoida yhteistä elämää.
Monimutkaisuus ei vaadi alistusta. Se vaatii koordinaatiota. Ja jokaisella koordinaatiotavalla on hintansa.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Pertti kommentista!
Nostat esiin erittäin tärkeän teoreettisen näkökulman tuomalla mukaan kontingenssiteorian ja tarpeen erottaa toisistaan ”alistus” ja ”koordinaatio”. Pyrkimys löytää tässä kulttuurinen ja historiallinen kultainen keskitie – eli ajatus siitä, että sekä Rousseau että Graeber olisivat kumpikin osittain oikeassa – kuitenkin ohittaa sen kaikkein polttavimman reaalipoliittisen ytimen, josta juttusarjassani kirjoitan.
Rousseau ei nimittäin esittänyt hierarkiaa ja pakkovaltaa vain yhtenä mahdollisena, tilanteeseen sopeutuvana ”koordinaatiomekanismina” muiden joukossa. Hän teki siitä universaalin ja väistämättömän historian lain – lankeemuksen, josta ei ole paluuta, kun asutaan yhdessä laajasti.
Kun Graeber ja Wengrow tuovat pöytään nämä esimerkit, heidän tarkoituksensa on osoittaa jotain paljon radikaalimpaa kuin pelkkää resurssien koordinaatiota: he osoittavat, että ihmisillä on aina ollut tietoinen, poliittinen vapaus valita ja purkaa näitä järjestelmiä ilman, että koon kasvu pakottaa meidät automaattisesti alamaisiksi.
Koordinaatiolla on aina hintansa, se on totta, mutta on eri asia tehdä ihmisenä joustavia valintoja kuin uskoa, että nykyinen pakkovaltamme on historian vääjäämätön luonnonlaki.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä niillä muinaisilla rakentajilla on ollut maagisten kykyjensä vuoksi arvostettuja tietäjiä, joiden toiveita kukaan ei ole kyseenalaistanut ja jotka itse eivät ole halunneet hierakkisia rakenteita taikka ainakaan oman voimansa kanssa kilpailevia hierarkioita. Tuo ei olisi täysin vapaaehtoista ja asukkaille itse valittua mutta ei myöskään orjuutta ja pakkovaltaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Ilari tästä mielenkiintoisesta näkökulmasta.
Nostat esiin ajatuksen, joka elää edelleen vahvana meidän kulttuurisessa kuvastossamme: oletuksen siitä, että muinaiset suursaavutukset vaativat taustalleen jonkinlaisen maagisen auktoriteetin tai tietäjät, joiden sanaa kukaan ei osannut tai uskaltanut kyseenalaistaa.
Moderni arkeologia ja historialliset aikalaislähteet tarjoavat kuitenkin huomattavasti maanläheisemmän ja samalla paljon mullistavamman selityksen. Esihistoriassa – aivan kuten myöhemmin uuden maailman liittokunnissa – ihmisiä ei ohjannut sokea, maaginen usko, vaan pitkälle kehittynyt kyky neuvotella, väitellä ja tehdä tietoisia yhteisiä päätöksiä.Vaikka näissä yhteisöissä oli shamaaneja ja rituaalisia hahmoja, heidän auktoriteetillaan ei ollut käytössään sellaista fyysistä väkivaltakoneistoa tai poliisia, jolla ihmisiä olisi voitu pakottaa työhön. Jos muinaiset ihmiset pystyttivät jättimäisiä pilareita tai muurasivat suuria asuinkortteleita, he tekivät sen siksi, että he halusivat ja osasivat järjestäytyä yhteisen projektin taakse – eivät siksi, että olisivat olleet maagisen hypnoosin tai kyseenalaistamattoman johdatuksen vallassa.
Historia todistaa ennen kaikkea ihmisen oman poliittisen älyn ja rationaalisuuden voimasta, ei ulkopuolisesta mystiikasta.
Ilmoita asiaton viesti
Näkökulmat eivät ole toisensa poissulkevia. Ajattelen niitä maagisia harjoitteita, joiden vaikuttavuus ei perustu ihmisten uskomuksiin ja odotuksiin, mikä on vastakohta meidän aikamme papistoille tai saarnaajille. Jos harjoitteiden vaikuttavuus ei edellytä fyysistä kontaktia, hankkeiden edistäminen ei myöskään vaadi fyysistä väkivaltakoneistoa. Niillä neuvottelijoilla on täytynyt olla jotakin, mistä neuvotella, sekä jokin syy siihen, miksi on tehty juuri näin eikä jotakin muuta.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kommentistasi, se laajentaa näkökulmaa mielenkiintoiseen suuntaan.
Kysyisin tähän väliin puhtaasti metodologisen kysymyksen, jotta varmasti puhumme samaa kieltä.Mitä tarkoitat tässä yhteydessä ”maagisilla harjoitteilla”? Tunnen paljon ihmisiä ja käsitykset maagisuudesta vaihtelevat laidasta laitaan.
Tarkoitatko jotakin sellaista harjoitetta, jolla pyritään vaikuttamaan transsendenssiin (tuonpuoleiseen), vai onko kyseessä jokin ihmiskunnan ulkopuolinen voima, jota tarkoitat?
Haluaisin ensin selventää tämän määrittelyn, jotta ymmärrän tarkalleen, mihin viitekehykseen sijoitat nämä neuvottelijat ja heidän vaikuttavuutensa.
Ilmoita asiaton viesti
Esimerkiksi kiinalaisen wuxia-kirjallisuuden moderni klassikko Kotkasoturien taru:
”Tavallisissa oloissa sielunsiirron kaltaiset mielenhallintatekniikat antoivat mahdollisuuden ohjailla vastustajan mieltä vain kevyesti. Joillakin niistä sai kyllä vastustajan vaipumaan syvään uneen, mutta juuri muuhun niistä ei yleensä ollut. Nyt kun seuranvanhin Peng oli juuri käyttänyt omaa mielenhallintatekniikkaansa Huang Rongia vastaan, hän oli pannut siihen kaiken voimansa ja keskittymisensä. Huang Rongin äkillinen hyökkäys oli siksi onnistunut yllättämään hänet täysin, ja näin sielunsiirron vaikutus oli ollut kymmenen kertaa tavallista voimakkaampi.” (Jin Yong: Kotkasoturien taru, 3. osa Yue Fein perintö, s. 479, 2020, alkuteos 1959.)
Taolaisen teorian mukaan samaa Neigongia eli sisäisen voiman harjoittamista voidaan käyttää sekä perinteisiin taistelulajeihin että kuolemattomuuden tavoitteluun (mikä viime mainittu ei tosin ole koskaan tiettävästi toteutunut).
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos täsmennyksestä.
Tämän tekstisarjani ja keskustelun tarkoituksena on pureutua tiukasti Rousseaun filosofiaan, historiankirjoitukseen, sosiologiaan sekä vankkaan empiiriseen dataan ja aikalaislähteisiin.
Wuxia-kirjallisuus ja taolainen fiktio edustavat hienoa tarinankerrontaa, mutta fantasia on aivan eri asia, eikä se kuulu tämän yhteiskuntafilosofisen aihepiirin tai tämän keskustelun piiriin.
Elämä on lyhyt, ja kognitiivinen kapasiteetti syvään, kirkkaaseen ajatteluun on rajallinen – ihmisaivot pystyvät sellaiseen todellisuudessa vain muutaman tunnin päivässä. Kyse on tietoisesta energian suojelusta; jos nuo arvokkaat tunnit kuluttaa sivupoluilla vänkäämiseen, se on suoraan poissa omalta analyyttiselta työltäni ja oman ajatteluni kirkkauden ylläpitämisestä.
Minulla ei ole resursseja lähteä perehtymään tällaiseen aiheeseen, eivätkä nämä teemat tämän aiheen kontekstissa loppujen lopuksi myöskään kiinnosta minua.
Suljetaan siis tämä kaunokirjallinen keskusteluhaara osaltamme tähän. Voit toki jatkaa aiheesta jossakin muussa ympäristössä, jossa käsitellään fiktiota ja rajatietoa.
Ilmoita asiaton viesti
Taitaa olla niin, että toisellut sitä, mitä Rosseau kehiin saatellut.
Noin kun ajattelee itsestä prosessikuvan hahmottojana, pakosti joutuu miettimään, miksi bugs, siinä kun B.
Puolustukseksi jo omaan tilanteeseen nähden voisi sanoa peruskonservatiivisuuden, joka rakenteita vahviten muodostaa, mutta ei tosiaan ilman ominaisuuksia, jotka rakenteen säilymisessä myös valikoituneet, jotta se rakenne säilyvänä.
Tuntus olevan vahvin haara elämisen prosessissa, vaikka toki menee ”hiontaan” (=ympäristövaikuttavuuteen), muita vastaavia ((i-)eff-tekijästöä) jos ajattelee.
Eilen tuli liitettyä perusrakennetta koskeva jakautumisen haara ilmenevyyden puolesta esim Jenkkien puoluerakenteeseen, joka ei puhdas, puhdas kun ei suoraan liity siihen, mikä elämä on, kun se vaatii ne ulottuvuuteensa, ts juurensa, ollakseen muutakin kuin leijuvan irrallinen osa kokonaisuudesta.
Vaihtoehtoisen realisoituma kestävänä… On utopiamyyty, ja autolla. Tämän seikan puolesta blogistin linjoilla, vahvasti.
Että esimerkki utopia-oletetusta… Tällaista ei vaihtoehtoisempi minusta vaadi, kun hypolla on arvella näistä myös.
V: Hypo on näissä parempi… Se, että merkittävät häviävän sijaan linkkautuu hypon kautta.
Miten perustella Väite?
Esim sen kautta, mitä on vaihtoehto? Jos näin (tätä kautta), kävisikö edes tämä kohta, vaikka kattavuuteen ei tällä ajateltaisi voitavan matkata?
Ilmoita asiaton viesti
Hieno kirjoitussarja! Ei sinulla ole ajatusmyssy syyttä päässä!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kommentista, Paavo!
Mukava kuulla, että tämä historiallisen ja yhteiskuntafilosofisen ajattelun avaaminen resonoi ja kirjoitussarja näyttää toimivan.Tämä kirjoitussarja jatkuu vielä kahden kirjoituksen verran. Ensi lauantaina pohditaan Rousseaun ajatuksia ja henkilöä yksilöpsykologian näkökulmasta. Sarjan kahdeksannessa kirjoituksessa teemme sitten yhteenvedon ja katsomme Rousseaun jälkeistä maailmaa.
Sen jälkeen tämä sarja siihen sitten loppuukin, mutta luvassa on uusi 15 kirjoituksen sarja, joka alkaa sitten heti syyskuun 12. päivä ja jatkuu joulukuun 19. päivään. Mutta pidän vielä tuon sarjan sisällön salaisuutena.
Ilmoita asiaton viesti