Naisvangit raitahameissa

Osallistuin Siltalan kirja-arvioita laativille toimittajille järjestämään tilaisuuteen. Haastateltava oli myös kirjan Raitahameessa Naisvangin arki 1800-luvun Suomessa (Siltala 2026, Graafinen suunnittelu Tuula Mäkiä, 269 s.) kirjoittaja, historiantutkija ja yhteiskuntahistorian dosentti Johanna Annola (s. 1976). Hän on saanut viisivuotisen akatemiarahoituksen suomalaisten naisvankiloiden historiaa 1800-luvun alusta 1920-luvulle käsittelevälle hankkeelle, minkä pohjalta kirja syntyi.

Hän kertoi ettei tiennyt ennen tutkimustensa alkua naisvankiloista mitään ja aloittaa ”Tämä kirja on Lisan, Erikan Jennyn ja muiden naisvankien tarina, joka alkaa 1800-luvun ensimmäisistä vuosikymmenistä ja päättyy 1900-luvun alkuun”.

Suomessa on ollut pitkään kehruuhuoneiksi kutsuttuja naisvankiloita. Ruotsin kuningas määräsi 1730-luvulla sellaisen perustettavaksi Turkuun ja 1800-luvun alun turkulaiset puhuivat Linnankadun ja nykyisen Eerikinkadun kulmauksessa sijainneesta ”Spinhuusista”. Seuraava kehruuhuone perustettiin Lappeenrantaan. Hämeenlinnan naisvankila on myöhempää perua. Kehruuhuone nimelle on katetta, sillä niissä todella kehrättiin.

Vankien tarinat avaavat näkymän maamme historiaan ja naisten mahdollisuuksiin rakentaa siellä elämäänsä. Tyypillisimmät naisten rikokset olivat varkaudet, sikiön surmaamien ja huonotapainen elämä (irtolaisuus).

Niskuroivia vankeja rangaistiin mm. ”karbaasilla” pieksämällä ja siirtämällä heidät ”vesileivälle” mikä pitempään jatkuessaan heikensi heidän kuntoaan.

Kirja vie lukijan naisvankiloiden suljettuun maailmaan kertoen rikoksista ja rangaistuksista sekä arjesta telkien takana, kuten millaista työtä vangit tekivät, mitä tapahtui vankilan koulussa ja sairastuvalla, miten naiset hoitivat äitiyttään ja millaisia muita ihmissuhteita he solmivat? Vankiloissa oli myös koulu sekä kirkko ja lääkäri hoiti sairastuneita vankeja.

Naisvangeista käytettiin etunimeä ja sukunimen ensimmäistä kirjainta. Joskus Lapsetkin saattoivat tulla äitiensä mukana vankilaan. Heille myös yritettiin löytää sijoituskoti, mitä kuvaa Erika K:n kirje vuonna 1895 ”Herran nimessä pyydän jos rouva (–) ottas minun pienen Tyttöni hoitoonsa joka jää orvoks ätistään kuin Lintu oksalle”.

Kirjaan on löydetty runsas kuvitus. Erikoisen sisältönsä johdosta se on kiinnostava.