Maanviljely on onnenkauppaa

{"capture_mode":"AutoModule","faces":[]}

Kotitarveviljelijän kestosuosikkeihin lukeutuva tomaatti on konstikas ja pitkäjänteisyyttä korostava kasvatettava – puutteellinen ravinteiden ja kosteuden säätely, sääolosuhteiden voimakas vaihtelu ja erilaiset kasvitaudit sekä tuholaishyönteiset uhkaavat tuhota sadon onnistumisen puolen vuoden kasvatuskauden eri vaiheissa.

No, kotitarveviljelijän erityispiirteistä stressinsietokyky ja asioiden suhteuttaminen oikeisiin mittakaavoihin ovat mielestäni ominaisimpia – tomaatin kasvattaminen ei vaadi mittavia investointeja ja jokainen syötäväksi kypsyvä hedelmä (kasvitieteellisesti tomaatti on tietenkin marja) antaa tuotantopanokseensa verrattuna lisäarvona viljelijälleen 100 prosenttia.

Näin on, koska jo yhdestä k-ryhmän myymälästä kevätalvella ostetusta kotimaisesta tomaatista leikatusta siivusta saa istuttamalla sen esimerkiksi tyhjään margariinirasiaan, jossa on sopivan kuohkeaa multaa, kymmeniä eloisasti itäviä tomaatintaimia. Näistä sitten kevään mittaan erotellaan vahvimmat yksilöt omiin kasvatusruukkuihinsa. joissa niiden yksilöllinen kehittyminen evoluution ”tarkoittamaan” merkitykseensä jatkuu kesän yli hamaan alkusyksyyn saakka jakamalla niille kohtuullisesti sekä lämpöä, valoa että ravinteita.

Tomaatin kasvattaminen viipaleesta vaatii ainoastaan jatkuvaluonteista  läsnäoloa eikä niinkään taloudellisia panostuksia – materialistiselta puolelta kasvatukseen riittää pari tyhjää purnukkaa, muutama tukikepakko ja narua tukemaan pitkiksi venyviä  kasvinvarsia, vettä ja lannotteita sekä jokin aurinkoinen, suojainen,  kasvatuspaikka ulkona. Esimerkiksi talon eteläpuolen seinusta.

 

Kuten kuvasta nähdään, niin sato on ollut melko tuottoisa ja itselleni mieluisaksi yllätykseksi aikaisemista kasvatusyrityksistä poikkeavasti joukossa on nyt myös väriltään punaisia tomaatteja 🙂

 

 

jiihooantikainen
Vasemmistoliitto Kuopio

aktiivinen 🐟, woke, miesasia-aktivisti, feministi ja vasemmistolainen.
muuten ihan mukava mies :)

Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.

Ilmoita asiaton sisältö

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu