Tekoälyn vaarallisuus

Tekoälyn voi ennakoida olevan riippuvaistamisen puolesta systeemisemmmän vaaarallinen, kuin mitä on öljyyn sitoutuminen.

Vaikka kyse on tavan välineestä, myös odotusarvoisen sovellettavuus-antoisuuden puolesta…

Rakentamisen paikka jää helposti ongelmalliselle.

 
Voitaisiin puhua samoista ongelmapäätymistä, joita jo on, mutta niihin ajetaan toisvälineellä, autosti, tai perinteisesti,…

Miten tätä odotetta sanoittaakin.

 
Talous ei yleisen effektiivisesti ole hyväntekeväisyyttä.

Samaa ei ole odotettavissa tästäkään vaihtoehdosta, jonka vaikutus menee uskon suhteessa, samoin kuin mitä tekee talous.

 
Vaikuttavuudella kun mennään, sille päädytty enemmän,…

Kyse on usko-motoroidusta vaihtoehdosta.

Ihmisen tapauksessa, tällaisen linjan linjan kautta on kytkeä alle suurempia voimia.

 
Suorareaalisittain samaa vaikutus-vääjäämätöntä on liittää sotaan, ja sotavarusteiden hankkimiseen.

 
Aiheena vaikka tässä on AI…

Suurempi kuva josta toimijuus erottuu paremmin…

Ei ole tällaiseen esityksen puolesta välittyvä.

 
Kuvauksia tarvitaan, iteroivina, ja palastelevina, jotta voi päästä sen tasalle, mitä eletään.

Muu tarkoittaa samaa kuin eksyyntyminen, jatkuvasti elettävänä tilana (loukkuna).

 
Suursaatavista jos puhutaan, riittää pieni joukko rakentajia, etenkin kun rakentajuus on paljolti sitä, jossa defacto-toimijuus.

Tarkoittaa paraikaa esim pääomaa, vaikka toimeentuloa ja pärjäämistä on kyettävä hankkimaan jokaisen suoraan.

Epäsuorien rakennelmien takaa jos… Näitä tulee tosiaan voida arvioida, mitä vaikutusten puolesta tarkoittavat.

juhamyllarinen

Asiaatikko.
Myös novaatikko.
Useimmiten novakkona.

 
Pitää perinteistä.
Samoin uudesta.
Molemmissa tärkeitä, puolustamisen arvoisia.

 
Ihmiset eivät yleisesti ole väärässä.
Eivät väärällä asialla.
Eivät myöskään perusteettomasta (A) liikkeessä.
Päinvastoin.

 
Sointuvampi,...
Todellisempi kuvaus on, että ...

 
Useimmin mennään reduktiolla.
Ei vain kohdissa:
--- Joissa välttämätöntä.
--- Muu enemmän tolkutonta.

 
Eletään R-palkintoisesta systeemistä.
Enemmän siitä kuuluisasta itsestä.

 
Painotetusti.
Ellei nimeämättömän yksinomaisin valmiuksin.
Riittävin olki -a/u -k -a/o -ilu -varustein, varustuksin.

 
00-0. Deffa.
Effasti Deffa.

 
Samaan voimavarallistetun tuetusti viitata.
Kehää kierretään, autolla.
Vuorokaudet vaihtuvat, ja vuodet.

Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.

Ilmoita asiaton sisältö

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu