Kun laki demonisoi enemmistön

Laki joka on kirjoitettu heikon suojelemiseksi on välttämätön. Yhteiskunta mitataan siitä miten se kohtelee niitä joilla on vähiten valtaa.

Ongelma syntyy tavasta jolla suojelu nykyään kirjoitetaan. Vanha rikoslaki suojeli heikkoa teolta. Jos löit, syrjit työpaikalla, estit pääsyn palveluun, sait rangaistuksen. Tarvittiin tekijä, teko ja uhri. Taustalla oli hyvyyden olettama: enemmistö on kykenevä hyvään, mutta jos joku rikkoo, hän vastaa.

Uusi suojelulaki suojelee heikkoa ajatukselta. RL 11:10 ei vaadi että kukaan löi ketään. Riittää että sana on ”omiaan” aiheuttamaan halveksuntaa. Ei tarvita uhria, riittää mahdollinen uhri. Ei tarvita tekoa, riittää ilmaisu. Tämä on rakenteellinen muutos: laki ei enää rankaise siitä mitä teit heikolle, vaan siitä mitä enemmistö voisi ajatella heikosta jos saisi kuulla sanasi.

Silloin lakiin kirjautuu pahuuden olettama enemmistöstä. KKO:2026:27 on tästä tarkka esimerkki. Asiassa ei ollut väkivaltaa, ei syrjintää työpaikalla, ei palvelusta epäämistä. Oli pamfletti vuodelta 2004 ja sana ”häiriö”. Korkein oikeus katsoi 3-2 että sana on rikos, koska sen lataaminen internetiin 2019 teki siitä saatavilla olevan yleisölle joka voisi alkaa halveksua.

Lain logiikka on: jos enemmistö kuulee sanan ”häiriö”, enemmistö alkaa vihata. Siksi sana on kiellettävä.
Tämä olettaa kolme asiaa jotka eivät pidä paikkaansa:

Enemmistö on vietävissä yhdellä sanalla
Suomalainen enemmistö on elänyt sata vuotta luterilaisen, liberaalin ja sosialistisen perinteen kanssa. Se osaa kuulla sanan ”häiriö” ja olla silti lyömättä ketään. Kun laki olettaa päinvastaista, se aliarvioi kansalaisen.

Heikko on niin hauras ettei kestä sanaa
Kun laki sanoo että homoseksuaalia pitää suojata sanalla ”häiriö” rikoslailla, se sanoo samalla että homoseksuaali ei kestä erimielisyyttä itsestään. Se muuttaa tasa-arvoisen aikuisen suojelua tarvitsevaksi lapseksi. Se ei vahvista, vaan heikentää.

Suojelu on ilmaista
Se ei ole. Kun laki demonisoi enemmistön, enemmistö huomaa sen. Ihminen joka on pitänyt itseään kunnollisena huomaa olevansa laissa oletettu vihaaja. Hän suuttuu. Suuttumus tulkitaan todisteeksi pahuudesta. Syntyy kehä: suojelu -> demonisointi -> suuttumus -> lisää suojelua.

Tästä kehästä on seurauksia. Ensimmäinen on luottamuksen menetys. Materiaalinen oikeusvaltio perustuu ajatukseen että laki on oikeudenmukainen ja turvaa ihmisoikeudet kaikille. Kun laki sanoo että yhden ryhmän ihmisarvoa suojellaan kieltämällä toisen ryhmän sana, laki ei enää suojaa ihmisoikeuksia. Se asettaa ne vastakkain. Silloin kumpikaan ei luota lakiin.

Pertti

TTK Jyväskylän yliopistosta.
Entinen kotikunta Korpilahti.
Harrastukset: lukeminen, shakki, liikunta.
Alat: tutkimus, opetus.
Ei aktiivipalveluksessa.

Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.

Ilmoita asiaton sisältö

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu