30 päivän testi: tsemppaamista hengellisessä elämässä ja blogi siitä päivittäin (osa 1/30)

(Aluksi joudun kertomaan tylysti, etten välttämättä ota kenenkään hyvääkään tarkoittavia neuvoja vastaan siitä, miten tätä blogisarjaa pitäisi kirjoittaa, saati että se olisi varmasti joidenkin mielestä pitänyt jättää kokonaan kirjoittamatta. Pahoittelen, etten pahoittele. Lue jos kiinnostaa, älä lue jos ei kiinnosta. Pottuunnu, jos potuttaa, mutta asiattomat kommentit poistan.)

Tiistai-iltana menin Tuusulan ev.lut. seurakunnan Sanan, ehtoollisen ja rukouksen iltaan, erään ystävän vinkistä. Tapahtuma oli miellyttävä. Ensin yhteislauluja, kaavaan kuululuva rukoukset papi johdolla ja ehtoollinen. Sitten erään lähetystyössä olleen naisen innostava puheenvuoro kokemuksistaan. Sen jälkeen mahdollisuus henkilökohtaiseen esirukoukseen. Viimeisenä vapaamuotoinen kahvilatuokio.

Sen jälkeen menin tuttavaperheen kanssa McDonald’siin jatkoille, juttelemaan niitä näitä. Sitten, pihalla tapasimme naishenkilön, joka oli illan pimeydessä hiukan eksyksissä ja kysyi kävelyreittineuvoa määränpäähänsä. Reittiä selvittelimme Google Mapsin avulla. Reitti oli kuitenkin hiukan vaikean oloinen pimeyden tähden, joten tarjouduin viemään hänen autolla perille. Se passasi. Matkalla hän kertoi kuulumisiaan, ja uskoakseni – ja toivottavasti –  Luojan armosta sanoin hänelle jotain rohkaisevia ja rakentavia ajatuksia ja näin hän antoi itsekin ymmärtää. Sitten ajoin kotiin. Olin ilahtunut siitä, että sain olla avuksi jollekulle.

Illalla tein blogauksen lopuksi Iltalehden Sanamestarin. Sen vastaus kuvastaa kaikille ihmisille kristinuskon mukaan sopivaa idealistista tavoitetilaa. Tarkoitus ei ole väittää sitä eikä tätä sen saavuttamisesta, joten ei lueta tähän mitään mitä siinä ei lue.