Puheenvuoro-blogit
Syksyn kolehtikiista: Jolkkosen vaalitaktiikkaa vai aitoa solidaarisuutta?
Kirkkohallituksen täysistunnon syyskuussa 2026 tekemä päätös evätä Suomen Luterilaiselta Evankeliumiyhdistykseltä (Sley) ja Suomen Kansanlähetykseltä virallisten, määrättyjen kolehtien paikat vuoden 2027 kolehtisuunnitelmasta on herättänyt hetisiltään runsaasti keskustelua. Päätös, jota virallisesti perusteltiin yhdenvertaisuudella ja järjestöjen harjoittamalla naispappeuden välttämiseltä, muuttui silmänräpäyksessä pelkästä hallinnollisesta kurinpidosta täysimittaiseksi kirkkopoliittiseksi sodaksi.
Ulkopuolisen silmin voi näyttää siltä, että herätysliikkeiden ja konservatiivien suojelijaksi on asettunut Kuopion piispa Jari Jolkkonen. Hänen jättämänsä järeä eriävä mielipide Kirkkohallituksen ratkaisusta ei kuitenkaan ole vain huolta hallintolaista tai lähetystyöstä. Se näyttää monen mielestä myös tietoisen poleemiselta avaukselta ja lähtölaukaukselta tulevaan arkkipiispan vaaliin, jossa panoksina käytetään kirkon arvoja.
Jolkkonen syytti Kirkkohallitusta toimivallan ylityksestä ja ”rangaistusluonteisesta toiminnasta”, vedoten siihen, että opin valvonta kuuluu piispainkokoukselle, ei hallintokoneistolle.
Jolkkosen perustelu on kuitenkin ontuva. Onko aitoa oikeusturvan puolustamista suojella järjestöjä, jotka kiertävät kirkon yhteisiä sääntöjä viemällä työntekijöitään ulkomaille vihittäviksi vain välttääkseen alttariyhteyden naispuolisten pappien kanssa? Jolkkosen argumentaatio luo vaarallisen viitekehyksen, jossa syrjiviä rakenteita ylläpitävä perinteinen virkakäsitys puetaan vääryyden uhriksi?
Tosiasiassa kyseessä voi olla kylmäpäinen konservatiivien kosinta. Arkkipiispan vaalin lähestyessä todennäköisten ehdokkaiden on profiloitava itsensä ja kerättävä joukkonsa. Jolkkonen, joka on aiemmin profiloitunut keskitien kulkijana, yrittää lukita tällä ulostulollaan taakseen kirkon herätysliike- ja konservatiivisiiven tuen. Vastapuolelle, liberaalimman ja uudistusmielisemmän siiven kärkinimeksi, on jo monien mielessä asettunut Turun piispa Mari Leppänen. Kolehtikiista tarjoaa täydellisen, tunteisiin vetoavan areenan luoda kärjistetty ”me vastaan ne” -asetelma hyvissä ajoin ennen arkkipiispan vaalia, joka ajoittunee vuoteen 2028 tai viimeistään vuoteen 2030.
Pelin kyynisyys paljastuu, kun katsotaan, kenen kustannuksella tätä valtapeliä pelataan. Kolehtilistalta poistaminen merkitsee järjestöille jopa 100 000 euron automaattista tulonmenetystä, kun Sleijareiden eli Evankeliumiyhdistyksen ja Kansanlähetyksen kohteet on poistettu. Samalla kun piispat ja Kirkkohallitus ottavat mittaa toisistaan kabineteissa, todelliset kärsijät löytyvät kehitysmaiden pakolaisleireiltä ja haavoittuvimmista kriisipesäkkeistä, joissa näiden lähetysjärjestöjen ruohonjuuritason apua tarvitaan. Joidenkin mielestä on kestämätöntä, että kirkon johto – niin liberaalit kurinpitäjät kuin heitä vastustava Jolkkonen – suostuu käyttämään kaikkein köyhimpiä suomalaisen kirkkopolitiikan pelinappuloina.
Toisaalta mainitut järjestöt ovat kuitenkin edelleen mukana vapaaehtoisella suosituslistalla, josta seurakunnat voivat valita kohteita niille pyhäpäiville, joille ei ole ennalta määrätty mitään valtakunnallista kohdetta. Tuottoisimmat ja lihavimmat kolehtipyhät on jaettu Kirkkohallituksen lempilapsille, kuten Suomen Lähetysseuralle ja Kirkon Ulkomaanavulle.
Tämän repivän julkisivun, byrokratian ja oppiriitojen takana elää kuitenkin toisenlainen, hienovaraisempi maailma. Kirkkon historian jännitteisiin kolehtipäätöksiin liittyy nimittäin inhimillinen puoli: suomalaisten pappien oma, sukupolvelta toiselle periytyvä sisäpiitrin huumori. Siinä missä Kirkkohallitus linjaa miljoonien eurojen virallisia listoja, ruohonjuuritasolla papisto on aina hyödyntänyt kielellistä nokkeluutta ja kalenterin suomia vapauksia.
Tämän perinteen huipentuma on leikkisä puhe joulukuun 13. päivästä ”lusijan päivänä”. Puhekielessähän juhlavan pyhimysnimen ääntämys taipuu helposti arkiseen, vankilassa istumiseen viittaavaan lusija-sanaan. Kun tämä päivä osuu sunnuntaille ja kun papistolla on perinteisesti vapaus päättää kolehtikohde itse, astuu kuvaan tämä erikoislaatuinen huumori.
Sukupolvien ajan monet kirkkoherrat ovat odottaneet tätä hetkeä päästäkseen toteuttamaan kielellisen vitsinsä huipennuksen: vapaa kolehti osoitetaan joulukuun kolmastoista sen osuessa sunnuntaipäivälle nimenomaan jollekin kristillisen kriminaali- ja vankilatyön kohteelle. Seurakuntalaisille asia ilmoitetaan saarnastuolista täysin vakavalla naamalla, mutta kirkkoherra vain myhäilee tuhansien pienten hyrkaismien kihistessä aivoissa sille, että ”lusijan päivänä” kerätään rahaa kirjaimellisesti lusijoille.
Tämä pilke silmäkulmassa ei ole vain pienen piirin salaisuus, vaan se saavutti suorastaan kosmisen yhteensattuman tason vuonna 2020, jolloin joulukuun 13. päivä osui sunnuntaille. Tuolloin jopa itse Kirkkohallitus asetti viralliseksi valtakunnalliseksi kolehtikohteeksi vankilatyön – osoittaen, että sama salainen huumorintaju elää myös kirkon ylimmässä johdossa. Asioita ja henkilöitä tunteva ei voi pitää tapausta pelkkänä sattumana. Lucian päivä sattuu sunnuntaille tänä vuonna, ja seuraavat mahdollisuudet papiston käytännön pilailuun avautuvat vuosina 2037, 2043 ja 2048.
Kirjoituksen soundtrack. Jukka Raitanen. Vangin toive.
Tämä kirjoitus kuuluu sarjaa Agricolan perikunta ollen sen viidestoista kirjoitus. Aikeaisemmat kirjoitukset voit löytää täältä:
Osa 14. kuinka virsikirja koodattiin?
Osa 12. Kuinka minusta tuli naispappeuden vastustaja.
Osa 11. Kuin DDR:n perustuslaista. Kirkollinen jargon.
Osa 10. Nuorten miesten uusoikeistolaisuus ja Suomen kirkko.
Osa 9. Konservatiivien vastaisku. Kahdet rattaat ja kärsivällisyys.
Osa 8. Taiteiden yö arkkipiispan talossa.
Osa 7. Kari Mäkinen. Sattumakorpraali.
Osa 6. Ilkka Kantola. Windsorin herttua.
Osa 5. Pyhästä Henrikistä uuteen dynastiaan.
Osa 4. Kuinka tuleva arkkipiispan vaali käydään.
Osa 3. Brittien vanha sabotaasiase tuotiin Suomen kirkon piispanvaaleihin.
Osa 2. Vuoden 2030 arkkipiispanvaalin askelmerkit.
Osa 1. Jukka Paarman testamentti
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
”Jolkkonen syytti Kirkkohallitusta toimivallan ylityksestä ja ”rangaistusluonteisesta toiminnasta”, vedoten siihen, että opin valvonta kuuluu piispainkokoukselle, ei hallintokoneistolle.”
.
Minulla ei ole henk koht mitään mielipidettä blogistin käsittelemästä kysymyksestä, mutta asiallisesti ja teknisesti ottaen piispa Jolkkonen on täysin oikeassa.
.
Kirkkohallituksen esittämät perustelut eivät kuulu sen toimivaltaan. Kirkkohallituksen täysistunnolla ei ole oikeutta ottaa kantaa tai tehdä päätöksiä kirkon opillisista kysymyksistä koska se on puhtaasti hallinnollinen, taloudellinen ja toimeenpaneva elin.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos asiallisesta kommentista, Jaakko.
Olet aivan oikeassa siinä, että juridisesti ja lakiteknisesti piispa Jari Jolkkosen argumentti Kirkkohallituksen toimivallan ylityksestä on vahva. Jos katsotaan asiaa puhtaasti pykälien valossa, uuden kirkkolain mukaan Kirkkohallituksen lakisääteisenä tehtävänä on hoitaa kirkon yhteistä hallintoa, taloutta ja toimintaa. Kirkkohallituksen ohjesäännössä puolestaan todetaan, että täysistunnon tehtäviin kuuluu pääjumalanpalveluksissa kannettavien kolehtien kohteiden määrääminen. Lain ja ohjesäännön kirjaimen mukaan kyse on siis puhtaasti teknisestä ja taloudellisesta listauksesta.
Juuri tämän vuoksi tilanne on ajautunut umpikujaan. Kun Kirkkohallitus käytti Jolkkosen mielestä kolehtilistaa kurinpitovälineenä ja otti perusteluissaan kantaa siihen, miten järjestöt toteuttavat virkakäsitystään, se astui alueelle, joka kuuluu vain ja ainoastaan oppia valvovalle piispainkokoukselle.
Yleisessä julkisoikeudellisessa päätöksenteossa eriävän mielipiteen jättäminen tarkoittaa sitä, että vähemmistöön jäänyt jäsen sanoutuu virallisesti irti tehdystä päätöksestä ja vapautuu suoraan kaikesta siihen liittyvästä juridisesta, taloudellisesta ja virkaoikeudellisesta vastuusta. Tämä sama sääntö pätee myöskin Kirkkohallituksen toimintaan. Merkitsemällä eriävän mielipiteen pöytäkirjaan päätöstä vastustaneet jäsenet rakensivat itselleen juridisen suojamuurin päätöksen seurauksia vastaan.
Tämä linjaero jakoi Kirkkohallituksen täysistunnon pöydän tiukasti. Päätöksen ja muutosesityksen puolesta äänestivät Tapio Luoma, Kaisamari Hintikka, Katri Korolainen, Martina Harms-Aalto, Kimmo Koivisto, Kari Aakula, Päivi Raunu, Lotta Endtbacka ja Ulla Ruusukallio. Päätöstä vastaan asettuivat ja virallisella eriävällä mielipiteellä vastuustaan suojautuivat Jari Jolkkonen, Hannu Kallunki, Pekka Niiranen, Vuokko Vänskä sekä Eino Nissinen.
Hallinto ja teologia ovat tässä tapauksessa ajautuneet suoralle törmäyskurssille, ja Jolkkonen käytti ryhmineen tätä rajanvetoa ja vastuuvapautta vipuvartenaan osoittaakseen Kirkkohallituksen enemmistön ylittäneen toimivaltansa. Aika näyttää ja varmasti näyttää, kuka ottaa kantaa Jolkkosen väitteeseen ja joutuuko kirkolliskokous itse asiassa puimaan tätä kysymystä. Kirkon ylin päättävä elinhän kokoontuu tänä syksynä, ja tämä repivä linjaero tuodaan hyvin todennäköisesti edustajien pöydille muodossa tai toisessa.
Ilmoita asiaton viesti