Kun luonto muuttui konstruktioksi

Aluksi ihminen eli luonnossa. Metsä oli metsä, joki oli joki ja suo suo. Niistä sai ruokaa, vettä, lämpöä. Luontoa ei tarvinnut määritellä. Se määritteli ihmisen. Metsästäjä-keräilijälle luonto oli koko elinympäristö. Siellä ei ollut erillistä ”luontoa”, jota olisi pitänyt suojella, koska vaihtoehtona ei ollut mitään muuta. Jos metsä ei tuottanut ruokaa, se ei tuottanut. Asia oli harvinaisen selvä.

Maanviljelyn myötä ihminen alkoi rakentaa luonnon sisään omaa elinympäristöään. Metsää raivattiin, peltoa muokattiin, eläimiä kesytettiin ja vettä ohjattiin. Luontoa ei enää vain käytetty hyväksi, sitä alettiin järjestää.

Sitten tuli teollinen yhteiskunta. Metsästä tuli raaka-ainetta, joesta energiaa, maaperästä tuotantoalusta ja luonnonvaroista talouskasvua. Ihminen onnistui siinä, mistä aikaisempi ihminen tuskin osasi edes uneksia: hän rakensi ympärilleen kokonaisen maailman, jossa luonto voitiin unohtaa.

Vesi tuli hanasta, ruoka kaupasta ja lämpö patterista. Luonto katosi näkyvistä ja ilmestyi samalla kaikkialle näkymättömänä.

Tänään kun ihminen oli ensin ponnistellut vuosisatoja luonnon muuttamiseksei, hän alkoi kysyä, millainen luonnon pitäisi oikeastaan olla. Siinä vaiheessa luonto muuttui konstruktioksi, muovailuvahaksi.

Ei siksi, että metsä olisi lakannut olemasta metsä tai että suo olisi ryhtynyt filosofiksi. Konstruktioksi muuttui ihmisen käsitys siitä, mikä luonnossa on oikeaa, väärää, alkuperäistä, arvokasta, luonnontilaista ja säilyttämisen arvoista. Syntyi ajatus ennallistamisesta.

Ojitettu suo pitäisi palauttaa. Perattu puro pitäisi palauttaa. Hakkuun jälkeen metsä pitäisi palauttaa. Mutta palauttaa mihin? Vuoteen 1850? Vuoteen 1750? Ennen ojitusta? Ennen metsätaloutta? Ennen maanviljelyä? Vai siihen kuvitteelliseen luonnontilaan, jossa ihminen ei vielä ollut tehnyt mitään?

Tässä on ongelma: sellaista lähtöpistettä ei ole. Luonto ei ole koskaan ollut still -kuva. Se on jatkuvaa muutosta. Ilmasto muuttuu, lajit leviävät ja häviävät, metsä kasvaa ja kuolee, joet muuttavat uomaansa ja ekosysteemit järjestyvät uudelleen. Luonnolla ei ole alkuperäistä suunnitelmaa, jonka mukaan se yrittäisi elää.

Eikä luonnolla ole myöskään tavoitetta ylläpitää tiettyä määrää elämää. Koppakuoriainen ei ole luonnon projektipäällikkö. Jos koppakuoriainen katoaa, luonto ei kokoonnu kriisipalaveriin. Jokin toinen laji käyttää vapautuneen tilan, tai sitten ei käytä. Ekosysteemi muuttuu.